Voikohan Ruisrockiin kyllästyä?

Täysi auringonpaiste ja hymyilevät ystävykset. Oletettavasti aika moni sosiaalista mediaa viikonlopun aikana seurannut ihminen törmäsi tuohon ensimmäisen lauseeni komboon. Sitä se taas kerran oli, tänäkin vuonna. Uskomatonta, kuinka herra säävastaava siirtää aina sen auringon tuohon Ruissalon yläpuolelle rokkiviikonlopun ajaksi. Uskomatonta, kuinka se aurinko saa ihmisten suupielet lähes jatkuvaan hymyyn rokkiviikonlopun ajaksi. Olisiko ollut itselläni ehkäpä kymmenes Ruisrock ja aina on mieleeni piirtynyt kuva aurinkoisesta rantalavasta risteilyaluksen lipuessa ihmismeren taustalla.

Säällä tuli aloitettua tämän vuoden Ruisrockin läpikäynti. Noh, kyllä se on hyvin olennainen osa suomalaista ulkoilmatapahtumaa, joten menköön nyt. Ruisrockeissa olen vuosien varrella yöpynyt ystävien lattioilla, hotelleissa ja kerran purjeveneessä Turun vierasvenesatamassa. Tänä vuonna meidän rokkijengillä kävi ihan uskomaton tuuri ja saimmekin käyttöömme sadan neliön asunnon aivan Kauppatorin kupeesta. Siellä oli poikien niinsanotusti hyvä olla.

Tässä on vuosien varrella tapahtunut myös hienoinen muutos tähän festivaalinviettokulttuuriin. Siellä pojat pesivät pyykkiä, silittelivät paitoja ja leikkasivat aamulla veitsenteräviä siivuja oliivijuustociabattasta. Kaukana ovat ne ajat, kun teltasta herättiin kolmatta päivää samoissa boksereissa ja suljettiin yöpaikan (teltan) “vetoketjuovi” päiväkirjanlukolla. Hienoja aikoja nekin olivat ja hyvä, että on tullut elettyä lähes kokonainen festivaalievoluutio. Seuraava askel taitaakin olla sitten Ruisrockin järjestämä ilmainen vesibussikuljetus ja pääsylippu yli seitsemänkymmentä vuotta täyttäneille. On muuten hieno ele, todella.

Yksi asia, jota ei edes festivaalievoluutio muuta on ystävyys. Kyllä se on jokaisena vuonna ihan yhtä upeaa viettää ne muutamat päivät hyvien ystävien seurassa. Ei paina mielessä murheet, ei huolet. Ainut mikä saattaa painaa on silmäluomi kolmantena aamuna, mutta sekin unohtuu aina yllättävän nopeasti. Ja voi sitä naurun määrää. Jaksaa taas ensi vuoteen. Tai siis ensi viikonloppuun, kun on edessä Joensuu ja Ilosaarirock. Niin ja kiitos taas kerran kaikille teille uusille festivaaliystäville, jotka tulitte heittämään tarinaa. Olivat oikein miellyttäviä kohtaamisia.

Melkein muuten jo unohdin festivaalievoluution uusimman piirteen ja se on askelmittaus. On tämä tekniikka melkoista, kun pojat aamulla huoltoasemalla laskivat viikonlopun aikana talsittuja kilometrejä. Olisiko mennyt maratoni? En tiedä, mutta olihan taas kerran melkoisen mukava kestävyyssuoritus, mahtava! Voikohan Ruisrockiin koskaan kyllästyä? Juuri tällä hetkellä tuntuu, että vastaus on ei.

Leppoisaa viikkoa!!

-Esko-

// Pääsylippu saatu. Kiitos Ruisrock. //