Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Olihan touhukas päivä ja plussana kesäinen Puuhamaa-arvonta!!

17.6.2017

Aurinko pilkotti sälekaihtimien välistä ja onneksi pilkotti. Oli luvassa touhukas lauantai, kun suuntasimme pikkumimmin kanssa kohti Tervakoskea ja siellä sijaitsevaa puuhaparatiisia Puuhamaata. Kunnon aamiainen alle, aurinkorasvat pintaan ja autoon. Matka Helsingistä Tervakoskelle meni ihan hujauksessa ja aurinko se edelleen porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Vaikka lämpöinen kesäpäivä oli houkutellut paikalle paljon puuhailijoita, kuin onnenkaupalla saimme auton parkkeerattua lähes portin eteen.

Portista astuessani minut valtasi jälleen nostalginen fiilis. Puuhamaa on onnistunut nostalgian säilyttämään ja se kiehtoo minua suuresti. Opetusmaailman uusissa tuulissa korostetaan oppilaiden osallistamista. Myös Puuhamaassa korostetaan lasten ja toki myös aikuisten osallistamista ja se on hienoa. Olimme ensimmäisen tunnin touhuamisen jälkeen aivan hiestä märkiä. Punaiset helikopterit eivät liiku ilman lihasvoimaa ja saumatonta yhteistyötä. Näköaloja ei pääse katselemaan yläilmoista ilman köydenkiskomista. Alueella on myös paljon erilaisia ratoja, jotka vaativat paljon liikuntaa, koordinaatioita ja ketteryyttä. Onneksi oli mukana suuri pullo vettä.

Puuhamaassa on vettä tarjolla myös muualla, koska alueella sijaitseva vesipuisto on loistava ja sopi tähän lähes helteiseen päivään optimaalisesti. Uimakamppeet päälle ja polskimaan. Itselleni nämä olivatkin kesän ensimmäiset ulkouinnit ja mikäs ne oli aloittaa tuolla viihtyisässä vesipuistossa. Liukumäkiä löytyy joka lähtöön ja pienempien altaat on suunniteltu hyvin valvomisen kannalta. Aurinkotuolit ovat aivan altaan reunassa kiinni ja vaikka alueella oli paljon ihmisiä, löytyi aina myös vapaita paikkoja. Vesipuistoon mahdollisesti suuntaaville tärkeä vinkki, jonka tänä kesänä onneksi muistin. Muistakaa ottaa mukaan kahden euron kolikko pukuhuoneen lukollisia kaappeja varten.

Kiitos aurinko ja kiitos Puuhamaa todella kivasta kesäpäivästä. Nyt myös sinulla on mahdollisuus päästä nauttimaan kivasta kesäpäivästä Puuhamaassa. Kommentoi kommenttikenttään sinulle mieluisin tapa viettää aurinkoista kesäpäivää. Vastanneiden kesken arvon kaksi (2) lahjakorttia, jotka oikeuttavat ilmaiseen sisäänpääsyyn Puuhamaahan. (Arvonta päättyy maanantaina 19.6 kello 20.00. Olen yhteydessä voittajiin.)

Kivaa iltaa!

-Esko-

// Puuhamaan sisäänpääsyt ja buffetit saatu blogin kautta //

Comments (192)

You Might Also Like

192 Comments

  • Reply Muffin 17.6.2017 at 19:04

    Kavereiden kanssa Suomenlinnaan. Ensin lelumuseon katsastus, sitten piknik nurtsilla tai pizza ravintolassa ja uinti meressä. Rantakalliolla voi vielä lueskella jotakin mieluista. Illan viiletessä merimatka takaisin kotiin ruskettuneena ja väsyneenä ❤️ Oijh…

  • Reply Essi 17.6.2017 at 19:33

    Ehdottomasti rannalla ja uiden.

  • Reply Veera 17.6.2017 at 19:44

    Yyterin hiekkaranta. Lapset rantapalloa pelailemassa. Auringon paahteessa aalloissa keinumassa. Hiekka polttaa varpaiden alla dyyneillä juostessa. Suolainen kinuski- jäätelö!

  • Reply Kanerva 17.6.2017 at 19:59

    Stadissa tietenkin stadikka.

  • Reply Hekku 17.6.2017 at 20:04

    Hentoisesti liian kuuma,ei kiirettä. Järvi,meri,uima-allas,samapa tuo,kunhan on vilvoittavaa ja märkää. Koukuttava kirja ja ehkä vielä kivoja ihmisiäkin????????????????????

  • Reply Henna28 17.6.2017 at 20:13

    Teemme paljon kesällä koska vanhempani ovat innokkaita lähtemään mukaan, minä ja kaksi pientä lastani lähdemme aina messiin, onhan se kivaa kun on isä kuskina, äiti eväskorin kanssa sekä vielä pari ylimääräistä käsiparia auttamassa lasten kanssa. Teemme reissuja nyt ainakin Jyväskylään sukuloimaan, sitten menemme sieltä Koiramäkeen, lähitienoolla matkaamme uimarannalle harva se päivä, myöhemmin menemme vielä minä ja mieheni lasten kanssa Zoolandiaan ja Muumimaailmaan. Puuhamaahan mennään jos voitto osuu kohdalleni. Yleensä syömme ruuan kohteessa mutta joskus haukkaamme omia eväitä, aika kallista ostaa kaikki ruuat reissussa mutta kesällä pitää nauttia eikä liikaa laskea kuluja.

  • Reply Tiia 17.6.2017 at 20:15

    Lasten riemusta nauttien!. Ihan missä vaan ilman tiukkaa aikataulua.

  • Reply KaisaK 17.6.2017 at 20:17

    Päivä rannalla ystävien kanssa on paras tapa viettää kesäpäivää.

  • Reply melli 17.6.2017 at 20:19

    Ulkoilemassa ja uimassa perheen kanssa ja päivän päätteeksi ihana päivällinen grillin äärellä ????

  • Reply Emilia 17.6.2017 at 20:34

    Perheen kanssa ulkoillen 🙂

  • Reply Janika 17.6.2017 at 20:36

    Perheen kanssa rannalla sekä myös vesileikit kotipihalla, vesisota ja vesi-ilmapallot.

  • Reply Sanna 17.6.2017 at 20:36

    Mieluusti vietän kesäpäivän mökillä, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa! 🙂

  • Reply Wipe 17.6.2017 at 20:53

    Puuhamaa ois tämän kesän kohteena,oispa kiva,jos lykästäs arvonnassa!:D

    Kivaan kesäpäivään kuuluu mieluusti kesämökkiä,saunaa,uimista ja tietysti makkaraa!

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:03

      ????

  • Reply Rebekka 17.6.2017 at 20:58

    Koko päivä rannalla meidän kaksivuotiaan vesipedon kanssa syöden ja uiden ???? päivät menee lasten kanssa niin hujauksessa että on oppinut kyllä ottamaan joka hetkestä ilon irti

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:03

      ????

  • Reply Henni 17.6.2017 at 21:09

    Naantalin rantaan ????????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:24

      ????

  • Reply NinaP 17.6.2017 at 21:11

    Oman perheen kanssa viettää kiireetöntä aikaa on parasta mitä kesällä voi tehdä! Voi luistaa rutiineista ja muistaa nauttia hetkestä.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:24

      ????

  • Reply 17.6.2017 at 21:15

    Loma, Hanko ja Hangon ihanat rannat.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:24

      ????

  • Reply Satu 17.6.2017 at 21:20

    Tänä kesänä syntyy pikkuinen meille ja maha rajottaa mun kesämenoja,mut silti pikkuista odottavien sisarusten kans suunnitelmissa mummula visiitti,kalastusta laiturilla,Puuhamaa,uintia lähi rannalla sekä futista ja säbää.. itse kuskailen ja keskityn huolto puoleen ????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:23

      ????

  • Reply AE. 17.6.2017 at 21:26

    Ei vaadi erikoista tekemistä kuhan saa olla ulkona kiireen ja tekemättömät koulutehtävät unohtaen.????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:35

      ????

  • Reply Salli 17.6.2017 at 21:28

    Ihan vaan uiden ja auringotosta nauttien mökillä.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:35

      ????

  • Reply Jenna 17.6.2017 at 21:30

    Oikeastaan mitä vaan, mikä sisältää kauniista ilmasta ja lasten innosta nauttimisen! 🙂
    Parhainta on eväsretket puistoihin, joissa lapset saa purkaa energiansa ja vanhempien on helppo olla itsekin lapsia 😉

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 21:35

      ????

  • Reply LauraKoo 17.6.2017 at 21:35

    Samoilla linjoilla edellisten kanssa: lämmintä, merta, hyvät eväät ja läheiset! Oleminen!
    Ps. Puuhamaatrauma: mulla alkoi juurikin siellä 12-vuotiaana kuukautiset????#olikoreiluu #nevöforget!!! #enoosenjälkeenkäyny!!

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:16

      ????

  • Reply Anni 17.6.2017 at 21:38

    Uiden ja jätskiä syöden ????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:16

      ????

  • Reply Jenni 17.6.2017 at 21:43

    Kavereiden kanssa puistossa tai jos sattuu oleen joku ulkoilmakonsertti, ni sitä kattoon ja tietysti jätskiä kioskista.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:16

      ????

  • Reply Nelli 17.6.2017 at 21:48

    Kesäpäivissä parasta on, kun on niin ihanaa, että unohtaa ajatella. Kun hentoinen tuuli osuu paljaaseen ihoon, kun nenään kantautuu kukkien, marjojen ja grilliruoan tuoksu, kun paljaat varpaat uppoavat hiekkaan. Kun on niin hyvä olla, että unohtaa edes ajatella. Se, on kesäpäivissä parasta.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:15

      ????

  • Reply 4 lapsen äiti 17.6.2017 at 22:12

    On lämmin, lapset pulikoi tai leikkii ja ovat silminnähden onnellisia, silloin on helppo olla sopivasti onnellinen <3

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:15

      ????

  • Reply Matleena 17.6.2017 at 22:33

    Perhe, mökki, järvessä uinti, auringon otto laiturilla, sauna, hyvä ruoka 🙂

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:15

      ????

  • Reply Heli 17.6.2017 at 22:37

    Muutama vuosi sitten uusittu Nallikarin uimaranta kuumana kesäpäivänä. Hiekkaa, kahlailua, uimista , kiipeilyä, zorb-pallolla pyörimistä ja jäätelön syönti majakassa.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:15

      ????

  • Reply Annika 17.6.2017 at 22:41

    Tänään on ollut erittäin mukava päivä, näin haluaisin viettää kesäpäiviä useamminkin- tosin ottaisin myös miehen sekä vanhimman lapsen myös mukaan. Olemme 3 ja 5 vuotiaiden tyttöjeni kanssa ensin ajaneet eväsretkelle 3 tunniksi puistoon jossa olen itsekkin pienenä tyttönä viettänyt monia kesäpäiviä mummoni kanssa. Päiväruuan jälkeen lähdimme vielä 2 tunniksi toiseen puistoon ja ilta päättyi uimarannalle johon tytöt jättivät talviturkkinsa. Kyseinen uimaranta on myös kuulunut lapsuuteen, jolloin polkastiin pyörillä kavereitten kanssa uimaan parhaimpina päivinä useampaankin otteeseen. Tälläisiä päiviä toivon meille vielä paljon tälle kesälomalle.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:15

      ????

  • Reply Pia 17.6.2017 at 22:50

    Uiminen ja saunominen järven rannalla, hyvä seura, hyvä ruoka, kiireettömyys. Aurinko paistaa ja lokit kirkuu… Parasta!

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:14

      ????

  • Reply LukijaTee 17.6.2017 at 22:51

    Paras tapa viettää kesäistä päivää on kunnostaa pihaa ja jatkaa istutus touhuja vielä illalla muiden jo nukkuessa. Eka kesä omassa pihassa ja hirmunen into päällä????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:14

      ????

  • Reply Linda 17.6.2017 at 22:52

    Mökillä uiden ja hyvää ruokaa tehden!
    Puuhamaa on ihana, toivottavasti pysyy auki vielä pitkään; monet vastaavat ovat sulkeneet ovensa.

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:14

      ????

  • Reply Sini 17.6.2017 at 23:06

    Ulkona auringossa, vaihtelevin tavoin! Lemppareina rantsuilu ja luonnossa vaellus ????☀️

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:14

      ????

  • Reply Katariina S 17.6.2017 at 23:15

    Parhautta on päivät jolloin aurinko paistaa ja lapset tappelevat sovussa ????
    Kivaa puuhaa, hyvää ruokaa ja oma perhe, se on parasta ❤

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:33

      ????

  • Reply TiiTe 17.6.2017 at 23:38

    Poika täyttää syksyllä neljä ja ajatuksena on ollut mennä tänä kesänä hänen kansaaan Puuhamaahan ekaa kertaa, eli lämmin kesäpäivähän on huippua viettää juuri siellä Puuhamaassa!:)

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:41

      ????

  • Reply Jeba 17.6.2017 at 23:54

    Perheen kanssa vietetty aika ilman kiirettä ja aikatauluja. Mökki ja järvessä uiminen on joka kesäinen perinne.????

    • Reply Esko Kyrö 17.6.2017 at 23:57

      ????

  • Reply Elissa 18.6.2017 at 00:06

    Lapsen kanssa uimassa hujahtaa koko päivä leppoisasti 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 00:08

      ????

  • Reply -M 18.6.2017 at 00:09

    Kiireetön yhdessäolo perheen kanssa, lasten iloa seuraten. Touhukas, lämmin päivä, joka päättyisi iltasaunaan ja vanhempien kahden keskiseen rauhalliseen hetkeen hyvä ruuan ja juoman parissa lasten ollessa jo unilla. Sitä kun elää tällä hetkellä niitä kuuluisia ruuhkavuosia kahden alle 2,5v kanssa niin ai että, kun illan hiljaiset hetket miehen kans kaksin tuntuu usein luksukselta 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:51

      ????

  • Reply Päivi 18.6.2017 at 00:10

    Kesällä nautin Suomen kauniista luonnosta. Lämpimänä kesäpäivänä voi viettää perheen kanssa aikaa mökillä, uida ja saunoa. Tai voi tehdä metsäretken, ajella johonkin uuteen paikkaan tutustumaan tai vaikka mennä piknikille rannalle. Kesä on täynnä mahdollisuuksia!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:51

      ????

  • Reply Aino Aava 18.6.2017 at 00:23

    Omalla pihalla perheen kesken touhuten ja grillaten.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:51

      ????

  • Reply Suvivaan 18.6.2017 at 00:25

    Parasta on se, kun on tehnyt ratkaisun sydämellään muiden vastusteluista huolimatta ja se toinen puolikas siitä sydämestä sykkii aivan siinä vieressä ja lähekkäin. Siinä on ihmisen hyvä näin.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:51

      ????

  • Reply Marjo 18.6.2017 at 01:01

    Kumpulan maauimala.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:51

      ????

  • Reply Annemari 18.6.2017 at 01:24

    Kyllä mä lähtisin piknik-korin kanssa hyvässä seurassa suuntaamaan kohti lähintä uimarantaa. Korissa hyvää pikkupurtavaa ja kylmää juomaa ja viltiltä lyhyt matka veteen pulikoimaan. 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:50

      ????

  • Reply Liisa 18.6.2017 at 02:00

    Perheen kanssa ulkotouhuja-ja pelejä pelaten, kenties uiden ja illalla saunoen.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:50

      ????

  • Reply Helena 18.6.2017 at 08:37

    Oman perheen kanssa rannalla uiden ja nauttien eväitä.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:50

      ????

  • Reply Xeveliina 18.6.2017 at 08:38

    Kesäpäivä mökillä! Aurinko paistaa, eikä ole kiire mihinkään. Voi viettää puolet päivästä järvessä ja loput ajasta dekkareita lukien! 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 08:50

      ????

  • Reply Taru 18.6.2017 at 08:53

    Mökkeily koko perheen voimin. Grillailua, uimista ja välillä aurinkovarjon alla pelejä&piirtelyä 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:50

      ????

  • Reply Tanja 18.6.2017 at 09:08

    Omalla kotipihalla puuhastelu. Riippukeinussa pilvien katselu. Lähijärvessä pulahdus. Kesäilta saunassa kruunaten.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:50

      ????

  • Reply Jutta 18.6.2017 at 09:11

    Kaikki mitä tyttören voi tehdä on parasta☀️

    • Reply Jutta 18.6.2017 at 09:12

      Siis mitä tyttären kanssa voi tehdä????

      • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:49

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:49

      ????

  • Reply Pauliina O. 18.6.2017 at 10:01

    Näin opiskelijana on tietysti parasta, että sen aurinkoisen kesäpäivän saisi viettää vapaalla eikä kesätöissä! Hyvä seura ja mukavaa tekemistä – mieluiten tietenkin ulkona. Esimerkiksi aurinkoinen päivä Puuhamaassa kummitytön kanssa olisi kyllä todella jees ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:49

      ????

  • Reply MarjaKoo 18.6.2017 at 10:08

    Mökillä nautiskellen, aurinkoa, vihreyttä, linnunlaulua ja hyvä kirja. Ja mökkisessioiden välissä sosiaalista elämää, kohtaamisia toreilla ja turuillla.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:49

      ????

  • Reply Lissu 18.6.2017 at 10:11

    Rannalla hiekkalinnoja rakentaen ja eväitä syöden ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 10:49

      ????

  • Reply Daniella 18.6.2017 at 11:06

    Kivaan kesäpäivään kuuluu perhe, piknik-välipala vaikka vaan omalla takapihalla, jonkin sortin vesipetoilun mahdollistava lätäkkö ja jäätelö 🙂 Puuhamaa suuntana tänä kesänä joka tapauksessa, viisihenkisen seurueen matkakassaa kuitenkin helpottaisi mukavasti, jos arpaonni osuisi kohdalle 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 12:26

      ????

  • Reply minttu 18.6.2017 at 11:10

    Hanko, aurinko, kimaltava meri , upeat rannat, sileät kalliot, rantalenttis, tennis, mansikat iltatorilla, ihanat kiireettömät päivät seuraavat toisiaan Suomen etelässä=LOMA!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 12:26

      ????

  • Reply Reetta 18.6.2017 at 11:34

    Perheen kanssa rennosti heräten, lötkötellen, kiireettä touhuten, ulkoillen ja syöden.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 12:26

      ????

  • Reply Taru 18.6.2017 at 12:13

    Lapsen kanssa parasta kesällä on pikkuasioista nauttiminen, kuten sorsien ihastelu, jätskin ja mansikoiden syönti tai uiminen.

    Ilman lasta haluaisin tänä kesänä viettää jonkun ihanan ex tempore -puistoviinittelypäivän.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 12:26

      ????

  • Reply Emilia 18.6.2017 at 12:18

    Laiskottelu, hyvä kirja ja irttarit ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 12:26

      ????

  • Reply Eevis 18.6.2017 at 12:25

    Menisin yhdessä kummipojan kanssa molempien synttäreiden kunniaksi.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 14:16

      ????

  • Reply anna s. 18.6.2017 at 12:55

    Perheen kanssa puuhastelu ja rentoutuminen 🙂 <3

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 14:16

      ????

  • Reply Mummo ja koira 18.6.2017 at 14:19

    Mökillä pojantyttären kanssa leikkien.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 14:23

      ????

  • Reply Kaisa 18.6.2017 at 14:51

    Ystäväperheen kanssa ulkoilmasta ja lasten keskenäisistä leikeistä nauttien.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply Anniina 18.6.2017 at 14:52

    Omalla takapihalla. Auringosta, vaniljajäätelöstä ja mansikoista nauttien!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply Satu 18.6.2017 at 15:02

    Ehdottomasti perheen kanssa eväät reppuun ja metsäretkelle tai pyörien selkään. Pienten lasten kanssa rauhallinen hetki hyvän kirjan parissa ulkosalla onnistuu harvoin (toisin sanoen ei koskaan). Vaikka siis siitä joskus haaveilen, niin nyt nautin vähän menevämmästä menosta 🙂

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply Syksylintu 18.6.2017 at 15:25

    Minulla on 2,5-vuotias touhukas poika. Parasta on viettää aikaa missä tahansa hänen kanssaan. Voi sitä rakkauden määrää rinnassa, kun katson tuon uteliaan pikkuisen hymyileviä kasvoja hänen kokiessaan uusia seikkailuja, riemastuvan jostain tai näkevän jotain mielenkiintoista. Elän niistä hetkistä <3.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply sikkuralla 18.6.2017 at 15:57

    Piknikillä puistossa lähellä uimarantaa. Kirja sekä hyvää, raikasta syömistä mukana.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply KaisaR 18.6.2017 at 16:05

    Aurinko, lämpö, pyöräily, ranta ja eväät; niistä on ihanat kesäpäivät tehty ???????????? Puuhamaa kuuluu myös joka kesän perinteisiin ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply JenniV 18.6.2017 at 18:25

    Parasta tekemistä kuumana kesäpäivänä on mökkilaiturilla loikoilu kun välillä voi pulahtaa uimaan. Hyvänä kakkosena tulee Puuhamaa ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:57

      ????

  • Reply Lil 18.6.2017 at 18:38

    Rannalla mieluiten, mutta mitä tahansa on parasta tehdä jos vaan hyvä keli.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 18:56

      ????

  • Reply Mirdelsson 18.6.2017 at 18:58

    Viltti, eväät ja kaveri!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 19:12

      ????

  • Reply Reetta 18.6.2017 at 19:32

    Mökki, mökki ja mökki! Lapsi unilla, koira nukkuu vakkaripaikallaan terassin nurkassa, hyttyset poissa ja kädessä kylmä virvoke. Mies lisäämässä puita takan pesään tai hakemassa karkkipussia. 🙂 Siinähän se!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 19:32

      ????

  • Reply Vante 18.6.2017 at 20:07

    Omalla mökillä…saunaa lämmittäen, makkaranpaistoa illalla takkahuoneen takassa ja muurinpohjaletut. Ja se hetki, kun lapset nukkuvat…käyt vielä ulkona, on ihanan viileää, mutta iho tuntuu edelleen päivän jälkeen kuumottavalta. Se hiljaisuus, se hetki on kaikki mitä tarvitaan.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 20:27

      ????

  • Reply Fiilistelijä 18.6.2017 at 20:38

    Hmmm..Aurinkoinen kesäpäivä edellyttää ehdottomasti raikasta juomaa esim itsetehty smoothie, viltti maahan nurtsille tai tuoli kuistille ja kirja käteen. Ei mitään ylimäärästä härpäkettä, jotta kuulisi lintujen laulun, ruohoa ajavat naapurit jne. Lisänä vielä jotain hyvää naposteltavaa tai se täydellisen iso jäätelötuutti joka pitää syödä vauhdilla, ettei sula syliin 🙂
    Vilkkaammassa versioissa riittää sitten hyvä seura, rennot vaatteet ja autinkolasit:)

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:25

      ????

  • Reply Minttunen 18.6.2017 at 20:38

    Päivä Mustasaaressa..itseasiassa tällainen päivä vietettiin viime vkolla omien lasten, kaveri ja kaverin lasten kanssa. Lautalla perille, sitten lampaiden ja kanien ihastelua, grillaukset ja eväiden syönti ja jälkkäripullat ja kahvit saaren kahvilasta. Sitten isommat lapset uimaan ja pienemmät päikkäreille ja itse syvällisiä puhumaan ystävän kanssa samalla lasten uimatouhuja seuraillen. Jos et ole käynyt niin suosittelen! Kiva retkikohde Stadissa!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:25

      ????

  • Reply Iida 18.6.2017 at 21:05

    Kesäpäivän viettäisin parhaiten mökillä oman perheen ja sisarusten sekä heidän puolisoiden kanssa. Uiden ja tehden hyvää ruokaa ja nauttien yhdessä olosta. Voisi sitä mustikassa käydä myös ????.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:25

      ????

  • Reply Anniina 18.6.2017 at 21:11

    Perhe, aurinko, meri, levollinen mieli, lasten nauru, onni.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply sarppa 18.6.2017 at 21:13

    Mökillä saunoen uiden ja kalastaes ehdottomasti ilman kelloa ja somea

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply minttu47 18.6.2017 at 21:28

    Järven rannalla, laiturilla. Välillä saunoen ja uiden.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply Henni 18.6.2017 at 21:30

    Tekemisen ei niin väliä, mutta kiireetön päivä ja oma perhe ????

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply Hiisukas 18.6.2017 at 21:55

    Omalla pihalla hyvän kirjan kanssa

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply Heidi 18.6.2017 at 22:09

    Sain kokea sen tänä viikonloppuna lapseni kanssa! Buukkasin yösijan kahdelle, äidille ja tyttärelle, Salamajärven kansallispuiston metsähotellista (rakastu kesäyöhön – kyllä, rakastuin entisestään). Vietimme yhdessä aikaa leppoisassa kesäillassa tikkupullaa nuotiolla paistaen ja trapetsilla tasapainotellen. Päämme kellistimme tyynyyn puolijoukketeltassa ripirinnan makuupusseissa nukkuen ja katsellen teltan katossa olevia “tähtiä” (reikiä).

    Ihana kokemus! Suosittelen kaikille taas ensi kesänä!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:24

      ????

  • Reply Anni 18.6.2017 at 22:43

    Mökillä tärkeimpien seurassa!

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:57

      ????

  • Reply Mii 18.6.2017 at 22:50

    Kesäpäivä mökillä, uintia,ruokaa,uintia,päiväunet ja sit ennen saunaa vähän vielä uintia 😀 Joka kesä täytyy myös päästä käymään jossain huvipuistossa. Lapset tykkää ja itse voi testata miten oma pää kestää.

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 22:57

      ????

  • Reply SaraR 18.6.2017 at 23:05

    Ystävien kanssa ulkona nauttien ja herkutellen

    • Reply Esko Kyrö 18.6.2017 at 23:12

      ????

  • Reply Maija.paa 18.6.2017 at 23:18

    Mökillä perheen kanssa on paras tapa viettää kesäpäivää. Grillata, uida, saunoa, pelailla pihapelejä ja olla vaan.

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 08:17

      ????

  • Reply Nina 18.6.2017 at 23:34

    Perheen kanssa touhuten ja lasten riemua ihaillen.

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 08:17

      ????

  • Reply EMI 19.6.2017 at 00:18

    Lapset trampalla ja sadettaja alla, minä seurailen iloa aurinkotuolista kirjan kera!

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 08:17

      ????

  • Reply nellis 19.6.2017 at 07:49

    Kiireetön piknik jossakin idyllisessä paikassa, Turun Ruissalossa esim.

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 08:17

      ????

  • Reply Tero 19.6.2017 at 09:28

    Perheen kanssa rannalla..mikä tahansa ranta missä hiekkaa ja vettä , ja tietysti aurinkoa 🙂

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 10:04

      ????

  • Reply Kata 19.6.2017 at 11:41

    Oman 6v. pikkumimmin kanssa mökillä, ehkä käytäisiin ratsastamassa ja sitten saunaan/uimaan 🙂 Kiitos huipusta blogista!

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:31

      ????

  • Reply hilkka 19.6.2017 at 12:03

    Ulkoillen ja tekemällä pihahommia perheen kesken 🙂

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:31

      ????

  • Reply Lilli 19.6.2017 at 12:29

    Uiminen.

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:31

      ????

  • Reply Madi 19.6.2017 at 12:29

    Oma suosikkini on tehdä pyöräretki ja valita täysin uusi reitti. Matkalla voi pysähtyä ulkoliikuntapaikalle, jäätelölle tai istahtaa syömään mansikoita aurinkoon. Ja sitten taas jatkaa polkemista, vapauden ja vauhdin tunne on parasta!

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:31

      ????

  • Reply Mia 19.6.2017 at 15:23

    Uiminen, löhöily, hyvä kirja, lapsen riemu, ystävät, grillaaminen, aikatauluttomuus ja kiireettömyys. Siinä päällimmäiset ajatukset hyvästä kesäpäivästä ????

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:30

      ????

  • Reply JohannaO 19.6.2017 at 16:02

    Kummitytön kanssa herkutellen ja kesäjuttuja puuhaten!

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:30

      ????

  • Reply Susanna 19.6.2017 at 17:23

    Aurinkoinen kesäpäivä, oma perhe, retkieväät, pyörät, reipas ja innokas mieli, kohteena ranta/metsä/pellon reuna/puisto…ihan mikä tahansa paikka, jossa saa viettä riemukkaan päivän omien rakkaiden kanssa????

    • Reply Esko Kyrö 19.6.2017 at 17:30

      ????

  • Reply Esko 19.6.2017 at 20:05

    ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!

  • Leave a Reply to Esko Kyrö Cancel Reply