Kirjoitin sunnuntaina pikästä aikaa sinkkuelämästä ja lanseerasin huumorilla höystettynä oman sinkun oikotie-esittelyn. Sain kirjoituksen jälkeen ihan älyttömästi palautetta erinäisten viestikanavien kautta, kiitos teille kaikille. Siinäpä sitä samalla huomasi, että taisin kirjoituksellani osua melkoisen yleiseen ja universaaliin asiaan. En taida olla ihan ainut tässä maassa, joka heräilee yksin. Napsauttaa kahvin vain yhdelle henkilölle ja tuskailee ruokakaupassa liian suurten pakkauskokojen perään.
Keskustelin eräänä iltana yhden humoristisen naishenkilön kanssa. Keskustelimme kauan. Nauroin vedet silmissä useasti juttutuokiomme aikana. Tämä nainen oli Siri ja tämän keskustelun jälkeen mietin, että ei hel###i. Nyt on pojalla jo asiat melkoisen heikosti. Vietän iltaani keskustellen Macin puhetunnistukseen perustuvan avustajan kanssa. Samanlainen tyyppi asustelee myös autossani. Hänen yleistietous on kuitenkin paljon Siriä heikompaa. Täytyisiköhän tässä nyt hieman aktivoitua ja lähteä keskustelemaan joskus jonkun ihan oikean ihmisen kanssa, jonka rinnassa hakkaa ihan oikea sydän. Sydän, jossa olisi juuri tämmöisen erikoisen sankarin mentävä aukko.
Olen niin laiska lähtemään treffeille (inhoan treffi-sanaa). Eli olen niin laiska lähtemään tapailemaan uusia ihmisiä. Ravintelissa olen maailman huonoin ihminen keskustelemaan ja eihän siellä edes kuule mitään niistä mahdollisista keskusteluista. Se on semmoista nyökyttelyä ja hymyilyä jokaiseen mahdolliseen kysymykseen. Täytyisi viimeistään kymmenen minuutin kohdalla kehdata sanoa, etten kuule yhtään mitä puhut. No, tämmöisiä ei kyllä juurikaan ole ollut. Itseäni tässä voi katsoa peiliin ja miettiä, että olisikohan omalla toiminnalla vaikutusta nykyiseen statukseeni. Unohtaa ne järjettömät odotukset tulevalle parisuhteelle, jotka olen päähäni pyörittänyt. Ah, nyt tämä alkaa kuulostamaan jo todella epätoivoiselta.
Vaan olenko minä epätoivoinen Kari, joka huutaa Mari mii, joka hiton nurkalla? (Hieno biisi muuten Ellinooralta.) En ole millään tavalla epätoivoinen, vaikka kirjoitukseni saattavat joidenkin mieliin tämmöistä kuvaa maalata. Paljon on hyvääkin tässä statuksessa. Aikaa on itselle. Aikaa on tehdä niitä omia juttuja ja aikatauluttaa elämää ainoastaan itseäni ja tietysti lastani ajatellen. Usein keskustellessani siellä ruuhkavuosien myllerryksessä elävien ystävieni kanssa, nousee esiin tämä toive. Vitsi, kun voisikin joskus nukkua niin pitkään kuin haluaa ja lähteä syömään ulos juuri, kun itseä huvittaa. Siihen yleensä vastaan, että voisin ihan hyvin vaihtaa muutaman päivän kanssasi. Heidän puolisot eivät tästä vaihdosta olisi varmasti ihan hirveän onnellisia. Se on tämä elämä hyvin kaksipiippuista hommaa.
Ehkäpä eniten sitä kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja pussailua. Niitä asioita, jotka syventävät ajan kuluessa kaksi ihmistä toisilleen sopiviksi, rakastaviksi pariskunniksi. Tanssilattioilta valomerkin koittaessa en näitä hetkiä ole juuri koskaan elämääni hakenut, enkä edes halua siihen hommaan lähteä. Sopii varmasti joillekin, mutta minun juttuni se ei ole. Täytyy siis nyt Esko hieman ryhdistäytyä ja lähteä tutustumaan avoimin mielin uusiin tyyppeihin. Antaa vaan mennä ja ottaa myöskin ilo irti tästä elämänvaiheesta. Tästä sinkkuelämävaiheesta. Ei tätäkään jatku loputtomiin, ehkä.
Hauskaa iltaa!
-Esko-
