“Tänä jouluna on korkea aika siirtää myös isä älypuhelinaikakaudelle. Gigantin Anna lahjan puhua-kampanja osui todella oivaan paikkaan. Tämä lahja tulee puhumaan ja kuuntelemaan toivottavasti paljon. Tällä lahjalla on myös pidemmän aikavälin merkitys. Tämä lahja tuo isän, äidin kanssa samalle viivalle. Nyt he voivat yhdessä kehuskella kuinka kännykällä voi lukea Iltasanomia ja tärkeimpänä: Kuinka älypuhelimella voi liittyä perheemme WhatsApp-ryhmään. Vastaanottaa kuvia, viestejä ja videopuheluita lapsiltansa ja lastenlapsiltansa.” Näin kirjoitin ennen joulua, kun pohdiskelimme isälle lahjaa. Isälle, joka on nyt vihdoin ja viimein saatu siirrettyä älypuhelinaikaan.
Ja ryminällä on isä sinne siirtynytkin. Alkukankeuden sekä liittymien asennuksen jälkeen kilahtelee tasaisin väliajoin perheemme WhatsApp-ryhmään kuvia ja vielä hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä tervehdyksiä. Viime viikonloppuna olimme käymässä vanhemmillamme ja olipa niin kiva huomata, että nyt oli onnistunut lahja. Isästä huokui ylpeys, kun hän laittoi siihen päiväkahvien oheen olympialaiset pyörimään matkapuhelimestaan. Lueskeli Iltasanomia ja manasi omaan tuttuun tyyliinsä Reijo Jylhän viestijoukkuevalintoja. “Tuolla se isäs rajailee kuvia…”, sanoi äitini, kun eilen puhelimessa puhuin. Ja hetken päästä saapuikin viestiketjuumme kuva jouluna lastenlasten kanssa tehdystä hyvin huolletusta lumikarhusta. Hyvin oli rajattu ja huolta pidetty.
Kehitys kehittyy ihan hirveätä vauhtia ja välillä on itsekin vaikea pysyä perässä. Saatika sitten vanhemmalla sukupolvella, joille sanasta puhelin piirtyy verkkokalvoille kuva tuosta ylemmän kuvan kapistuksesta. Itsekin muistan hyvin tuommoisen “veivattavan” mallin. Suuntanumero eteen jos halusi kauemmas soittaa. Naapuriin meni ilman. “Onko Tuomas kotona?…” Silloin mahdollisuus esimerkiksi videopuhelusta kuulosti yhtä absurdilta, kuin V-televisiosarjan avaruusolioiden laskeutuminen Joensuun kauppatorille. Tällä hetkellä avaruudessa leijaileva Tesla on yleisempi kuin tuo “veivattava” puhelin siellä eteisen pöydällä.
Minneköhän tulevaisuudessa vielä mennään? Mielenkiintoista, todella. Eilen katsoin älytelkkaristani elokuvan nimeltään Yösyöttö. Siinä otti Pasasen Antti homman haltuun. Siinä taisi Pasasen Anttia hieman väsyttää. Siinä oli Pasasen Antilla hieman opeteltavaa. Kova faija!
Minkämoisia muistoja herättää tuo ylemmän kuvan “älypuhelin”…?
Kivaa torstai-iltaa!
-Esko-
// Kuva: Jere Lehtonen //
Aina on kiva saada lahjoja ja yllätyksiä. Joskin näin iän karttuessa altruistinen ajattelumalli tuottaa itselleni huomattavasti suurempaa onnellisuuden tunnetta. Vaikka kyllähän ihan spesiaalia on saada lahja omalta lapselta. Siltä pieneltä tyypiltä, joka on itse saanut valita lahjansa. Ja yrittänyt ja taistellut sitä lipsautusta vastaan. Tiedättehän tunteen. Tekisi mieli kertoa, tekisi mieli edes ihan vähän vihjailla. Pikkumimmin lahjat ovat olleet kyllä ihan huippuja. Hän kyllä tuntee isänsä ja hänen antamat lahjansa tulevat arkiseen käyttöön ja ovat niinsanottuja hyötyesineitä. Saavat aina käytettäessä hymyn huulille.