Tässäpä olisi kevään aikana tarkoituksena hieman uudistaa blogini ulkoasua. Ei mitään kauhean suurta, mutta pientä piristystähän on hyvä aina keväisin miettiä. Vaikka kevät saikin tänään vähän takapakkia. Taloyhtiömme pihaa kolatessa lähinnä nauratti. Sivubannerissani olevat linkit ovat olleet täysin samat koko blogini historian ajan. Eli 3.4.2016 alkaen siellä on samat punaiset linkkiosoitteet keikkuneet. Ajattelin, että sinnehän olisi hyvä laittaa esimerkiksi kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani. Katsoin niiden otsikoita ja ajattelin, että ehkä sinne ei olekaan hyvä laittaa kirjoittelu-urani luetuimpia juttujani.
Ja, miksi? Tuntuu, että lähes jokaista ympärillä pyörivää asiaa lähestytään nykypäivänä negatiivisen kärjen kautta. Iltapäivälehdet täyttyvät mitä surullisemmista uutisista. Otsikointi on taitolaji ja mehevin tummennettu syötti kerää eniten klikkauksia. Tämän tunnistaa varmasti kaikki, jotka mediaa seuraavat. Ja kyllähän minä itsekin myönnän miettiväni otsikointia hyvin tarkasti. Toimiva ja ajoittain haastava kirjoittamisen tehokeino. Toivottavasti otsikointini ei johda ihan hirveän usein täydelliselle harhapolulle. Näitä luetuimpia juttuja kirjoittaessani olin kyllä niin harhapoluilla, etten ole koskaan ollut. Tärkeitä tekstejä, mutta ovat niin suruisia, etten niitä etusivulleni halua.
Elettyä elämää, joista todella avoimesti kirjoitin. Ajoittain niihin on hyvä palailla muistuttaakseni itseäni siitä, että kaikki on juuri nyt oikein hyvin. Ei jaksa valittaa turhista asioista. Ei haittaa maaliskuiset lumisateet tai Kehä ykkösellä matelevat autojonot. Täytyy siis keksiä ehkäpä jotain muuta tuonne sivubanneriin, vaikkapa omasta mielestäni hauskimmat kirjoitukseni tai jotain muuta. Ihan joka päivä en halua palata näihin seuraaviin teksteihin:
”Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.”
”Iholla-tv-sarjan pyöriessä erinäiset keskustelupalstat tulvivat palautteita, kuinka hulmuhiuksinen Esko on täysi feikki. Ei mitään aitoa, pelkkää kulissia koko jätkä. Näyttääkin ihan Esa Pakariselta tai pitkätukkaiselta Juha Tapiolta. Tässä on nyt pari vuotta kulunut ja savu on hälventynyt. Rehellisesti sanottuna pystyn allekirjoittamaan noita kommentteja. Tosin Juha Tapion komeuteen ja Esa Pakarisen karismaan on vielä matkaa.”
”Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: “Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.”
Jääkööt nuo tekstit elämään arkistoihin omaa elämäänsä. Siellä ne säilyvät myös mielen arkistoissa, joskin ovat jo siellä useiden lukkojen takana pois päivittäisistä bestsellereistä. Kultareunuksia nämä muistot tuskin tulevat koskaan saamaan, eikä tarvitsekaan.
-Esko-
/// Kuva: Jere Lehtonen ///
2 Comments
Hei,
Ymmärrettävää, ettet halua palata päivittäin otsikoihin, jotka muistuttavat sinua varmastikin elämäsi hirveimmästä ajasta. On kuitenkin ollut mahtavan rohkea ratkaisu ensinnäkin, että olet hakenut nopealla aikataululla apua itsellesi, kun pohjakosketus on yllättänyt. Toinen upean rohkea ratkaisu on ollut siitä pohjakosketuksesta kirjoittaminen avoimesti. Ehkäpä noiden kirjoitusten suosion takana onkin vertaistuen hakeminen. Mielen järkkyminen on edelleen jokseenkin häpeälliseksi koettu, vaikka syytä siihen ei ole. Mieli voi sairastua siinä missä kroppaan voi tulla flunssa. Kun joku jo valmiiksi tunnettu henkilö kokee tuollaista, ja avaa tilanteen avoimesti ja kaunistelematta, on siinä lukijoille erinomaiset mahdollisuudet saada vertaistukea anonyymisti, ja nähdä, että kuka tahansa voi upota pohjalle ja myöskin nousta sieltä takaisin elämään hyvää ja normaalia elämää (mikä nyt sitten normaalia onkin, mutta sellaista, johon kuuluu terveen mielen perusasioiksi määritellyt, eli itsestä ja terveydestä ja hygieniasta huolehtiminen, työssäkäynti tms. ja sosiaaliset suhteet sekä tulevaisuuden näkeminen positiivisessa valossa). Hienoa, että kirjoitit silloin kaikesta siitä, ja toit nämä herkät asiat vähemmän tabuiksi monille, niille, joilla ei sellaisista asioista ole kokemusta, ja niille jotka ehkä painivat samanlaisten vaikeuksien keskellä.
/Soile
Kiitos Soile, tämä oli todella kiva palaute, todella! Ja pahoittelut sinullekin myöhäisvastauksesta. Eräs kirjoittamisen aloittamisesta oli juurikin tuo molemminpuolinen vertaistuki ja sitä todellakin on tullut. Sitä on tullut paljon, joten toivottavasti on jotain pystynyt myös antamaan. Kivaa viikkoa!! 🙂