Kaikkien aikojen karkkipussi

Näihin olen koukussa. Mitäpä sitä kiistämään. Hyvä se on ihmisellä olla joku pahe. Tämä on kuitenkin hyvin kevyt sellainen. Huomattavasti kurjempia ja turmiollisempiakin saattaisi olla olemassa. Kirjoitellessani älypuhelinpostausta tajusin taas sen tosiasian, että yksinkertaisesti rakastan irtokarkkeja. Olen tännekin kirjoitellut kuinka olen päässyt irti karkista, kuinka saa sokerihimon kuriin. Hetkittäin se onnistuukin, mutta enhän minä vaan voi jättää kunnon irttaripussia kokonaan pois elämästäni.

Kyllähän irtokarkit kuuluvat tiettyihin hetkiin äärimmäisen hyvin. Mitä on elokuvateatteri ja hyvä leffa ilman kahisevaa pussia sylissäsi? Mitä on flunssainen päivä kotona ilman kahisevaa pussia vatsasi päällä? Mitä on yhteinen ilta lapsesi kanssa, kun napsitte niitä parhaita paloja toistenne kahisevista pusseista? Ja sen minä ainakin isänä olen oppinut, kuinka onnistut syömään salaa kaapissa olevia irtokarkkeja. Nykyään tämä on todella haastavaa, koska lapsellani on lähes pettämätön makeistentunnistushajuaisti.

Tässä työarjen alettua on tullut napsittua karkkia ehkäpä jopa hieman liikaa. Työmatkani varrella sijaitsee Halvan makeistehdas ja sinne on auttamatta liian helppo kurvata. Tarjolla on aivan tuoretta lakua ja muita herkkuja. Mansikkalaku kyseisestä puodista on niin hyvää, että se pussi ei kovin kauaa käsissäni vanhene. Oikein mukava myyjäkin moikkaa jo hyvin tuttavallisesti. Onkohan tullut hieman liian usein vierailtua?

Lähes aina irtokarkkivalinnat nousevat puheisiin myös jossain vaiheessa mahdollista treffailua harrastaessa. Vai voiko joku väittää vastaan tässä asiassa? Ai, sinä otit noita ja noita ja noita. Sinulla on kyllä outo karkkimaku. Kaikille on rakentunut tietty teema lähtiessään rakentamaan sitä omaa täydellistä makeispussiaan. Myös itselleni. Mitäpä siis löytyy aina minun siitä itserakentamasta kaikkien aikojen irttaripussista?

Suklaata ei juuri koskaan. En ole kovinkaan suuri ruskean kullan ystävä. Toki työpaikkamme suklaaringissä käyn maistelemassa, mutta juuri koskaan en kokonaista levyä kotiini osta. Olen suurien ja löysien karkkien ystävä. Liskot, joita saa kylläkin vain edesmenneestä Makuunista ja vielä hengittävästä Filmtownista. Nuo Bubsin jättipehmokarkit, joita kuvassakin. Ovat tuoreena aivan tajuttoman hyviä, aina pussiin jos mahdollista. Kaikki erilaiset pehmopääkallot, aina pussiin jos mahdollista. Naperot, nuo värikkäät pikkupallerot, aina pussiin jos mahdollista. Kirpakat colapullot, aina pussiin jos mahdollista. Vähän salmiakkia, aina pussiin. Siinäpä sitä kulmakiviä täydelliselle irttaripussille.

Tämä on muuten ratkaisematon mysteeri. Jos sinulla on mahdollisuus rakentaa täydellinen irtokarkkipussi, niin miksi sinne pohjalle jää aina pyörimään ne samat tutut ”jämäkarkit”? Itselläni ne koostuvat lähinnä mainitsemistani naperoista.

Noniin, mistäpä teidän irtokarkkipussinne koostuu? Löytyykö yhteisiä suosikkeja? Kaikkien aikojen paras karamelli on muuten aikoinaan markkinoilla ollut Roope Ankan kolikko.

-Esko-