Vuosia sitten televisiossa vilahtaa pisamilla varustettu vaalea kaunokainen. Kävelen television ohi ja pysähdyn sitä sitten hetkeksi tuijottelemaan. Wau, onpa reipas ja herttainen tyyppi. Monien mutkien ja ystäväni kautta päädyin tämän ihmisen kanssa hengailemaan. Minä henkilökohtaisesti olin vallan ihastunut, mutta hyvinkin nopeasti tuli selväksi, että ei meitä oltu romanttisessa mielessä luotu yhteen. Ei ollut niinsanotusti tähtimerkit kohdillansa. Harvemmin tämmöisistä lähtökohdista muodostuu mitään sen enempää. Vaan tällä kertaa kyseessä oli todella mukava poikkeus. Vuodet ovat muovanneet meistä Jennyn kanssa oikein hyviä ystäviä.
Usein puhutaan, että aikuisiällä ei enää niin helposti muodostuisi kestäviä ystävyyssuhteita. Itse en tuota väitettä oikein lähtisi allekirjoittamaan. Tottakai minulla on ne lapsuudenystävät, mutta onnekas olen siitä, että näin aikuisiälläkin on mukaan tullut paljon huipputyyppejä. Esimerkiksi ensimmäisessä kuvassa poseeraava kaksikko on näitä niinsanottuja myöhemmän iän ystävyyksiä. Ja onko sillä loppupeleissä mitään merkitystä missä iässä ihmisiä elämään tupsahtelee ja millä tavalla ne ystävyyssuhteiden kemiat kohtaavat?
Vaan, miksipä minä juuri nyt tämmöisiä naputtelen? No, koska huomenna tämä pisamilla varustettu, vaalea kaunokainen aloittaa tuolla televisiovastaanottimissa melkoisen seikkailun Suomen ensimmäisenä Bachelorettena. En ole kyseistä sarjaa koskaan katsonut tuota aiemmin mainittua vilahdusta enempää. Tänä syksynä teen poikkeuksen. Ja täytyyhän tähän loppuun tietysti vielä nostaa meidän kesäinen höpöttelytuokio.
Go Jenny!
-Esko-
8 Comments
Todellakin voi aikuisiällä syntyä ystävyyssuhteita ja vielä merkittäviäkin 🙂 Ite oon seurannu noita jenkkiversioita, mutta ehkä sitä pitää kurkata, vakuuttaako Suomenkin versio kyseisestä formaatista!
En ole itsekään kyseistä sarjaa seurannut yhtään. Nyt täytynee tehdä poikkeus…????
Ystävyys on kultaakin kalliimpaa ja välillä sitä itsekin olen ihmetellyt, että jonkun ihmisen kanssa ystävyys on syntynyt erikoisissa yhteyksissä.
Tsemppiä Jennylle ja kivaa alkavaa viikkoa sinulle Esko ????
Kiitos Outi ja samoin sinulle!…☀☀
Tätä on odotettu, tänään se alkaa! En ole niitä muita Bacheloreja pahemmin katsonut, mutta tää versio kiinnostaa!
Yks mun läheisimmistä ystävistä on mies, jonka kanssa kävin treffeillä aika pian eroni jälkeen runsas 3v sitten. Kerroin heti, että romanttisessa mielessä ei kiinnosta, kaveri voin olla. Yllätyksekseni mies sanoi, että ollaan sitten edes kavereita, kun tullaan niin hyvin juttuun. Myöhemmin kertoi, että oli pettynyt aluksi kun en kiinnostunut mutta pääsi siitä yli. Olen todella onnellinen tuosta ystävästäni, jonka kanssa lähes viikottain tavataan ja on kaikenlaista tehty ja nähty yhdessä.
Kaikki tärkeimmät ja läheisimmät ystävistäni olen saanut aikuisiällä ja about viimeisen 5 vuoden sisällä ????
No, just hyvä!!!…????????????????
Kuvat kertovat , että teillä on hauskaa yhdessä????
Onkos sulla ja Ollilla “kisakatsomo”!?!????Jännää. Jennylle jos kelle toivois kaikkea hyvää ja sitä rakkautta❤
Moikka Maarit! Hyvä meininki kyllä pääosin…???? Ei kyllä ollut ja Jennylle pelkkää hyvää, tietty!