Huvipuistoisä

Olihan hauska lauantai. Lähdimme pitkästä aikaa jo aamusta kohti Helsingin keskustaa. Ei ollut mitään suuria suunnitelmia. Kunhan nautimme aurinkoisesta päivästä ja ihmisvilinästä. Hyväntuulisesta ihmisvilinästä. Söimme Picnicin uuniperunat terassilla. On muuten lapsen kanssa hyvä paikka ruokailla. Eikä tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Kävimme metsästämässä Squisheja ympäri keskustaa ja oli loppunut melkoisen monesta paikasta. Eräs myyjä tiesi kertoa, että parhaana viikonloppuna niitä myytiin tuhat kappaletta. Niitä puristeltavia hahmoja. Ihan en näiden suosiota ymmärrä, eikä varmasti tarvitsekaan.

Keskustasta suuntasimme avaamaan vuoden 2018 Lintsi-kauden. Linnanmäki on kyllä mahtava paikka, vaikka kymmenen minuutin ajomatka kotoa ja ilmainen sisäänpääsy on siitä vähän semmoisen takapihan leikkipuiston tehnyt. Ei ole ihan samanlaista hohtoa, kuin pikkupoikana, jolloin pääsi Joensuusta suuren maailman huvipuistoon päivää viettämään. Emme käyneet laitteissa. Itsehän en pysty menemään ilman pahoinvointia edes Rumpukaruselliin, ikäkö? Hengailimme vain ympäriinsä ja olihan se hattara ostettava. Narunvetoa ja kalastamista unohtamatta. Ajoittain sitä tuntuu, jotta onko sitä vähän liikaa semmoinen huvipuisto- ja sirkusisä? Ihan sama, välillä on hyvä ollakin.

Niin ja tämmöisinä päivinä tuo oma terassi ja takapihamme nousee aika suureen arvoon. Siellä sitä on hyvä touhuta ja sisällä voi käydä ottamassa vettä ja pari mansikkaa suuhun leikkien välissä.

Hyvä kevät ja hyvä lauantai! We love Lintsi!

-Esko-

Tsekkaa myös: We love suomenruotsalaiset silakat, We love lomaloma, We love lastenjuhlat ym…

 

Ykköspesälle!

Kevät ja liikuntatuntien pesäpallo. Se on aina yhtä lyömätön kombo. Tuo kansallispelimme on todella hyvä urheilulaji, joka ei ole varsinaisesti lyönyt läpi rajojemme ulkopuolella. Joskus sitä ihmettelee, miksi näin? Taktinen ja myös äärimmäisen mukava laji pelata. Itseasiassa koskaan en ole käynyt paikanpäällä katsomassa kokonaista pesäpallo-ottelua. Sepä täytyisikin joskus toteuttaa. Harmi, että Kaisaniemen Tiikereiden ottelut päättyivät kaksikymmentä vuotta sitten ja eipä ole senkoommin Helsingissä Superpesistä pelattu kuin näytösotteluita, vai olenkohan ihan väärässä?

Jokaisella meistä on varmasti jonkinmoisia muistoja pesäpallon pelaamisesta ja uskoakseni suurimmalla osalla ne liittyvät koulumaailmaan. Olemme monena vuonna puhuneet, että täytyisi kerätä kaveriporukka kasaan ja laittaa pelit pystyyn. Siinä on vaan aina ne kamppeet ja onnistunut peli vaatii myös melkoisen paljon pelaajia. Pesäpallo olisi kyllä hyvä laji, koska pelaajien eri taitotasot eivät niinkään vaikuta onnistuneen harrasteottelun toteuttamiseen. Eskon lenkkikerho vaihtuisikin Eskon pesäpallopelikerhoksi, hmm…

Omia muistojani liittyen tähän Lauri “Tahko” Pihkalan kehittämään pallopeliin:

  • Keväiset kutoset vs. opet- ottelut. Eräänä vuonna sain täydellisen osuman ja pallo kolahti hiekkakentän takana olevan päiväkodin katolle. Takalaiton!
  • Viidennellä luokalla heittelimme palloa kaverini kanssa. Hän seisoi suoraan opettajamme edessä, joka oli siis selin meitä päin. Heitin niin kovaa kuin pikkupojan kädestä lähtee ja kaverini “vahingossa” laski räpylänsä eikä ottanut palloa kiinni. Sehän sitten kolahti auktoriteettista opettajaamme takaraivoon. En muista jälkiseuraamuksia.
  • Jännitys aina ennen omaa lyötivuoroa. Kolmannella näpy, klassikko!
  • Palloonosumisen taika
  • Palloonosumattomuuden taika

Väärä, laiton, haava, ykköspesä ja ajolähtö!!

-Esko-