Se alkaa olemaan pikkuhiljaa myös musiikkivuosi 2018 paketissa. Kävin tarkastamassa Spotifysta miten minä olin oman musavuoteni paketoinut. Suosikkiartistina Jenni Vartiainen. Tässä on kyllä oivana apurina toiminut toinen hieman pienempi Jenni-fani, joka laittaa autossa aina biitit “paukkumaan” ja taitaa olla kolme eri Jenni-listaa tehtynä. Eikä siinä mitään. Hyviä biisejä, hyviä biisejä.
Se on muuten tämä musiikin suoratoistopalvelu Spotify mullistanut melkoisen tehokkaasti nämä musiikinkulutustottumukset. CD-levyjen ostot ovat oletettavasti laskeneet menneinä vuosina melkoisesti ja liekö on VHS:n kohtalo edessä? Minidiscejä eivät nämä nykynuoret ole varmasti kuluttaneet ollenkaan. Niiden kultakausi oli kyllä melkoisen lyhyt, jos sitä nyt voi kultakaudeksi kutsuakaan.
En ole itsekään enää levyjä, minkäänlaisia ostanut enää aikoihin. Ennen pyrin aina suosikkiyhtyeeni levyn hankkimaan, mutta nyt joudun myöntämään, että vähille on jäänyt. Todella vähille. Ei ole enää Mega Epesiä Lahen Trion alakerrassa. Tai Spinefarmia Helsingin Fredrikinkadulla, johon usein matkustimme Lahdesta levyostoksille.
Musiikkia tulee kuitenkin kuunneltua varmasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2018 sitä tuli kuunneltua 33 756 minuuttia eli noin 562, 6 tuntia. Autossa ja urheillessa musiikki pauhaa lähes taukoamatta ja kotonakin Spotify on kovassa käytössä. Ja onhan se sanottava, että hyvin on kätevä palvelu. Uusia tuttavuuksia on helppo löytää ja vanhoihin tuttuihin on aina turvallista palata, kuten nuo suosikkini sen myös paljastavat.
Huomioitavaa myös se, että kotimaisten elokuvien kuluttaja on myös kotimaisen musiikin kuluttaja. Jenniä, Pyhimystä, Paperi T:tä, Apulantaa ja ehkä vähän yllättäen Keko Salataa on tullut kuunneltua. Tämä oli mielenkiintoinen katsoa ja vilahtelihan siellä myös yksi Spotifyn kautta tekemäni löytö, jota kuuntelin ihan älyttömästi. Neljänsuoran, Mansikkaa ja valkoapilankukkaa. Ruisrockin kämppikset eivät tätä valintaa ihan aina ymmärtäneet.
Miltä teidän listanne näyttää?
-Esko-
