, , , ,

Lapset ja ero

28.3.2017

Uusin mieltymykseni on lukeminen. Koulumme ammattikirjallisuushylly on tarjonnut hyvää luettavaa jo monelle illalle. Eilen lueskelin ihan töideni puolesta Soili Poijulan teosta Lapsi ja kriisi, Selviytymisen kokeminen. Pieni lapsi joutuu kriiseissä myös melkoiseen myllerrykseen, mutta oikein ja järkevästi hoidettuna lapsen vahingollinen kehitys on minimoitavissa. En halua antaa kenellekään mitään vinkkejä, kuinka asiat tulisi klaarata. Ei, en todellakaan ole siihen oikea henkilö. Kaikki hoitavat asiat juuri omalla parhaaksi näkemällään tavalla. Lapset keskiössä.

Silmiini iski sisällysluettelosta ensimmäisenä luku: Lapsi ja ero. Tämä luku herätti minussa hyvin paljon ajatuksia, hyvin paljon. Näyttelijä Tommi Eronen kiteyttää myöskin opehuoneesta löytyneessä Annassa hyvin erotilanteen, johon liittyy yhteisiä lapsia. ” Molemmilta ei voi tippua rukkaset yhtä aikaa…” Minulta tippui molemmat rukkaset vuosi sitten. Nyt ne on vedetty syvälle käsiin takaisin ja olen uudenlainen vanhempi. Vahvuuksineni ja heikkouksineni.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2007 ja silloin tilastollisesti Suomessa erilleen muutti noin 40 000 perhettä. Vuonna 2015 jo yli puolet avioliitoista päättyi eroon. Asia koskee siis välillisesti vuosittain todella montaa ihmistä ja niin valitettavasti myös lasta. Lapset ovat yksilöitä ja kokevat surun aivan omalla tavallaan. Suru on asia, johon et voi valmentaa itseäsi, etkä jälkikasvuasi. Et voi tietää miltä esimerkiksi läheisen poismeno tuntuu. Et voi tietää miltä tuntuu maata sängyllä yksin, tuijottaen kattoa ja miettien: Kyllä minä tästä selviän, entä kuinka lapseni tästä selviää? Et voi tietää miltä tuntuu kysymys, lapsen esittämänä: ” Miksi kaikki ei ole niinkuin ennen? ” Et voi tietää miltä lapsesta tuntuu, kun toinen vanhempi ei olekaan enää peittelemässä. Peittelemässä, paijaamassa ja antamassa sitä tuttua, turvallista hyvänyönpusua.

Erotilanteessa lapsi hyppää ikäänkuin vuoristoradan vaunuun. Takana istuu jarrumiehinä hänen vanhempansa. Heidän saumaton yhteispelinsä tekee lapsen matkasta tasaisen. Varsinkin pienet lapset ovat täysin näiden jarrumiesten armoilla. He eivät voi vaikuttaa kuinka lujaa vaunu etenee, kuinka pehmeä on istuin ja onko vyöt kiinni turvaamassa matkaa? Vaikka jarrukahva aluksi olisi ruosteessa. Molempien tekisi mieli ohjata vaunua omaan suuntaansa. Kyydissä istuvan lapsen kääntäessä katseensa jarrumiehiin on kasvoilla säilytettävä hymy. Luottavainen ja turvallinen hymy. Aloittelevana, tunteellisena jarrumiehenä tuo on vaikeaa.

Myös vuoristoradan jarrumiehen työn voit oppia kokemuksen kautta. Ajan saatossa jarrumiesten turvatessa lapselle tasaisen matkan, alkaa hänkin sopeutua tilanteeseen. Ymmärtää, että jarrumiehet ovat enää vain työkavereita, suojelemassa sitä vaunussa istuvaa tärkeintä kyytiläistä. Kyytiläinen oppii luottamaan molempiin ihmisiin takanaan ja on valmiina ottamaan viereensä myös muita matkustajia. Kirjassa asia kiteytyy todella tärkeään lauseeseen: ” Loppujen lopuksi eron vaikutus lapseen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin vanhemmat pystyvät uudessa tilanteessa luomaan lapselle säännöllisen elämän ja olemaan hänelle normaaleja ja tavallisia vanhempia…” Vanhempia tai jarrumiehiä. Pienille ihmisille maailman tärkeimpiä.

Opehuoneen kirjahylly. Timantteja täynnä.

-Esko-

// Kuva: M. Suntila Lähde: Poijula Soili: Lapsi ja Kriisi, Selviytymisen kokeminen  //

Comments (16)

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Nippe 28.3.2017 at 19:15

    Mikään ei ole lapselle kauheampaa, kuin turvattomuus, tai oman vanhempansa luottamuksen menettäminen, joten pitäkäämme lapsistamme huolta (omista huolistamme huolimatta).
    Lapsien ei tarvitse tietää kaikista vanhempiensa huolista ja ongelmista.
    Lasta kuuluu suojella ikätasonsa mukaisesti.

    Hienoja ajatuksia Esko, jälleen kerran.
    Ja miten kaunis kuva!

    • Reply Esko Kyrö 29.3.2017 at 21:42

      Kyllä, Nippe, kyllä!
      Turvallisuus, henkinen ja fyysinen lienee tärkeintä.
      Kuvasta kaikki propsit ystävälleni Markukselle…:)

  • Reply Daniella 28.3.2017 at 21:12

    Mä olen aika huolissani siitä, että pikkulapsiperheissä erotaan luultavasti aika paljon. Itsekin todella todella syvässä suossa parisuhteen kanssa käyneenä, olen kiitollinen, että löydettiin edes lapsista se voima jatkaa yhdessä. Lopulta alkoi pieni auringonpaistekin risukasassa. Olosuhteet oli paikoin mahdottomat, oli vakavaa sairautta, pitkäaikaistyöttömyyttä, taloudellinen pelko tulevaisuudesta, kolme alle kouluikäistä lasta ja siihen päälle ihan perus kommunikointikatkos, kumppaniin kyllästyminen ja tunneyhteyden katoaminen. Ero oli monesti mielessä, mutta lopulta aina mietin, että en voi lasten takia. Samoin miehellä. Sitten mietittiin, että on pakko keksiä ne keinot, millä arki pyörii sujuvasti ilman kinastelua ja vähitellen luotiin parempaa ilmapiiriä. Opeteltiin meidän tapa kommunikoida, johon myös vähemmän puhelias pystyy. Ja pikku hiljaa on alkanut taas löytyä se onni. On tärkeää antaa paljon aikaa ja hyväksyä hidas muutos. Pienten lasten kanssa ei usein ole resursseja mihinkään intensiiviseen parisuhdetyöskentelyyn. Pienikin on parannus on hyvä.

    Tiedän, että joskus on pakko erota. Silloinkin, kun asiat voisi teoriassa ratkaista. Jos molemmat ei kanna kortta kekoon, ei ongelmiin ole ratkaisua, vaikka olisi kuinka pienestä asiasta kyse. Mutta väitän myös, että ihan kaikki tilastoissa näkyvät erot, eivät olisi tarpeen. Ihmisiltä vain puuttuu työkalut. Voi kun kouluissakin lisääntyisi tunneälyn “opettaminen”. Kaikki vanhemmatkaan kun eivät sitä osaa, saati pysty lapsilleen välittämään.

    • Reply Esko Kyrö 29.3.2017 at 21:43

      Kiitos Daniella viestistäsi. Hienoja ajatuksia. Tässä aihetta ihan omaan postaukseen. Kivaa viikkoa!!…:)

  • Reply Marika 28.3.2017 at 21:52

    Itselläni ei ole lapsia eikä eroa tulossa, mutta haluan silti kommentoida kuinka hyvä kirjoitus tämä oli ja eroperheitä nähneenä monen olisi pitänyt lukea tuo kirja! ???? Kiitos upeasta kirjoituksesta.

    • Reply Esko Kyrö 29.3.2017 at 21:44

      Ole hyvä…:)

  • Reply lukija 29.3.2017 at 07:11

    Ihan puhut tärkeää asiaa, toki. Jauhat vaan samoja juttuja kuitenkin koko ajan. Tuntuu, että olet jäänyt kiinni jonnekin etkä osannut kuitenkaan rakentaa uudenlaista vanhemmuutta uudessa tilanteessa. Toivottavasti haikailusi vanhaan “miksi kaikki ei voi olla niin kuin ennen” ei välity lapsellesi! !!Kyselet kuinka lapsi selviää. No lapsi selviää oikein hyvin, kun hänellä on ympärillä tutut aikuiset vaikka eivät enää asukaan saman katon alla. Tuntuu jotenkin siltä, että lapsen selviämisestä ei kannata tässä tapauksessa olla huolissaan, mutta sinä olet jäänyt jumittamaan paikoillesi omaan katkeruuteesi, jonka verhoat muka lapsen parhaasta huolehtimiseen. Aikuistu.

    • Reply Esko Kyrö 29.3.2017 at 21:44

      Iltaa Lukija!
      Kiitos tsempeistä. Yritän aikuistua parhaani mukaan. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinulle!!…:)

      • Reply Jokunen 29.3.2017 at 23:27

        Mahtavia Esko nää sun vastaukset. Ihailen miten et jää jauhamaan ja jumitu negatiivisiin asioihin! ;D

      • Reply Krista 1.4.2017 at 11:55

        Kamala tuo kommentti, mutta pakko nostaa Eskolle hattua siitä kuinka hän handlaa nämä eikä ruoki trollaajaa enempää. Aivan huippua 😀

  • Reply Nippe 29.3.2017 at 16:51

    Hei LUKIJA-nimimerkki, ehkä olet käsittänyt hieman väärin.
    Kivaa kevättä silti sinullekin!

  • Reply Ellen 29.3.2017 at 18:27

    Mahtaakohan edellinen kirjoittaja olla kokenut eroa? Todella ikävästi kirjoitettu, etenkin kun meistä ei kukaan – tietääkseni – ole ollut kärpäsenä katossa toisten erotilanteissa. Erosta ei toivuta eikä muuttuneen tilanteen vanhemmiksi kasveta käskyttämällä.

    Poijulan teokset ovat tieteellisestä tekstistä kontekstistaan huolimatta helppolukuisia ja kansantajuisia. Luin näitä, koska oman lapseni elämä kriisiytyi eron myötä, vaikka yritin ihan varmasti kaikkeni vanhempien yhteistyön ylläpitämiseksi. Kaikkea vaan ei voi ratkaista yksin. Ei vaikka olisi kaikki maailman ammattihenkilöt tukena. Yhteishuoltajuuteen tarvitaan molemmat vanhemmat.

    Sen jos jotain osaan jälkikäteen neuvoa, on se, että lapsen elämässä ei pitäisi tapahtua liikaa muutoksia lyhyessä ajassa ja kaikista asioista pitäisi puhua valmistellen. Lapset ovat lojaaleja molemmille vanhemmilleen, eivätkä avaa suutaan epäkohtia moittiakseen, vaikka mieli tekisi.

  • Reply Heli 29.3.2017 at 21:16

    Ei kyllä tule samaa mielikuvaa kuin nimim. lukija. Tulee mielikuva kriisin läpikäyneestä miehestä, isästä, joka on tuon matkan varrella tunnemyrskyjen jälkeen oivaltanut tärkeimmät asiat itsessään ja omassa vanhemmuudessaan ja sen että matka jatkuu..

  • Reply -M 29.3.2017 at 23:40

    Aikuistumista lienee voisi pyytää nimimerkki lukijalta itseltään, jotta oppisi antamaan rakentavaa kritiikkiä kiusaavan viestin sijaan! Täältä peukku postaukselle!

  • Reply ohis 30.3.2017 at 19:43

    Ensi- ja turvakodilla (ei kannata hämmentyä tuosta, sillä materiaali koskee kaikkia) on todella hyvää toimintaa, tukea ja materiaaleja erotilanteisiin. On vertaisryhmiä, oppaita, chatteja ja vaikka mitä. Eroauttaminen on noteerattu yhteiskunnallisesti tärkeäksi asiaksi, ja on mm. osa hallituksen kärkihanketta nro 3 eli lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa. Linkkejä niitä kaipaaville:

    Vanhemman opas – tietoa ja tukea lapsiperheen eroon:
    https://www.e-julkaisu.fi/ensi_ja_turvakotien_liitto/vanhemman_opas/

    Eroneuvo-toiminta:
    https://ensijaturvakotienliitto.fi/tietoa-liitosta/nain-me-autamme/eroauttaminen/

    Apua eroon -sivusto:
    https://www.apuaeroon.fi/

    Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE):
    https://stm.fi/hankkeet/lapsi-ja-perhepalvelut

    • Reply Esko Kyrö 30.3.2017 at 21:21

      Kiitos Ohis! Todella tärkeää tietoa.

    Leave a Reply