Lapsi mukaan keittiöön

Kaupallinen yhteistyö Hyvä merkki -kampanja ja Pro Luomu

Ruoan valmistaminen vanhempien kanssa on tärkeää perheen yhteistä aikaa. Voi vaihtaa kuulumisia ja samalla siinä sivussa valmistuu herkullinen ateria, jonka voi sitten ylpeänä yhdessä nauttia. Oli mukava toimia äitini apukokkina, kun valmistimme yhdessä edesmenneen isoäitini vakioruoan: Mummun färssin. En pienenä poikana ymmärtänyt yhtään miksi esimerkiksi kaikilla ystävilläni täysin samanlaista ruokaa kutsuttiin lihamurekkeeksi. Tähänkin sain vastauksen kymmenien vuosien jälkeen tuossa kokkailun ohessa. Mummun ruotsalaisten sukulaisten mukana tämä färssi oli Kyröjen ruokapöytiin kulkeutunut. 

Tällä kertaa Kyröjen ruokapöytään kulkeutui hyvinkin luomupainotteinen ateria. Tämän luomumerkki-kampanjan yhteydessä kiinnitin normaalia tarkemmin huomiota kauppojen luomutuotteiden valikoimaan. Yleensä käyn kaupassa tuossa kotini viereisessä marketissa, jossa kuljen lähes samoja jalanjälkiä ja napsin ostoskoriini niitä täysin samoja tuotteita. Luomuakin sinne aina ajoittain mukaan tulee. Tällä kertaa ostoskori täyttyi vain ja ainoastaan luomutuotteista. Niiden valikoima on kyllä nykyään hyvinkin kattava. 

Kyllähän tuohon vihreään merkkiin kiinnittää huomiota ostovalintoja tehtäessä ja aikaisempaa useammin niitä sinne tulisi laittaa. Esimerkiksi jauheliha on kohdallani semmoinen tuote, josta valitsen kyllä lähes aina sen vihreän pakkauksen. Tuo väri ja luomumerkki piirtää päähäni mielikuvan vastuullisesti valmistetusta tuotteesta. Tuotteesta, jossa tuotantoeläinten oloihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Lukiessani tietoa luomumerkin sivuilta, ei tuo mielikuva ollut ollenkaan väärä. Näin siellä todettiin. ”Luomu on Suomessa ainoa viranomaisen valvoma tuotantotapa, jossa eläinten hyvinvoinnille asetetaan tavanomaista korkeammat vaatimukset.” Hyvinkin tärkeä asia.

Siinä ruokaa laittaessamme juttelimme äitini kanssa myös hänen lapsuusmuistoistaan ja hetkistä, kun hän teki ruokaa oman äitinsä kanssa. ”Ei myö mistään luomusta tiedetty. Mualta ja torilta haettiin perunoita ja porkkanoita.” Äitini on kotoisin Joensuusta ja on sympaattista, että kymmenien vuosien Etelä-Suomessa asuminenkaan ei ole hänen puheestaan murretta pois hälventänyt. Sympaattista oli myös se, kun äiti otti minua kädestä kiinni ja opasti kuinka niistä ostamistani luomuperunoista muussataan juuri sopivan kuohkeaa muussia. Se oli jotenkin liikuttava hetki. Nelikymppinen lapsi apukokkina, jota kuitenkin tarvitsee vielä vähän kädestä pitäen avustaa.

Itsekin isänä sitä toivoisi, että tämmöisiä yhteisiä kokkaushetkiä olisi luvassa vielä tulevillekin sukupolville ja ties kuinka kauas tuonne tulevaisuuden tuuliin. Luomutuotannossa kiinnitetään huomiota luonnonvarojen kestävään käyttöön. Tämänkin asian takia täytyy siis hieman muuttaa niitä kaavoihin kangistuneita askelmerkkejäni lähikaupassani ja laittaa sinne ostoskoriin entistäkin enemmän niitä vihreällä luomumerkillä varustettuja tuotteita.

Färssi oli todella maukasta. Äidiltäni olen muuten oppinut omankin kokkausfilosofiani: Kermalla ja voilla pelastaa pikkuvirheet.

-Esko-

Tämä materiaali on tuotettu Euroopan unionin tuella. Artikkelissa esitetään tekstin kirjoittajan näkemyksiä ja ainoastaan hän on vastuussa sen sisällöstä. Euroopan komissio ja kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanovirasto (Chafea) ei vastaa mistään tekstin sisältämien tietojen käytöstä.

Miksi ei kouluruoka maistu?

Sieltä se leijailee ruokalasta nenääni. Kouluruoan tuoksu. Vuosia olen koulumaailmassa työskennellyt ja nenäni on melkoisen harjaantunut päättelemään päivän annoksen jo pelkästään hajuaistin perusteella. Lihapullat, kalakeitto ja uunimakkara menevät jo lähes sataprosenttisesti oikein. Tänään tosin oli nakkikeittoa ja sitä ei edes minun nenäni kyennyt tunnistamaan. Kouluruoka on asia, josta olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Erittäin hyvä työsuhde-etu. Tai siis ei se ilmaista ole, mutta ei se kovinkaan suurta siivua palkastani haukkaa. 

”Kattokaa, miten iso annos opella on?” Tätä saan kuulla lähes joka päivä ruokalinjastomme päässä. Tästä kommentista voi olla ainoastaan tyytyväinen. Mielestäni on tärkeää, että tässä ruokailuasiassa pyrkii näyttämään varsinkin näille pienemmille oppilaille hyvää esimerkkiä. Juuri hetki sitten tuossa taustalla pyöri uutiset, joissa tuli ilmi hieman negatiivinen ilmiö.

Yläkouluikäisistä yhä useampi jättää kouluruoan kokonaan väliin. Jotenkin sitä haluaa uskoa, että jos nämä pienet heput oppivat arvostamaan ja tykkäämään kouluruoasta, niin vielä siellä yläkoulutaipaleella se uunimakkara tai kasviskeitto maistuu paremmin kuin lähikaupan suklaadonitsit tai voicroissantit.

Itsekin olen kouluruokailun kautta löytänyt opeurani varrella niin monia suosikkeja ja onpas listalla myös ihan uusia ja tuoreita tulokkaita. Joitain todellisia helmiä on vuosien saatossa harmittavasti poiskin pudonnut. Näistä eniten kaipaa ainakin Lahdessa tarjoiltua mustaa makkaraa valkosipuliperunoilla. Toinen todellinen helmi oli pinaattiletut semmoisella juustoisella makaronisalaatilla. Kebabkiusaus saisi myös tehdä paluun tuonne koulumme ruokalaan. 

Kestomenestyjistä on nostettava tonnikalapastavuoka, lihapullat, kalapuikot kermaviilikastikkeella ja tietysti kuvassa esiintyvä uunimakkara. Uunimakkarapäivinä opehuoneemme vakiokulmauksessa vallitsee aina jotenkin erityisen leppoisa tunnelma. Tiedä sitten liittykö se suoranaisesti ruokaan vai tarjoilupäivään, joka on lähes poikkeuksetta perjantai. Uusina tulokkaina hymyä nostaa huulille etenkin keittäjimme loihtima todella maukas kasviskeitto ja mifukastike.

Kouluruokailuhan ei ole mikään ihan rauhaisa, ajan kanssa nautittu lounas. Seuralaisina on aina lähes seitsemänkymmentä pientä ruokailijaa ja jotenkin sitä on harjaantunut syömään ruoan kohtalaisen vauhdikkaasti. Tämä sama ilmiö on jäänyt kyllä melkoisen tehokkaasti päälle, koska ystävien kanssa erinäisissä ruokaravintoloissa vieraillessa se Eskon lautanen on lähes poikkeuksetta ensimmäisenä tyhjänä.  

Pitäisikö hakea lisää?

-Esko-