Samaa matkaa me lähdimme. Samalla taksilla me lähdimme. Kädessäni olit ja se lämmin valo oli välillämme. Se lämmin ja tuttu valo, jota päivittäin katselen. Ajoittain naurattaa, ajoittain sitä katsoessa on suuri ikävä. Se valo lipui käsistäni. Perään yritin huutaa, muttei niitä huutoja kukaan enää kotikadullani kuullut. Sinne sinä lähdit. Takavalojen vilkkuessa menit niillä mustilla nahkaistuimilla. Uni ei meinannut tulla. Ystävilleni laitoin viestiä, että sinä löytyisit. Googlesta etsin tietoa, kuinka sinut takaisin käsiini saisin. Yksin minä olin, kaikkien tavoittamattomissa.
Aamulla todella huonosti nukutun yön jälkeen jatkoin etsintääsi. Kaverini jatkoivat sinun metsästämistäsi. Sunnuntai toi hieman lisähaastetta tavoittamiseesi. Ja sitten tuli se huojentava uutinen. Sieltä sinä löydyit. Yösi olit viettänyt niillä mustilla nahkaistuimilla. Nyt olet jälleen kädessäni. Ja se lämmin valosi tuntuu tänään, pimeänä sunnuntaina erityisen hyvältä. Koskaan en ole sinua kadottanut, puhelintani. Eilen kadotin. Hetkeksi. Ja se aiheutti jo melkoisen hämmennyksen.
Hämmennystä aiheutti varmasti lähinnä se, kuinka riippuvainen ainakin minä olen puhelimestani. Siinä pienessä mustassa möhkäleessä on nykyään lähes kaikki. Yhteys läheisiin. Yhteys maailmaan. Ilman yhteyksiä on kyllä aika orpo olo. Oli todella haastavaa jäljittää puhelinta, ilman puhelinta. Juuri tämmöisessä huomaa sen, kuinka se oma mielitietty vieressä puhelimineen olisi tehnyt asian hieman helpommaksi. Varmasti olisi hieman joutunut asiaa selittelemään, mutta onneksi on lähellä hyviä ystäviä, jotka puolestani asian hoitivat. Naapurin heppukin tarjosi auttavaa kättään. Kiitos myös Mark Zuckerbergille. Sinun kanavasi kautta kommunikaatio onnistui.
Tietoinen ruutuajan vähentäminen tekee varmasti kaikille hyvää, myös minulle. Tiedostamaton ruutuajan vähentäminen ei tehnyt hyvää, ainakaan minulle. Olihan erikoinen sunnuntai. Kyllä oli hetken todella yksinäinen olo. Kuinka sitä on aiemmin pärjännyt ilman tuota lämmintä ja yhdistävää valoa?
Kuulostaako tutulta?
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //
4 Comments
Joo, ei pysty oikeen ees palauttaan mieleen sitä aikaa/tunnelmaa vuostuhannen alussa, kun olin yksinäinen inttileski: köyhällä opiskelijalla ei ollut nettiä kotona (ne oli kalliita, minuuttitaksalla), ei älypuhelimia, poikaystävällä oli luurista puheaika loppu ja tv:kin meni rikki. Se oli aika alakuloista! ???? Kyllä nykyään on ihan toisin.
Netti, minuuttitaksalla…en muistanutkaan. Kyllä on Muffin kaikki toisin, todellakin…:)
Oon tuntenut tuon saman. Ihan kamalaa. Miten sitä onkaan joskus pärjännyt ilman??
Osaisinpa itsekin kirjoittaa noin hyvin. Kiitos tästä blogista ❤️
No, niin on…Jotenkin sitä on pärjännyt. Ihan hyvin vielä. Ole hyvä Emmi…:)