Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Etäsuhde

21.5.2019

Tässä on nyt reilut parisen vuotta elelty etäsuhteessa. Ei, ei semmoisessa perinteisessä aikuisten välisessä, jossa on kihelmöivää jännitystä ja tapaamisen hetkellä arki tuntuu juhlalta. Olo on kuin leijuisi taivaissa ne kuuluisat pinkit lasit päässään. Katkeamattomia viestiketjuja ja yhteisiä videopuheluiden mahdollistamia kokkaushetkiä. Haaveita ja toivoa siitä mahdollisesti koittavasta päivästä, kun yhteiseen kotiin kannetaan hymy huulilla ne sunnuntai-Ikeasta ilman väittelyitä hankitut hyllyt ja vartaloa myötäilevällä patjalla varustettu satakasikymppinen sänky.

Tässä on nyt reilut pari vuotta asusteltu etäsuhteessa oman lapseni kanssa. Istuin viikonloppuna tramppaparkissa. Join yhteisestä vesipullosta vettä ja katselin, kun tuo maailman ihanin tyttö pyöritteli volttejaan. Pyllähti, nousi ylös, pyllähti, nousi ylös. Jaksoi harjoitella, kunnes onnistui. Katsoi minua silmiin, hyppäsi korkealle ja heitti iloisena kanssani yläfemman. Tässä on itsekin viime vuosina pyllähdetty, noustu ylös, pyllähdetty uudelleen ja noustu ylös. Jaksettu harjoitella vaikka kuinka paljon. Heitetty iloisia yläfemmoja. Niistä iloisista yläfemmoista huolimatta on asia, jota en vaan saa täysin adaptoitua päähäni. Se on juuri tämä etäsuhde.

Näiden reilun kahden vuoden on tämä mies tehnyt seuraavia subjektiivisia havaintoja omassa pienessä, veljeni mukaan isossa päässään. Asiat, jotka ovat olleet haastavia.

  • Harvemmin lastaan tapaavana menee hyvin helposti päälle niinsanottu ”sirkusmoodi”. Täytyy yrittää keksiä koko ajan jotain megahauskaa ja virikkeellistä tekemistä. Ei sen niin pitäisi mennä ja tämän tiedostan oikein hyvin. Sitä vaan lomilla ja viikonloppuisin tekee helposti juuri niitä perusarjesta poikkeavia juttuja.
  • Suhteet Helsingissä asuvien ”lapsellisten” ystävien perhetreffit ovat jääneet minimaalisiksi. Vaikka sitä kuinka yrittää vaalia näiden pikkusankareiden tapaamisia, niin väistämättä nämä langat ovat ohentuneet. Eivät saa lipsahtaa kokonaan käsistä.
  • Tunnen suurta syyllisyyttä siitä, kun en vain osaa pitää kiinni omista kasvatustavoitteistani. Tämän elämäntilanteen taakse on helppo piiloutua tilanteissa, joissa olisi täytynyt toimia täysin toisella tavalla. Oli kyseessä sitten ihan pienikin asia tai vähän suurempi. “Okei, voit syödä poppareita sängyllä.” Johdonmukaisuutta Esko, johdonmukaisuutta.
  • Hieman ohkainen kouluarjessa eläminen. Opettajan olen tavannut kerran. Oikein oli mukava. 
  • Tämä kysymys, tämä kysymys, josta olen paljon kirjoittanut. ”Kuinka usein näet lastasi?” Se häpeällinen kiemurtelu tulee edelleen, ihan jokaikinen kerta.
  • Se tunne, kun lapsi soittaa iloisena kertoakseen jostain päivän tapahtumasta. Olet semmoisessa paikassa, että et voikaan ottaa vastaan videopuhelua. ”Aijaa”- vastaus tekee aina semmoisen kokovartalopuudutuksen ja parin minuutin erikoisen olon.
  • Tämä tilanne on myös saanut minut todella epävarmaksi, kun tulee puhetta mahdollisesta lapsiluvustani. Yksi se on ja hyvin todennäköisesti tulee aina olemaankin. Ja noissa hommissa olisi lienee hyvä olla mukana toinenkin osapuoli, eli ei ole kyllä millään lailla ajankohtaisia nämä ajatukset.

Asiat, jotka ovat olleet positiivisia.

Aurinkoista tiistaita ja terveisiä Hyvinkäältä!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (16)

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Nippe 21.5.2019 at 20:54

    <3
    -Niin koskettavaa luettavaa…

    Lapsuudesta muistan isäni kanssa vietetyt pitkät kesälomat ja kaikki koululomat…ne olivat elämän kantava voima.
    Isä oli se läheisin ja turvallisin =)

    • Reply Esko 21.5.2019 at 20:56

      Moikka Nippe!!
      Piiitkästä aikaa. 🙏🏻 Kiitos tästä koskettavasta vastauksestasi. ☀

  • Reply Outi 21.5.2019 at 21:03

    ❤️

    • Reply Esko 21.5.2019 at 21:27

      🙏🏻

  • Reply Suvi 21.5.2019 at 21:04

    Olisko sulla mitään mahista olla lähempänä lasta?

    Tsemppiä etäilyyn!

    Ja kyllä lapset tietää ketkä on tuki ja turva, vaikka kilometrejä ja viikkoja mahtuis väliin.

    • Reply Esko 21.5.2019 at 21:27

      Iltaa Suvi!
      No, nyt ollaan noin 50km lähempänä. Hieman se on haastavaa kyllä.

      Kiitos näinhän se menee ja on uskottava. Aurinkoa! ☀

  • Reply lotte 21.5.2019 at 22:48

    Ei varmasti ole helppoa. ❤

    • Reply Esko 22.5.2019 at 07:20

      🙏🏻☀

  • Reply Jenni Silvennoinen 22.5.2019 at 08:32

    <3

    • Reply Esko 22.5.2019 at 19:32

      🙏🏻

  • Reply Johanna 22.5.2019 at 13:13

    Hieno ja todella koskettava kirjoitus vaikka ei omakohtaista kokemusta ole asiasta. Kaipuu lapsen luokse on varmasti suuri, hetkinä, jolloin hän ei ole lähellä. Kaikkea hyvää teille, johdonmukaisuutta sinulle Esko ja rakkaudentäyteisiä yhdessäolon hetkiä! 💕

    • Reply Esko 22.5.2019 at 19:32

      Kiitos, samoin sinulle Johanna! 🙏🏻

  • Reply elliina 23.5.2019 at 15:06

    Moikka Esko:)! Piti ihan kommentti kirjoittaa ekaa kertaa vaikka kaikki postauksesi aina luenkin, mutta kommentointi jää. Vaikka seuraan elämääsi täältä ruudun takaa niin pitää myöntää, että mulle on tullut monta kertaa haikee ja surullinen fiilis sun ja tyttösi puolesta kun olette tässä etäsuhteessa. Varsinkin kun itse sain pojan parin vuotta sitten ovat nämä etävanhempitilanteet jo muiden kertomana menneet itelläkin tunteisiin. Valtaosa elämän haasteista on kuitenkin sellaisia että niihin voi ite jollakinlailla vaikuttaa niin ehkä tuo kuulostaa siksi niin raskaalta ettei tuo ole mitenkään omissa käsissä. Halit ja iso tsemppi sulle siis:) Kuulostaa aivan ihanilta nuo teiän yhteiset hetket ja oma isi on aina oma isi vaikka olisikin kauempana:)

    • Reply Esko 26.5.2019 at 09:12

      Kiitos paljon viestistäsi Elliina ja mukavaa odotusta alkavasta kesästä. ☀

  • Reply Mehiläinen 31.5.2019 at 08:11

    Olen satunnaisesti seurannut blogiasi ja välillä tuntunut sinun puolesta todella pahalta. Itse näen lastani puolet ajasta, mutta silti uskon, että kokenut samoja tunteita kuin sinä.
    Usein tuntuu, että käsissä on hiekkaa, joka valuu sormien välistä, vaikka kuinka yrittäisi pitää kiinni. Suru on läsnä jo ennen kun lapsen tapaa, kun tietää että hän kuitenkin kohta taas lähtee. Luopuminen on läsnä vaikka hän on siinä.

    No, elämässä on ilmeisesti asioita, jotka täytyy vain hyväksyä. Toivottavasti helpottaa kun lapsi kasvaa ja alkaa itsenäistyä. Voimia sinulle ja kaikille erovanhemmille, nautitaan niistä hetkistä, jotka lastemme kanssa saamme viettää <3

    • Reply Esko 5.6.2019 at 07:44

      Kiitos Mehiläinen viestistäsi ja pahoittelut viivevastauksesta. Ja varmasti nautitaan. Ja nyt onkin hyvä nauttia, kun on loma sekä lämpö. ☀

    Leave a Reply

    Categories

    Archives