Tinder vai tanssilava?

HS:n netissä julkaistiin muutama päivä sitten hyvä kirjoitus. Ensimmäisestä kappaleesta mieleeni jäi lainaus: ” Pankaa Tinderit kiinni ja lähtekää ulos! ” Tämän mielipidekirjoituksen kirjoittajalle nostan hattua. Itsekin olen Tinderin parissa viettänyt monta iltaa. Selannut, selannut. Painanut sydäntä, selannut ja turtunut selaamiseen. Turtunut ajatukseen, kuinka ulkonäkökeskeistä on tämä nykyaikainen treffikulttuuri. Poistanut koko sovelluksen, kunnes taas hiljaisena maanantai-iltana ladannut sen uudestaan.

En osaa keskustella chateissa tai Whatsapeissa. En osaa enkä oikeastaan edes halua osata. Olen jo aiemminkin todennut, että olen enemmän vanhan koulukunnan treffimies. Uskon yllättäviin kohtaamisiin. Yllättäviin sosiaalisiin kohtaamisiin. Kuvan taakse voit kätkeytyä niin helposti. Clarendonilla voit häivyttää epävarmuuttasi. Ludwigilla voit vähän korostaa itsetuntoasi. Valencialla häivyttää edellisen suhteesi pölyt kirkkaiksi yksityiskohdiksi. Kasvojen silotusnäppäimellä voit poistaa poskistasi ne liian monista syödyistä kohvehdeista aiheutuneet valkopäiset ihomadot, joita myös finneiksi kutsutaan. Lierihatulla yrität sitten kruunata kokonaisuuden ja näyttää, että olet seurannut nykymuodin kiemuroita.

Ymmärrän ja tiedän. Tinder madaltaa kynnystä aloittaa keskusteluja ihmisten kanssa, mutta usein se ensimmäinen oikea kohtaaminen onkin jotain ihan muuta kuin molemmat ovat olettaneet. Siinä kahvikupin ääressä on kaksi ihmistä. Ilman Ginghameja. Ilman Ludwigeja. Siinä ei ole välissä virtuaaliverkkoa. Siinä on välissä kaksi kahvikuppia ja matkapuhelimet, joihin molemmat ovat painaneet vihreää sydäntä. Vihreää sydäntä, joka on johdattanut tuohon tilanteeseen. Tilanteeseen, joka voi olla täysi floppi tai avain pysyvään ystävyyteen tai jopa parisuhteeseen. Kuinka tuohon tilanteeseen voit johdattaa itsesi ilman nykypäivän deittisovelluksia? Jos menet juttelemaan kuntosalilla, sinua pidetään tungettelevana playerina. Jos vinkkaat silmää kauppajonossa, vaihtaa vinkkauksen kohde todennäköisesti kassajonoa.

HS:n tekstin viimeisessä kappaleessa on ydinlause: ” Epätäydellisyys ja ennakkoluulottomuus olkoot vuoden 2017 tavoitteita!” Siinä on hyvät tavoitteet. Ostan harmaan samettipuvun. Laitan vähän perunajauhoja tanssikenkien pohjiin ja lähden ennakkoluulottomasti päivätansseihin. Päivätansseihin, joissa ei liene käy hirveästi ikäistäni kansaa. Ei hemmetti. Kohta se on luovuttava yllättävän kohtaamisen ideologiasta. Ei, en luovuta vielä. Ei tässä ole mihinkään kiire. Valmiissa (sovellusrakkauksien värittämässä) maailmassa.

Vihreetä sydäntä, raksia, vihreetä sydäntä…

-Esko-

// Lähde: hs.fi 2.1.2016 Mielipidekirjoitus. Sinkkumama //

21 Replies to “Tinder vai tanssilava?”

  1. Mukava lukea tuota värikästä tekstiäsi! Kyllä se oikea vielä kohdallesi kolahtaa 🙂
    Tinderistä minulla ei ole kokemusta, mutta tyttäreni 20 v sitä kerran selasi, ja kuvat vilahteli niin nopeaa, että itse en pysynyt perässä. Ohittamiseen riitti vääränlainen lippis tms yhtä mitätön asia 🙂 eli kait siihenkin turtuu.
    Vuosi oli 1999 kun itse laitoin vasta eronneena yksinhuoltajana kaverin kehoituksesta ilmoitukset Sinkut.net verkkosivuille. Ei ollut kuvanlaittomahdollisuutta silloin 🙂 Minun periaatteeni oli, että heti sovitaan mahdollisten hyvien ehdokkaiden kanssa treffit, jotta näen, kohtaako kemiat. Tapasin kolme miestä. Neljäs soitti ujon oloisena ja pyysi treffeille. Sanoin vielä ystävälleni, että käyn tämän vielä katsomassa ja sitten saa minun puolestani olla… mutta, mutta onnekkaiden sattumien kautta tavattiin ravintolassa kahvilla ja samasta kahvinkeittimestä jaamme kupilliset vieläkin, 18 vuoden jälkeen 🙂 Naimisiin vuonna 2001 ja kaksi yhteistä lasta, uusperhe, omakotitalon rakennus, miehen opiskelu, ruuhkavuodet, kaikki se on kestänyt ja yhä rakastan miestäni mielettömästi. Minulla kävi siis hyvä tuuri <3 Olin silloin kun tapasimme, yksinhuoltaja ja opiskelija. Netti oli hyvä keino saada yhteys sinkkumiehiin. Että semmonen on meidän tarinamme 🙂

    1. Heippa Sanna!
      Kiitos, kin jaoit värikkään ja hienon tarinasi. Tuli oikein hyvä mieli, oikein hyvä!!!…????

  2. Kiitos kirjoituksesta!
    Minä kohtasin kumppanini joitain vuosia sitten paikallisjunassa, meillä oli aikaa Tikkurilasta Malmille sanoa jotain ja vaihtaa numerot. Hyvin ehdittiin ja seuraavalla viikolla tavattiin jo uudestaan.
    Kaikki on mahdollista siis, hurjasti peukkuja sulle ja ajattele vaikka että vuosi 2017 on sinun vuotesi!
    Joten hei, älä luovuta vielä 😀

  3. Kohtaamiset on ihan parhautta! Juurikin ne kaikista yllättävimmät. Rohkeasti vaan pöydänvaihtoa kahvilassa, sitä katsekontaktia kauppajonossa, jos siltä tuntuu 🙂
    Mulla oli tuossa joulunpyhinä ihan merkillinen yllättävä kohtaaminen. Sellainen et sekunneissa leijaili jalat irti maasta, huhhuh. Mutta ei se sen kummempaan johtanut, yhteydet on olemassa mutta asia jäi ehkä niin, että uusi kohtaaminen tapahtuu jossain vaiheessa, jos näin on tarkoitettu.
    Tuli hyvä mieli, ja päiviä kestävä hölmö hymy. Eikä se ollut ihastumista saatika rakkautta, vaan ihan just vaan uskoa siihen, että näitä kohtaamisia on olemassa 😉

    1. Kyllä Ellis!
      Kohtaamiset on ihan huippuja. Ja kiva kuulla, että semmoisia vielä tapahtuukin…???? ????

  4. Mulla on ollut välillä pidempiäkin aikoja sinkkuna, ja kaverit on yrittäneet saada liittymään kaikenmaailman treffipalstoille(silloin ei ollu vielä tinderia). Jotenkin se ei vain ole tuntunut itselle luontevalle, vaikka läheisyydenkaipuu oli välillä todella pakottavaakin. Kaverit on kyllä löytäneet netin kautta kestäviäkin suhteita, joten ihan hieno juttukin tuo nettitreffailu on. Mutta kun ei sovi, niin ei sovi.

    Nykyisen mieheni löysinkin sitten kesätöistä. Alusta asti kaikki oli jotenkin vaan niin luontevaa ja semmosta “ei väkinäistä”..Nyt meillä on kolmas lapsi tulossa ja elämä on mukavaa tämän kyseisen hepun kanssa vieläkin.

    Mukavia talvipäiviä sinne!

    1. Heippa RR!
      Kiitos, kun jaoit tarinasi. Nuo saavat hymyn huulille. Terveisiä sinulle ja kyseiselle hepulle…????????

  5. Itse löysin rakkauden Tinderistä. Poistin sovelluksen monta kertaa ja lopulta kun se ei ollut päätöntä selaamista, kohdalle sattu silmät joita ei pystynyt ohittamaan. Ei kauheena juteltu itse sovelluksessa, just siksi ettei menis niin että kaikki on juteltu ennen treffejä. Tavattiin kuukaus mätsistä ja jalat petti totaalisesti alta. Ja pettää vielä kahden vuoden ja monen vastoinkäymisen jälkeen, mustasukkainen mäyris on edelleen ongelma 🙂 Ehkei kannata liikaa miettiä kuin sen toisen tapaa. Se voi tulla vastaan missä vaan, Tinderissä mutta myös kaupan jonossa tai junassa. Pitää uskaltaa vaan olla oma ittensä, jos toinen karkaa toiselle puolen liikettä kun lähestyt, ei se ollut se oikea.

    1. Oi, onnea Eeva!!!…???? Totta, oma itsensä ja jos kassajono vaihtuu, ei ollut sitten se oikea. Hyvä kiteytys…????

  6. Herättelen vastakysymyksen: onko pakko löytää “toista”?
    Voiko oikeasti olla on onnellinen ihan vain itse sä kanssa? Vai onko “sinkkuus” aina vain välivaihe ennen “sitä oikeaa”?

    Itse meinaan uskon siihen, ettei kukaan voi tehdä toista onnelliseksi. Onnelliseksi on jokaisen itse itsensä tehtävä.
    Mutta kohtaamisiin, niihin uskon minäkin. Vaikka parisuhteessa elän, haluan edelleen kohdata ja tulla kohdatuksi. Niinpä olen ainuisena kohdannut sydänystäväni, oikein rakkaista rakkaimman. Ja ihastunutkin olen, sillä tavalla “turvallisesti”, niin kuin parisuhteessa olevalle sopii. Tuntuu vain hyvältä huomata ja kohdata, tuntea, kuinka maailmassa joskus vain kemiat kohtaavat. Myös ilman sen suurempia taka-ajatuksia.

    En itse usko, että meille olisi tarkoitettu vain se yksi ja oikea. Uskon, että hyviä ja sopivia osumia on useita. Mutta itsestään on kyllä aloitettava: rakastuttava itseensä kuin siihen täydelliseen osumaan.

    1. Heippa Veera!
      Hyvä herättely ja ei kaikki varmasti edes halua sitä “vastakappaletta” elämäänsä. Itse olen paisuhdemiehiä ja semmoinen olisi kiva vielä joskus elämäänsä saada. Pakottamatta kylläkin…Rauhakseen ja rauhakseen…????????

  7. Asiasta kukkaruukkuun ja moottorisahaan: En tiedä kuinka paljon luokanopettajan työstäsi olet halukas blogssasi puhumaan/saatikka pystyt, mutta itsekin tulevana opettaja olisin todella halukas lukemaan juttuja luokanopettajan arjesta sinun näkökulmastasi. Tämmöinen ideantynkä vaan ilmoille jos joskus tulee tinka paikka!

    1. Kiitos Nilla ideasta!
      Olen jo jonkin verran puhunut ja varmasti tulen puhumaankin. Onnittelut myös hyvästä uravalinnasta!!…????????

  8. Mä löysin mieheni Tinderistä. Olin siellä muutaman viikon ja sovin kolmen miehen kanssa treffit. No nämä ensimmäiset treffit johtivat muiden treffien perumiseen ja sovelluksen poistamiseen. Ja sellainen aarre sieltä löytyi, että olen tosi onnellinen nettiin uskaltautumisesta. Ei me oltais ikinä tavattu “oikeessa” elämässä. Sen neuvon annan, että nopeasti vaan treffeille????

  9. Kaikilla on tapansa ja aikansa löytää toisensa. En lyttäisi netti toisen löytämysisse. Toisille se on sopiva, kun toisille. Itse elän esi tilanteessa, että olen vaikean sairauksen takia luopumaan lähes kaikesta ulkomaailmasta, joten itse olisi vaikea kohdata ns. ulkomaailmassa. Silti hieman skeptisenä liityin tinderiin. Ehkä suurin skeptisyys johtui vaikeasta terveystilasta nuorena henkilenö. Olen kelan mukaan ns. vaikeavammainen. Lähtötilanne ei ollut mitenkään kovin mukava, mutta kaipasin 28-vuotiaana rinnalleni sitä toista. Kaikesta huolimatta päätin kokeilla onneani. Ja ihan uskomatonta. Jo saman kuukauden aikana tärppäsi, kun tinderin latasin. Ujoudestani ja miehen kesämatkasta johtuen juttelimme peräti kuukauden verran ennen kuin todella sitten tapasimme. Nyt hän tuhisee tuossa vierelläni ja on tuhissut jo 2½ vuotta ja on peräti omaishoitajani. Heti seurustelun alussa sairastuin vielä vakavammin ja vointini romahti romahtamistaan. Kaikesta huolimatta hän on pysynyt rinnallani. Sitoutui jo ½ vuoden seurustelun jälkeen omaishoitajaksi. Älyttömän huonon tilanteeni vuoksi on vaihtanut vaippojani, juottanut nokkamukilla vettä, pyyhinyt tuskanhikeä otsalla ja ollut vain vierellä, kun olen ollut niin kipeä kuukausia ja kuukausia, etten ole pystynyt puhumaankaan kuin muutamia lauseita. Ekan vuoden olin enemmän sairaalassa kuin kotona. Viettänyt työpäivien jälkeiset jälkeiset tunnit minun vierellään, peläten selviänkö edes hengessä. Tehnyt luopumista, mutta samalla toivonut, että vielä huomennakin saa silittää minua ja olemme yhdessä samassa sängyssä vieretysten. Oli se sitten sairaalassa tai kotona, sillä ei väliä.
    Elämä voi todella yllättä. Ikinä, ikinä en olisi voinut uskoa löytäväni jonkun näin mahtavan miehen joka näinkin rajun ja karmean alun pysyy matkassa mukana. Löytyen vielä sieltä paljon parratusta tinderistä/netistä, missä ihmiset muka ovat ulkonäön perään. Jokaisella on paikkansa ja tarkoituksen.
    P.S. Kyllä sieltä netistä ja tinderistä löytää myös todellisia kohtaamisia kahvikupin ääreen. Eihän ns. `ulkomaailmassakaan` jokainen kohtaaminen ole SE OIKEA!

  10. Nettijutut ei itseäni kiinnosta enää. Tapasin sitä kautt kyllä edelliseni ja pari vuotta oltiin yhdessä. Mutta mistä yh-vanhempi voi löytää ketään kun vapaa-aika on lähinnä lasten kanssa? Kassajonossa harva ajattelee että olen sinkkuäiti kun kahden lapsen kanssa ostoksilla…

    1. Kyllä Kiris! Täytyisi kehittää pienten lasten vanhemmille deittileikkituokioita…????

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *