Kuka sitten puhaltaa polveen?

” Voitko laittaa ope laastarin polveen?” ” Mulla on ope kurja mieli. Iskä ja äiti riiteli illalla ja en saanut unta.” “Ope, en minä vaan opi sitä kutosen kertotaulua.”

Luettuani viime viikolla iltapäivälehtiä, löysin pitkästä aikaa positiivisen uutisen ammattikunnastamme. Oli oikein piristävää sinne Pisa-romahdusten, opettajien henkisien romahduksien ja lähes koko suomalaisen koulujärjestelmän romahduksen väliin. Peruskoulun opettaja oli ykkösenä tärkeällä listalla. Peruskoulun opettaja oli ammattivertailussa sijalla yksi. Sijalla yksi, ammateissa jota ei robotit korvaa tulevaisuudessa, (toivottavasti.)

Opettajan ammatissa tapahtuu päivän aikana lukemattomia asioita, joihin täytyy reagoida välittömästi. Edes supervarusteltu, äärimmilleen viritetty robotti ei kykene kaikkiin haasteisiin vastaamaan.

ROBOTTI EI KYKENE: Laittamaan laastaria polveen ja samalla pitää jääpussia Pekan poskella, joka kaatui kesken jalkapallo-ottelun jäisellä pihamaalla. Niin ja aluksi etsiä sitä jääpussia ympäri koulua, koska se ei taaskaan ollut siellä opehuoneen pakastimessa. Kertakäyttöiset meni jo ensimmäisellä viikolla.

ROBOTTI EI KYKENE: Kirjaamaan jälki-istunnosta, kopiomääristä, poissaoloista, vihkounohduksesta, Pinjan hävinneistä toppahousuista, aktiivisesta viittaamisesta, käsityöluokan maalipurkeista, Toivon katkenneesta etuhampaasta ja retkestä läheiselle lintutornille.

ROBOTTI EI KYKENE: Tehdä liikuntatunnilla täydellistä lentokuperkeikkaa tai soittaa musiikintunnilla nokkahuilulla ” Ostakaa makkaraa…” (Ajoittain toivoisi olevansa robotti, kun aloittelevat huilistit (27kpl.) ottavat kisoja kenen huilusta lähtee se luokan kovin ääni.)

ROBOTTI EI KYKENE: Lohduttamaan ja puhaltamaan kipukohtiin. Sisäisiin ja ulkoisiin.

ROBOTTI EI KYKENE: Elämään aidosti mukana oppilaiden onnistumisissa. Motivoida ja kannustaa. Saada oppilaat yrittämään parhaansa koulunkäyntinsä eteen.

ROBOTTI KYKENEE: Seisomaan luokan edessä. Kovassa kuoressaan ja ilmeettömänä.

Ei meitä mitkään robotit korvaa, ei!

-Esko-