Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Eteenpäin!

27.4.2017

Akkuja ladattu. Olen ollut vain ihan rauhassa. Yrittänyt siirtää tunteet sivuun ja miettiä asioita järjen tasolla. Tämä uusi tilanne vaan muutti monen ihmisen arkea niin radikaalisti, että se väistämättä kolauttaa hyvin vahvasti tuonne tunnerekisteriin. Siksi kirjoittamani ulostulo oli hyvin tunteikas. Se oli minun tapani tuoda asia esille. En minä voi tämmöistä asiaa vain muutamalla lauseella kuitata. Syyllisiä on ihan turha etsiä ja pohtia päätänsä puhki olisinko voinut toimia jossain asiassa toisin. Vanhojen asioiden kaivelu ei johda enää yhtään mihinkään. Nyt on katsottava tähän hetkeen ja tulevaan. Rakentaa paras mahdollinen lopputulos, lapsen kannalta.

Kaikkeen varmasti ja toivottavasti tottuu, jokainen. Olemassaoleva vahva side tyttäreeni on pyrittävä säilyttämään. Jokainen F:n kanssa vietetty hetki tulee olemaan entistä tärkeämpi ja arvokkaampi. Tässä vaiheessa voin taas kiittää ammatinvalintaani. On paljon lomia tasaisissa sykleissä, jotka mahdollistavat yhteistä aikaa. Paljon tulee varmasti Nissanin ratissa istuttua ja automatkoillekin täytyy keksiä jotain meidän omia yhteisiä juttuja, etteivät ne tunnu vaan niiltä pakollisilta “palautusreissuilta”. Pelle Miljoonan sanoin: Moottoritie tulee olemaan kuuma.

Tämä on nyt totta ja arki on erilaista. Tietysti se harmittaa ihan suunnattomasti, mutta ei tämä masentelemalla parane. Taas seisotaan kuilun reunalla. Helppo olisi pudota ja antaa mennä. Katkeroitua ja masentua. Ei, niin en halua tehdä. Varmasti ajoittain tulee todella vaikeita hetkiä, mutta omakin elämä on pyrittävä aloittamaan. Aloittamaan isolla liekillä. Huomenna takaisin arkeen kiinni. Karttakeppi käteen ja iltapäivällä lähdetään Ollin kanssa minilomalle Mikkeliin. Tulee reissu ja vappu hyvään väliin. Toivottavasti kevät on lämmin ja alkaa tältäkin ukkelilta putoilemaan positiivisempia, auringonsäteiden valaisemia kirjoituksia.

Kiitos tuesta, ihan teille kaikille!!

Nyt Tampereelle, F:n uuden eskarin ja tulevan koulun kautta kotiin.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (29)

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply Satu 27.4.2017 at 08:07

    Tsemppiä Esko! Onneksi omaat ton positiivisen elämänasenteen jota ihailen suuresti ❤

  • Reply M 27.4.2017 at 08:14

    En ikinä kommentoi mitään, mutta nyt on kirjoitettava muutama lause. Tietämättä taustoista mitään, toivotan sinulle lämpimästi voimia ja sinnikkyyttä. Sinä pärjäät ja kun sinä pärjäät, myös tyttäresi pärjää ja teidän suhteenne säilyy hyvänä. Kortit on nyt jonkun toisen toimesta jaettu, huonommillakin korteilla voi pärjätä (jos ei nyt voittaa).

    Sinusta on siihen. Olet vahva. ❤️

  • Reply mummi 27.4.2017 at 08:18

    ????

  • Reply Marjo 27.4.2017 at 08:34

    ????❤️

  • Reply Muffin 27.4.2017 at 08:54

    Hienoa! ☺️

  • Reply Nallepastori 27.4.2017 at 08:55

    Esko, sinulla on kaunis sydän ja olet hyvä ihminen. Usko siihen että kyllä kaikki selviää. Sinulla on aina F ja olet aina hänen ikioma paras isi. En koskaan ole kommentoinnut mihinkään mutta jotenkin nyt oli vain sellainen olo, että minäkin haluan tsempata juuri sinua ja sinulle tärkeintä ihmistä. Olen aina ollut sitä mieltä ettei lapsia voi koskaan rakastaa liikaa ja on ihana huomata kuinka paljon tytärtäsi rakastetaan. Ja sinuakin, pienen ihmisen koko sydämellä. Vanhemmuuden ja lapsen sidettä ei riko etäisyys, te olette aina toisillenne olemassa. Ja jonain päivänä sinunkin rinnalla kulkee taas aikuinen sinulle rakas ja tärkeä. Elämä on juuri tällaista, omituista ja kumpuilevaa, mutta sinä selviydet. Päivä ja hetki, sisään- ja uloshengitys kerrallaan. Kaikkea hyvää sinulle ja tyttärellesi! ????

  • Reply Maria 27.4.2017 at 08:57

    Voi Esko! Äärettömän paska tilanne (anteeksi kielenkäyttöni), ihailen tuota asennetta ja voimaa! Tuntuu, että koko ajan sulta isketään jalat alta, mutta taas sä nouset seisomaan. Pidä itsestäs huolta, olet ajatuksissa ❤

  • Reply Kanerva 27.4.2017 at 09:43

    Paljon voimia! Tosi kurja tilanne tässä vaiheessa vuotta lapselle vaihtaa eskariakin, mutta onneksi pääset sinne tutustumaan ja näette yhdessä hänen tulevan koulun. Kaikkea hyvää Sinulle ja tyttärellesi!!

  • Reply Elmeri 27.4.2017 at 09:57

    Eskoseni, niinkuin moni on Karoliinallekin kirjoittanut; parasta, mitä voitte tällä hetkellä tehdä LAPSELLENNE, on hakeutuminen keskusteluavun ääreen. Julkinen ryöpytys on mennyt liian pitkälle, millä on varmasti vaikutuksensa. Taisin lukea Seiskan kaltaisesta laatujulkaisusta erinomaisen kommentin, että “eihän kukaan korjaa omaa hammasta ilman hammaslääkäriä – miksi siis ei korjaisi mielen ongelmia ammattilaisen kanssa”.

    Molempien vanhempien hyvinvointi on osa lapsen hyvinvointia. Mikäli toinen vanhemmista kokee oikeuksiensa tulleen poljetuiksi, lapsi saattaa kokea pahoinvointia ja syyllisyyttä asiasta. Lapset syyllistävät yleensä itseään, vaikka eivät sitä vanhemmilleen kertoisi, vaan pitävät mustaa mörköä sisällään. Vaikka ongelmista ei oltaisi keskusteltu lapsen kuullen (ovat perhanan taitavia salakuuntelijoita!) niin he osaavat kuitenkin aistia tunnelmia, jolloin vaarana on väärinkäsitykset ja väärät tulkinnat. Lapsen etu on lopulta varmasti teille kaikille keskeisintä, vaikka uuden elämän äärellä se saattaakin hetkeksi hämärtyä?

    Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Netin ulkopuolella. Mahdollisimman pian.

  • Reply sami 27.4.2017 at 11:14

    Olet sinä Esko koko paskahousu!
    Ensin ryöpytät eksääsi ja mustamaalaat häntä koko lukijakaartisi voimin (ilman että he tuntevat asian taustoja ja todellisuutta) ja sitten peset hommasta kätesi muutaalla sanalla ; “tunneryöppy” ym. Tottakai tässä on tunteet mukana jokaisella asianosaisella, mutta kuinka julkisuudessa oman lapsensa vanhempaa ja häneen liittyviä asioita käsittelee ja millaisen käsityksen haluaa luoda, on ihan eri asia. Tässä kysytään sitä kypsyyttä ja aikuisuutta.
    Miltä luulet lapsestasi – jonka parasta luonnollisesti ajattelet – tuntuvan muutaman vuoden päästä, kun hän lukee, kuinka hänen isänsä on käynnistänyt äitiä kohtaan ajojahdin. Varmasti rakkaus ja isän kunnioitus ihmisenä sen kuin lisääntyy!
    Vähintä mitä voisit tehdä on ateeksipyyntö. Ei siitä että olet surullinen ja pettynyt vaan siitä miten olet asioita julkisuudessa käsitellyt. Myös siitä kertominen, kuinka asiat todellisuudessa käytännössä ovat menneet ja miten ne on järjestetty, olisi kaikkien hyvä kuulla, jotta ei jäisi vääriä käsityksiä.

    • Reply Marjukka 27.4.2017 at 12:44

      Hei ihanko tosissaan. Nyt menee joillain sekaisin Eskon kirjoitukset ja lukijoiden kommentointi. Eskon kirjoitukset on ollut ihan asiallisia, ja se ryöpytys ja ajojahti on tullut näiden ajattelemattomien kommenttien ja kommentoijien toimesta. Ja nyt vielä pyydetään anteekstipyyntöä, huh huh…

      • Reply sami 27.4.2017 at 14:13

        Ei hän kyllä millään lailla yrittänyt sitä estääkään ja asiallisuudesta vihjailevuudessaan ja puolitotuuksien kertomisessaan voi olla monta mieltä.

        • Reply Siiri 27.4.2017 at 16:11

          A tai K siellä näppäimistön takana kommentoi? Huhhuijaa. En minäkään ikinä kommentoi, mutta nyt tahdon jättää Eskolle rohkaisevan viestin.

          Paljon, paljon voimia, rakkautta ja tsemppiä Eskolle. Kyllä kaikki vielä kääntyy parhainpäin, ajallaan.. tavallaan siitä olen ihan varma. Ja, jos nyt on aika uuden suruprosessin niin anna sille tila, aika ja lupa. Sinun ei tarvitse piilottaa kipua ja surua.. ei olla vahvempi kuin tämän kivun keskellä olet <3

          • Sami 28.4.2017 at 07:14

            Kyllä täällä ihan Sami on 🙂

    • Reply Pikkis 27.4.2017 at 17:41

      Luitko kaikki kommentit? Tokikaan siellä ei kaikki haukkunu ja mustamaalannu exää.
      Onhan tässä nyt käynyt vähän niin, että kumpikin osapuoli kirjoittaa hieman vihjailevasti asioista.
      Itse en pysty ottamaan kummankaan puolta, mutta eipä Eskon exäkään ole vihjailujen suhteen yhtään parempi.
      Eilen kirjoitettu teksti sai varmasti monet spekuloimaan vaikka ja mitä Eskosta.

  • Reply Molla 27.4.2017 at 12:18

    Tsemiä Esko!

  • Reply sanna 27.4.2017 at 12:35

    Heippa! Lapsen parhaan ja suojan nimissä laittaisin edellisen postauksen kommentit piiloon ja estäisin siihen kommentoinnin kokonaan. Keskustelu jatkukoon teillä yksityisesti.

  • Reply Yks vaan 27.4.2017 at 13:50

    Tsemppiä uuteen tilanteeseen <3

  • Reply Karoliina // Miljonäärimutsi 27.4.2017 at 14:15

    Isossa kuvassa mielestäni on hienoa, että löytyy ihmisiä, joilla on rohkeus puhua ääneen uusperheen haasteista ja myös omista tunteista. Voin ymmärtää näkemyksen toisten suojelemisesta, mutta uskon avointen tekstien olevan tuki ja peilipinta lukijalle niissä hetkissä, kun itse on samojen asioiden äärellä. En edes ajattele, että lukijoiden tarvitsisi saada kaikkea tietoa tai taustoja, en koe, että edes silloin olisin oikea ihminen arvioimaan toisten tilannetta. Mutta haastavien tilanteiden kohtaamisesta, etä- ja lähivanhempien tunneskaalasta ja niistä kaikista sekavistakin mietteistä, joita nämä tilanteet jokaiselle läpikäyvälle tuovat, voivat olla kullanarvoisia heijasteita omien sumuisten ajatusten äärellä.

  • Reply mie 27.4.2017 at 14:21

    Isot tsempit on kyllä toivotettava! Ja hei tervetuloa Mikkeliin! 🙂

  • Reply Tiina 27.4.2017 at 14:56

    Moi Esko. Olen itse eroperheen äiti ja lähivanhempi, ja meillä on samanikäinen tyttö kuin teillä. Kirjoituksesi ovat avanneet perspektiivin isän kokemukseen. Jotain konkreettista hyvää on tullut kirjoituksistasi: en tule tyttömme lapsuusaikana harkitsemaankaan paikkakunnan vaihtoa kauemmas lapsen isästä. Jotenkin tämä on avannut silmät siihen miten arvokas isä on lapsen elämässä, ja miten toisarvoista monet asiat ovat verrattuna lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa. Eli kiitos kirjoituksistasi, lähetän hyvää energiaa teidän perheelle. Älä anna periksi.

  • Reply Anna 27.4.2017 at 15:56

    Hyvä Esko! Tsemppiä sinulle jaksaa positiivisen kautta raastavan haastavissakin hetkissä. Iloa, valoa ja tunnetta!

  • Reply Sara 27.4.2017 at 16:00

    ????

  • Reply Tree 27.4.2017 at 16:24

    Nyt on pakko kommentoida. Millaisen kuvan sinä annat opettajana sinun opettamillesi lasten vanhemmille. Olet psyykkisesti epävakaa perhetilanteesi vuoksi ja kerrot siitä kaikille. Tulkitsen kirjoituksissasi olevan myös narsistista pelkoa ja epävarman ihmisen hiljaista huutoa. Jatkuvat instakuvat itsestäsi ja kirjoitelmat siitä kuinka vaikeaa on rakastua kertovat siitä kuinka epävarma olet tällä hetkellä itsesi kanssa. On väärä keino kertoa täällä noin henkilökohtaisia asioita. Ammattiminäsi kyseenalaistuu ja teet itsestäsi sellaisen ihmisen jota on vaikea ottaa tosissaan. Rakastat lastasi, se on varma mutta opi myös rakastamaan itseäsi hyvä mies oikealla tavalla. Kuvat ja tekstit eivät tuo sinua lähemmäs sitä hetkeä mikä nyt on.

    • Reply Muffin 27.4.2017 at 17:07

      Nää jotkut kommentit on kyllä aika yliampuvia. Tää on yksityisen ihmisen blogi ja täälläkö ei muka saisi tuoda ilmi, että pahalta tuntuu kun tytär muutti.

    • Reply Ohis 27.4.2017 at 17:33

      Opettajat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Opettajat kokevat eroja, parisuhdeväkivaltaa ja mielenterveysongelmia, mutta myös rakastumisia, onnen hetkiä ja hyppäyksiä tuntemattomaan. Opettajillakin on perhe ja lähipiiri, joihin kohdistuneet tapahtumat vaikuttavat opettajaan. Opettaja ei ole kone, vaan ihminen. Ammattiminän voisi kyseenlaistaa, jos ei koskaan pohtisi itseään ja elämäänsä. Tässä tapauksessa luulen, että ammattiminä on vahvistunut ainakin siltä kantilta, että opettaja osaa ottaa eroperheiden lasten ja vanhempien tarpeet huomioon entistä paremmin. Ammattiminä voi myös kantaa silloin, kun elämä on muuten repaleinen tai hajalla. Työ voi tuoda arkeen sitä rytmiä ja rutiinia joka kantaa päivästä toiseen, vaikka illalla olisi yksin ja sydän pakahtuisi. Työminä, minäminä, ystäväminä, rakasminä, vanhempiminä. Kaikki ovat yhtä tärkeitä puolia yhdessä ja samassa ihmisessä.

  • Reply Katja 27.4.2017 at 18:50

    Mun on pakko sanoa, että mua ahdistaa, että yksityisestä on tullut näin julkista. Ei musta ole oikein, että täällä kommenttibokseissa hyökätään yhtään ketään vastaan sanallisesti. Mun mielestä ero, siihen johtaneet seikat yms. ei kuulu tippaakaan blogin lukijoille. Eikä mun mielestä yksikään blogin lukija voi tulla tänne haukkumaan ketään asianosaista, toimimaan tuomareina tai ottamaan kenenkään puolta. Toivoisin enemmän maailmaan ymmärrystä ja rauhaa, eikä sitä tule, jos ihmiset sotii täällä toisiaan vastaan, käsittelevät heille tuntemattomien ihmisten asioita, ovat jos jonkin alan asiantuntijoita. ???? Ahdistaa.

    Ymmärrän kyllä, että Eskoa ahdistaa tämä tilanne. Mutta ei se ole oikein, että täällä tai Kolmistaan- blogissa hyökätään lapsen äitiä vastaan. Elämä ei ole mustavalkoista. Ei vaan ole! Jos täällä tai toisessa blogissa kerrotaan jotain, niin aina samalla jätetään jotain kertomatta. Ei kellään ulkopuolisella ole oikeutta sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Rauhaa, rakkautta ja aurinkoa ihan kaikille.

  • Reply Mai 28.4.2017 at 07:13

    Viimeisin kommentti oli ehdottomasti kaikkein järkevin, asiallisin ja fiksuin kommentti koko tässä kamalassa kesustelussa. Kiitos Katja.

  • Reply Karo 29.4.2017 at 13:21

    Esko ei tässä todellakaan ole mikään uhri! Hän on valehtelija ja ihmisten manipuloija! Sussa pitää olla jotain pahasti vialla, kun haet täältä muiden ihmisten sääliä ja hyväksyntää sekä yrität epätoivoisesti löytää täältä itsellesi naista. Sun ainoa motiivi tän blogin kirjoittamiselle löytyy itsekkäistä syistä!! Oletko miettinyt, että tälläisten mokauksien jälkeen, sillä voi olla jopa vaikutusta työhösi. En usko, että oppilaidesi vanhemmat sekä työnantajasi katsoo hyvällä tälläistä sekoilua, vaikkakin se tapahtuu siiviilielämässäsi, mutta se voi olla vaikuttamatta myös kykyysi hoitaa työsi!!! Karma is a bitch!

  • Leave a Reply to Tree Cancel Reply