Upeita iltoja ja päiväunia nukkuvaa sekä puolikuollutta elämää

Olen aloittanut kirjoittamaan ja pyyhkinyt kaiken pois. Aloittanut taas uudelleen ja pyyhkinyt kaiken pois. Lukenut puhelimen muistiosta erinäisiä kirjoitusaihioita: Sydän ei toimi enää niinkuin ennen, Lapsi ei ole shakkinappula, Eskoko on uusi Bachelor? Miehen haluttomuus, Aloittelevan opettajan työkalupakki -> julkaise maailman opettajien päivänä. En julkaissut (oli eilen), enkä ole julkaissut mitään muutakaan vähään aikaan. Aiheita on ja ideoita, muttei ole vaan oikein lähtenyt, eikä toisaalta ole ollut motivaatiota kirjoitella yhtään mistään vähääkään negatiivisista asioista.

Syksy on tarjonnut aivan upeaa ruskanpunaista väriloistoa, onneksi. Myös Suomen koronakartta tarjoaa juuri tällä hetkellä vähän turhankin ruskanpunaista väriloistoa. Ei niinkään onneksi. Jokainen media on edelleenkin täynnä lähes pelkästään negatiivista uutisointia. Kiihtyminen, kiihdytys ja hyvinkin jyrkästi nousevat käppyrät alkavat jo pikkuhiljaa jälleen luomaan pään ympärille jonkinlaista epävarmuutta. Ei ainakaan haluaisi enää yhtään omien kirjoittelun kautta luoda itselleen, eikä varsinkaan kenellekään muulle yhtään lisää kurjaa fiilistä. Tosin tuosta Eskoko on uusi Bachelor saisi varmasti ihan hauskan jutun. Sitä tässä nyt itsekin hieman kaipailisi. Hymyä ja hauskuutta.

Itsekin olen tässä lähiaikoina huomannut elämässäni jonkinmoisia mollisointuja. Arki toistaa itseään lähes täysin samanlaisen struktuurin sisältävillä päivillä. Aamulla juosten töihin. Oppilaiden ja vanhempien kanssa käytävät arviointikeskustelut (ne ovat kyllä ihan mukavia). Siitä kotiin ja päiväunet. Sitten onkin jo semmoinen pöhnä päällä, ettei jaksa oikein tehdä muuta, kun makailla sängyllä ja katsella televisiota. Niin ja tietysti selailla puhelimesta juuri niitä negatiivisia uutisointeja. Ja seuraavana päivänä taas sama kaava toistaa itseään.

Nyt, kun nämä asiat tähän ylös naputteli, niin koinpas samalla nyt jonkinmoisen herätyksen. Kuka tuon mollikierteen voisi katkaista? Noh, sehän löytyy tästä hyvinkin läheltä. Itsestähän se kaikki lähtee. Nyt täytyy jälleen kaivaa se hyvä meininki esille. Ottaa ympärillä vellova uutisointi tosissaan ja noudattaa niin hyvin viranomaisohjeistuksia, kuin mahdollista. Kuitenkaan liikaa siihen negatiivisuuteen uppoutumatta.

Ensi viikolla onkin muuten jo syysloma. Jotenkin se jälleen kerran osuu niin oikeaan paikkaan. Pieni energiavarasto saapuu perjantaina ja siitä se sitten lähtee taas omatkin energiat kohoamaan sinne vihreälle. Nyt siis kaikkea muuta paitsi päiväunia nukkuvaa, puolikuollutta luokanopettajaa. 

Lenkille mars ja juttuaihiot kehittymään!

Millaisilla fiiliksillä te lähdette kohti pimeneviä syysiltoja?

-Esko-

7 Replies to “Upeita iltoja ja päiväunia nukkuvaa sekä puolikuollutta elämää”

  1. Kyllä täs on itelläkin ollu vähän mieli maassa ja väkisin alkaa olla huolissaan et mitä tässä oikein on viel tulossa..Vieläkö uskaltaa vierailla äidin luona tai kaupungeissa missä tartuntoja paljon.. Pitää vaan yrittää noudattaa ohjeita parhaansa mukaan. Ens viikko onneksi lomaa, saa hetken hengähtää. Ihanaa lomaa sulle ja tyttärelle ☀️💕🍁

    1. Moikkamoi!
      Juurikin samoilla aatoksilla.
      Oikein ihanaa lomaa myös teidän jengille. 🍁

  2. Täällä aika samoja fiiliksiä. Lähes ärsyynnyn itselleni kun kuitenkin niin moni asia elämässäni on hyvin, mutta silti tuntuu tyhjältä. Päivät tuntuvat samanlaisilta juuri kuvaamallasi tavalla eikä oikein löydy inspiraatiota mihinkään. Mutta havahduin tänään siihen että äänikirjat kävelyllä piristää hiukan. Ja kunpa saisin jatkaa tanssitunneilla käymistä. Niin ehkä ilo palaa pikkuhiljaan taas. 😊 Itsestähän tuo on kiinni, kuten totesit. Ihanaa syyslomaa teille! 🌻

    1. Moikka Ina!
      Kiva, kun jaksat aina kommentoida. 🙏🏻
      Kyllä, nimenomaan itsestähän se on kiinni. Onneksi tämän tiedostin ja nyt on jo hymy huulilla. Ulkoilua, kavereita jne, jne…🍁
      Ihanaa ja kivaa lomaa!!

    1. Kiitos ML!
      Loistava artikkeli ja lukaisin tuon kyllä. Doomscrolling on muuten aikasen hyvä termi. Mahtavaa syksyä! 🍁🍂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *