Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, ,

Saako opettajan tatuoinnit näkyä?

15.8.2021

Facebookissa tuohon alempaan kuvaan törmäsin. Oletettavasti jossain näppispalstalla oli tekstiasun mukaan julkaistu. Hymyilytti ja sitten ei hymyilyttänyt ja sitten taas hymyilytti. Noiden palstojen teksteihin onneksi osaa jo aika hyvin soveltaa sitä nykypäivänä todella tärkeää medialukutaitoa. Kirjoittajalla on tietysti omiin mielipiteisiinsä täysi oikeus. Kuten on myös Länsi-Vantaalla toimivalla luokanopettajalla omiin tatuointeihinsa. Usein kuljen töissä t-paidassa. Avojaloin harvemmin.

Tein vuonna 2007 kandidaatin työn, joka jälleen palasi mieleeni ja olikin taas aika kaivaa esiin nuoren Kajaanissa asuneen tutkijan aikaansaannos (Olin julkaissut lähes samanlaisen tekstin aiemmin, jota nyt hieman muokkasin ja täydensin). Tutkimus, jota voisi verrata jopa Sokratekseen, ehkäpä Nietzscheen, vaikkei tämä nuori tutkija niinkään kiinnittänyt huomiota ihmisen moraalikäsitykseen tai aikalaisdiagnostiseen filosofiaan. Noin 14 vuotta sitten tämä tutkija viimeisteli tutkimuksen; Opettajaan kohdistuvat ulkoiset vaatimukset ja roolimalliodotukset- luokanopettajien ajatuksia ammattiinsa kohdistuvista ulkoisista vaatimuksista ja roolimalliodotuksista- 

”Opettajan ammatin historiassa opettajan rooli ja sen edellyttämä toiminta ovat muuttuneet huomattavasti. Opettajan rooliin ovat vaikuttaneet keskeisesti: koulutus, auktoriteetin käytön tapa, yhteiskunnallinen status, tietäminen ja opettaminen työnä, kouluympäristö ja annettu tehtävä yhteiskunnassa sekä teknologian kehitys. Roolissa toimija tuo rooliaan esille elämäntavoillaan, pukeutumisellaan, puheellaan, sosiaalisilla kontakteillaan ja suhtautumistavoillaan. (Laine 2004, 74.)

Useita työvuosia on tällä opettajalla takana ja en ole koskaan osannut ottaa itselleni opettajan roolia. Ikinä en ole miettinyt, että voinkohan mennä töihin tietyissä vaatteissa tai saako kättäni koristavat tatuoinnit näkyä. Ne ovat osa minua, kuten myös pukeutumiseni, joka kyllä lähes päivittäin koostuu verryttelyhousuista sekä t-paidasta. Kiinnostaako lapsia tatuointini tai pukeutumiseni? Enemmän heitä kokemukseni mukaan kiinnostaa lämmin, välittävä vuorovaikutus sekä reilu ja yhdenvertainen kohtelu.  

”Opettaminen on vuorovaikutuksellista toimintaa. On tärkeää, että opettajalla on selkeä käsitys omasta arvoperustastaan ja ihmiskäsityksestä. Pohjimmiltaan opetustapahtuma on luova tapahtuma, jossa opettajuuden persoonalliset elementit nousevat esiin. Opettajuuden persoonallisten elementtien on ajateltu muodostuvan innosta, mielikuvituksesta tai luonteen korkeatasoisuudesta. (Koponen 1998.) “ 

Korostan itse aina opettajana aitoutta. Uskallusta olla oma itsensä. Vahvuuksineen ja heikkouksineen. Oman persoonan esiin tuominen luokan edessä on mielestäni yksi suurimmista vahvuuksistani opettajan työssä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin en vaan osaa esittää opettajaa, vaan pyrin olemaan luokkani edessä se aito oma itseni. Näin toimin myös kohdatessani oppilaideni vanhempia. Tämä palaute eräältä oppilaani vanhemmalta on jäänyt pysyvästi mieleeni: Sä oot Esko just sen takia, niin todella tykätty ope oppilaiden ja vanhempien kesken, koska olet AITO oma itsesi. Jatka samaa mallia vaan. Jatkan kyllä.

” Opettajan yhtenä tehtävänä on edustaa yhteiskunnan arvoja ja moraalia. Opettaja ei voi selvitä tehtävistään ainoastaan didaktisen ja pedagogisen tietämyksen varassa. (Laine 2004, 14.) Hänellä tulee olla hyvin laaja tietämys ympäröivästä ja yhteiskunnassa tapahtuvista asioista.” 

Tein tutkimukseni vuonna 2007. Ennen Instagramia, Youtubea, Snapchattia ym. sosiaalisen median ilmiöitä. Koen, että ympäröivän maailman observointi ja ajassa eläminen on vuonna 2021 vielä entistäkin tärkeämpää. Täytyy olla hyvin perillä lasten ja nuorten mielenkiinnonkohteista. Däpit ja snäpit haltuun siis, ihan 6/5!

”Vuonna 1861 Suomen kansakoulun isän Uno Gygnauksen mukaan opettajan tuli aina näyttää nuorisolle esimerkkiä kristillisessä elämässä sekä koettaa säädyllisellä käytöksellä, nuhteettomalla elämällä, opettavaisella seurustelulla ja hyödyllisellä ohjauksella hankkia lasten ja nuorten keskuudessa arvonantoa, jota ilman heidän toimintansa ei koskaan voi käydä siunaukselliseksi. (Simola 1995, 233-234.)” 

Uno oli varmasti hieno mies. Ilman hänen panostaan tuskin olisi Suomessa näin arvokasta koulutusjärjestelmää. Uskon, että noin 160 vuotta myöhemmin voisi arvonantoa lasten ja nuorten keskuudessa hankkia Unon ohjeiden lisäksi myös muillakin tavoilla. Esimerkiksi olemalla täysin oma itsensä.

Tähän minulle Instagramiini saapuneeseen palautteeseen on hyvä lopettaa tämä teksti: Mulla oli opettaja 50-60- luvulla, jolla ei ollut tatskoja, mutta hän veti silloin tällöin paitansa auki ja näytti luodinreikien arpia.

Minkälaisia muistoja teille on jäänyt opettajistanne? Olisi mielenkiintoista lueskella.

Kivaa iltaa!

-Esko-

Comments (10)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Taina 15.8.2021 at 20:01

    Mun muistot luokanopettajasta eivät ole positiivisia. Esim. ehkä tokaluokalla olin kirjoittanut sanelussa monta sanaa väärin. Opettaja luki ne ääneen koko luokalle ja kaikki nauroivat minulle opettajan johdolla. Sama opettaja myös nolasi matkimalla juoksutyyliäni luokan edessä. Samantapaisia esimerkkejä olisi varmasti lähes jokaisella luokkakaverillani.
    Onneksi/toivottavasti nykyään koulussa ei ole tuollaista.

    • Reply Esko 7.9.2021 at 05:54

      Huomenta Taina!
      No, kylläpä kuulostaa kurjalta. Todella toivon ja jopa vahvasti uskon ettei nykyään tuollaista enää tapahdu. Ihanaa syksyä sinulle. 🌿

  • Reply Riikka 15.8.2021 at 20:21

    Aito. Sitä oli myös minun opettajani ala-asteella. Hänellä oli kitara aina valmiina. Kun matikka (tai joku muu) sujui, niin hän otti kitaran ja lauloi mielellään J Karjalaisen pelastusrengasta. Paljon muutakin, mutta tuon muistan edelleen yli 20 vuoden jälkeen. Ja me saimme laulaa mukana.

    • Reply Esko 7.9.2021 at 05:55

      Huomenta Riikka!
      Oi, mahtavaa. Itsekin sitä usein toivoisi, että olisi tuo soitto- ja laulutaito hallussa. Olisi tässä ammatissa mukava lisä. Ihanaa syksyä sinulle! 🌿

  • Reply Ina 15.8.2021 at 21:45

    Tiesin jo lapsena että haluan opettajaksi. Ja ainoa asia mikä minulla silloin oli mielessäni oli se ettei kukaan oppilas ikinä tarvitsisi pelätä minua sinä päivänä kun minulla olisi omia oppilaita. Pahinta omalla koulupolullani 80-luvulls oli nimittäin opettajat joita pelkäsin.

    Joten minulla ei ole selkeitä muistoja opettajieni ulkokuorista ja ajattelen edelleen ettei se millään tavalla voi olla ratkaiseva asia. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Onhan oppilaitakin todella monenlaisia. 🙂

    • Reply Esko 7.9.2021 at 05:55

      No juurikin näin Ina! Kivaa lukuvuotta. 🌿

  • Reply AavaA 16.8.2021 at 00:48

    Itse muilla mailla asuvana, Suomessa peruskoulun käyneenä, koen, että se esimerkki mitä opettajan olisi ainakin hyvä antaa on lämmin, avoin, keskustelun taidon osaava ja empaattinen. Suomessa näkee liiaksi tunnekylmyyttä ja sosiaalisten taitojen puutetta – aikuisilla, keski-iän ylittäneillä, elämää nähneillä ihmisillä! Kasvattajilla, psykologeilla, ystävillä, asiakaspalvelijoilla.

    Se vähä mitä olen kirjoittajaa seurannut niin on jäänyt kuva tosi esimerkillisestä opettajasta!

    Vaikka yleisesti olen kokenut, että tatuoinnit ja lävistykset ei kuulu kouluun. Kuten ei kuulu varvastossut, minihameet, turkoosit hiukset… Taidan ajatella jotenkin niin, että opettajat ohjaavat ja esimerkillään ohjeistavat miten meidän yhteiskunnassa toimitaan. Aika harva kuitenkaan rupeaa tulevaisuudessa sellaisella alalla toimimaan missä saa kulkea vapaa-ajan vaatteissa. Ja kun globaalissa maailmassa eletään, täytyy meidän suomalaistenkin osata ihan suhtkoht asiallisesti kantaa itsemme ja osata tilannetajua käyttäen arvioida millä varustuksella milloinkin. Kerran olin suomalaisissa häissä missä yksi vieraista tuli paikalle farkuissa ja t-paidassa.

    Mutta toisaalta, ehkä olen 30-vee tosikko.😅

    • Reply Marjo 28.8.2021 at 09:23

      Pukeutumisasioissa olen kyllä ihan eri linjoilla Aavaan kanssa. En ymmärrä, miksi tatuoinnit, lävistykset, värikkäät hiukset ja varvastossut eivät kuuluisi kouluun. Tai toisaalta vaikkapa verkkarit ja t-paidat. Ja kuka senkin määrittää, mikä hameen pituus on sopiva.

      Toivon todella, että opettajat antavat esimerkillään sellaisen mallin, ettei ainoastaan yhdenlainen ulkoinen olemus ole hyväksyttävää. Ja ettei meidän yhteiskunnassa toimita niin, että opettajilta odotetaan tietynlaista ulkoista olemusta. En tiedä, millä alalla toimit, mutta ainakin Suomessa todella monella alalla saa olla vapaa-ajan vaatteissa, ja toisaalta monella alalla on työnantajan määräämät työvaatteet esimerkiksi hygieniasyistä. Eiköhän aika moni nykylapsukainenkin päädy sellaiselle alalle.

      Enkä lähtisi myöskään rinnastamaan työ- ja juhlapukeutumista toisiinsa.

      Pahoittelut paatoksesta, mutta pitkään luokanopettajana toimineena ja aiheesta opinnäytetöitä tehneenä aihe on edelleen lähellä sydäntä.

      • Reply Esko 7.9.2021 at 05:59

        Kiitos Marjo viestistäsi ja ihanaa lukuvuotta. 🌿

    • Reply Esko 7.9.2021 at 05:58

      Huomenta Aava!
      Esimerkillisestä en todellakaan tiedä. Leppoisa ukkeli, joka pyrkii olemaan täysin itsensä myös siellä luokan edessä.

      Kiitos viestistäsi ja ei kai se sinusta tosikkoa tee jos koet asian noin?

      Ihanaa syksyä! 🌿

    Leave a Reply