Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

mies sisustaa

, , , ,

Sitten, kun minusta aika jättää…

18.9.2018

Pikkuhiljaa hyvä tulee. Näin voisi todeta asunnostani. Olen tässä asustellut kohta jo parisen vuotta. Nopeasti se aika hurisee. Tästä hankinnasta on tämä mies edelleen hyvin kiitollinen. Elämän hienoisesti muututtua oli tavoitteeni hankkia mahdollisimman pian oma asunto. Tavoitteeni oli myös laittaa se nopeasti juuri itseni näköiseksi ja hankkia lähes kaikki huonekalut uusiksi. Keittiönpöydän tein itse, kyllä puutyöluokassa viimeistelin. Sohvan hankin teidän avustuksella, kiitos mahtaville lukijoilleni. Osan tuoleista löysin vanhempieni varastosta ja yhden helmen sain poisnukkuneen isoäitini asunnosta. Lipasto tuli vastaan Sotkan nettisivuilta ja siinäpä niitä jo onkin.

Yöpöytä, sitä olen jo kauan haaveilut. Yöpöytä, jonka virkaa on aiemmin ajanut Iskun vanha porrasjakkara. Nyt minä semmoisen sain. Puhuin joskus aikoinaan äidilleni, kun olimme Vepsäläisessä käymässä, että olisipa tuo hieno. Juuri erikoisen hieno, hieman erikoiseen asuntooni. Olin jo unohtanut koko keskustelun, vaan palasipa se mieleeni viikonloppuna vanhemmilla käydessäni.

Meidän äiti se on kyllä ihana tyyppi. Sinne hän oli tämän kyseisen pöydän pojalleen hankkinut. Hänen lähestyminen asiaan oli hieman suruisanhaikea. “Sitten, kun minusta aika jättää…” Niin, tota, joo. No, mutta nyt minulla on se yöpöytäkin. Ei näköjään passaa äidille hirveän usein sanoa ääneen mitään huonekalukauppareissuillamme. Se on äidin ja pojan yhteinen harrastus ollut tässä viime vuosina.

Tuota alempaa kuvaa katsoessa huomasin, että on muuten taulu vähän vinossa ja nuo seinälläni olevat plafondit ovat kyllä suoraansanottuna aika rumia. Täällä ne olivat valmiina, kun muutin ja niille minun on pitänyt myös tehdä jotain. En vain tiedä millaiset seinävalaisimet toimisivat? Täältä makuu/olo/työhuoneestani löytyy kolme plafondia.

Mistäpä tänne hienot seinävalaisimet? Tiedän, että varmasti netistä selaamalla löytyy, mutta onko teillä hyviä ajatuksia?

-Esko-

Comments (4)
, , , , ,

Hyvän mielen yllätys

2.8.2018

Ja pitkästä aikaa mies sisustushommissa. Tai, ei tämä nyt hirveästi vaatinut. Yhden keikan Ikeaan ja yhden hyväsydämisen ihmisen. Siellä jo varmasti joku hymähtelee ruudun toisella puolella, että nyt se on Esko taas viherkasvin hankkinut. Esko ja viherkasvi, kun ei ole edelleenkään se kaikista paras yhdistelmä. Se on enemmänkin koominen yhdistelmä. Noh, lähdetäänpäs nyt tämän kasvin kanssa kokeilemaan onnea. Myönnän olevani täysin uusavuton näissä viherhommissa, mutta ikinä ei voi oppia mitään, jos ei edes yritä. Ja aina minä olen yrittänyt. Silti ne ovat kaikki kuolleet. Saapa nähdä, kuinka tämän käy.

Pimenevät illat ovatkin sieltä jo kovaa vauhtia saapumassa ja sehän on vallan mukava juttu. En oikeastaan ikinä pidä iltaisin asunnossani päällä noita “oikeita” valoja. Ensinnäkään en pidä noista plafondeista yhtään ja erinäisillä valaisimilla saa juuri oikeaa tunnelmaa. Prismasta löysin aikoinaan kunnon timantin. Itse tuunasin yhden pöytävalaisimen ja nyt sainkin juuri mahtavan uuden tulokkaan.

Näin ystävälläni tuommoisen “betonikuutio”-lampun ja ihastelin sitä välittömästi. Ajattelin, että on varmasti melkoisen arvokas ja hankittu jostain harvinaisesta design-myymälästä (ostettu Clas Ohlsonilta). Ihastelin sitä ja ihastelin, kunnes eräänä aurinkoisena päivänä sainkin todellisen hyvän mielen yllätyksen. Ystäväni oli aistinut sanattoman viestintäni ja hankki minulle tuon valaisimen. Voi, kun ilahduttikin. Nyt minullakin on tuo pieni betonikuutio pöydälläni. Siinä se loistaa viherkasvini vieressä.

Kumpikohan mahtaa loistaa kauemmin? Lamppu vai kasvi?

Pimeneviä iltoja!

-Esko-

P.S. Tänään sain taas viestiä, että selaimen kautta kirjautuessa on ongelmia. Suorat linkit Instasta ja Facebookista toimivat. Jatkan kirjoittamista ihan normaalisti. Uskon ja hyvin hartaasti toivon, että joku viisaampi atk-ihminen hoitaa nämä sivut kuntoon. 

Comments (8)