Tämä oli kyllä ikimuistoinen ottelu

Eilen vanhan valmentajani Facebookiin nousi todella viihdyttävä ja muisteloita herättävä keskusteluketju. Hän oli nostanut seinälleen uutisen koripallon Suomen Cupin paluusta ja tämän “comebackin” tasoitusheittosäännöstä. Ei mennä nyt tähän sen syvemmin, mutta vuonna 1995 pelattiin elämäni erikoisin koripallo-ottelu juuri noiden tasoitusheittojen saattelemana. Olin päässyt nuorena poikana mukaan 22-vuotiaiden porukkaan ja edessä oli Suomen Cupin ottelu. Ottelu, jossa vastaan asettui maanmaineikas liigajoukkue, Torpan Pojat. Heidän riveissään kentälle asteli aivan maagisia pelimiehiä, kuten Kari-Pekka Klinga, Riku Marttinen, James Gatewood ym…

Suomen Cupin tuolloisten sääntöjen mukaan pääsimme heittämään jo ennen ottelun alkua 25 kolmen pisteen heittoa niinsanottuina tasoitusheittoina. Ja me nuoret sankarit emme tilannetta hätkähtäneet, vaan pussitimme sisään 17 kolmosta. Eli johdimme ottelua ennen ylösheittoa 51-0. Siitäpä sitten lähdettiin haastamaan hienoisesti kokeneempia pelimiehiä ja taktiikkamme ei lienee ihan purrut, koska lopputulos oli 94-145. Eikä se ketään millään tavalla harmittanut. Oli meille nuorille pelureille upea kokemus päästä samaan aikaan parketille Suomen kovimpien pelimiesten kanssa. Vuosi 1995 nevö forget: Suomen Cupin koripallo-ottelu LaNMKY 22v. vs. Torpan Pojat sekä ensimmäinen jääkiekon MM-kulta.

Sitä on tullut pelattua elämänsä aikana varmasti satoja, satoja koripallo-otteluita ja tämän kyllä tulee muistamaan aina. Tätä on myös hyvä käyttää elävänä esimerkkinä koulumaailmassa, jos alkaa toisella joukkueella leuka jo hieman putoamaan ja toivo menemään. “Kyllä mekin johdimme aikoinaan korismatsia 54-o…Peliä vaan, peliä vaan.” Tämä oli myös hyvä esimerkki siitä, miten tärkeitä esikuvat ovat nuorille. Se oli hieno hetki, kun valmentaja laittoi minut kentälle ja siellä minä pomputtelin maajoukkuemiesten seassa finninaamaisena teinipoikana. Kyllä tuolla fiiliksellä jaksoi taas vetää aika monet harjoitukset ja ottelut.

Onneksi on tullut harrastettua ja pelattua nuorena, onneksi. Koskaan en mihinkään supermenestykseen yltänyt, ellei nyt penkkimiehen roolissa voitettua miesten Sm-pronssia siksi lasketa. Kaikista tärkein palkinto, jonka olen peliuraltani saanut on liikunnallinen elämäntapa. Olen tottunut urheilemaan lähes päivittäin ja aktiiviuran loputtua tämä sama moodi on vain jatkunut. Juuri nyt olen varmasti aivan yhtä hyvässä kunnossa fyysisesti kuin parikymppisenä, ellen jopa paremmassa. Liikunta on asia, josta en kertakaikkiaan keksi yhtään huonoa sanottavaa. No, ehkä yhden. Jos en pääse viikkoon urheilemaan, tulee minusta aivan sietämätön tyyppi.

Hienoja hetkiä ovat pelihommat tarjonneet ja hienoja ihmisiä on pelihommien kautta päässyt kohtaamaan. Muistaakohan Kari-Pekka Klinga ja James Gatewood Esko Kyröä ja tätä ottelua ihan näin selvästi?

-Esko-