Sanni järjesti Vain Elämää-ohjelmassa näyttävän räjäytyksen. Sinne värikkäisiin savuihin pamahti tähtiartistien paperille kirjoittamia asioita, joista he haluaisivat päästää irti. Aktiviteetti oli hyvä ja puhutteleva. Irti päästäminen on elämässä joskus täysin väistämätöntä. Irti päästämisen seuraava vaihe on hyväksyminen ja asioiden kanssa elämään oppiminen. Itse en ole koskaan mitään oikeasti räjäytellyt, paitsi pikkupoikana papattimattoja. Niitä värikkäitä pieniä, jotka taitavat olla kiellettyjä nykypäivänä. Henkisesti haluaisin räjäyttää taivaan tuuliin:
- Kaikki ne typerät juttuni, joita tein sinkkutaipaleeni alkuvaiheessa. Luulin olevani valmis uusiin parisuhteisiin. Ei, en todellakaan ollut. Mieliä vain pahoitin. Onneksi olen saanut mahdollisuuden pyytää nöyrästi anteeksi. Olin aivan täysi Urvelo! Pihalla kuin lumiukko. Täytyy ottaa asioista opiksi ja olla toistamatta samoja virheitä enää koskaan uudestaan.
- Oman ajoittaisen laiskuuteni.
- Kaikki seläntakanapuhumiset muista ihmisistä.
- Kuoren, joka on ollut ympärilläni. Jos menee päin persettä, sen voi näyttää. Jos menee hyvin, senkin voi näyttää. Onpas se yksinkertaista. Meni tuonkin asian ymmärtämiseen lähes kolmekymmentä vuotta.
- Ne hetket, kun vanhempani soittavat ja mietin mielessäni, etten nyt kyllä kerkiä vastata.
- Kaikki pitämättömät lupaukseni.
- Turhat rypemiset ja kieltäytymiset kavereideni kutsuista erinäisiin paikkoihin. Myöhemmin sitten on todennut mielessään. Miksi en lähtenyt?
- Itse järjestetyn kiireen ja stressin. Asiat voisi edes joskus hoitaa ajoissa.
- Jokaisen mielenipahoittamisen juorupalstojen älyttömyyksistä.
Niin ja voisihan nuo kirjoittaa paperille ja heittää vaikkapa takkaan tai nuotioon. Ei tarvitse niin massiivista räjäytystä järjestää.
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //
2 Comments
En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta erityisesti tuo kohta vanhempien soitosta kosketti sen verran, että halusin pukea ajatukseni sanoiksi.
Olen viime aikoina itse pyöritellyt mielessäni juurikin sitä, että kun “kiireeseen” vedoten (varsinkin huonona päivänä) tekisi mieli jättää vastaamatta puheluun, pitäisi varmaan myös pitää mielessä se, että toisella osapuolella se päivä voi olla vielä huonompi. Ja kyllä, sekin vaihtoehto, että jokaisessa päivässä piilee se ikävä mahdollisuus, että puhelu onkin viimeinen.
Huomenta Lena!
Kiva, että kommentoit ja puit sanoiksi ajatuksiasi.
Tunnistan itseni juuri tuosta piirteestä. Enpäs vastaa nyt, kerkiäähän tuota myöhemminkin turista. Eihän sitä koskaan voi tietää mitä asiaa siellä “langan”päässä on…edes tuota viimeistä lausettasi. Aurinkoista päivää sinulle!!