Vauva ja ne pienet, kurttuiset sormet

Esko ja vauva. Enpäs ole pitänyt noin pientä ihmistä sylissäni sitten vuoden 2010. Silloin kyseessä oli ihkaoma tyttö. Tämä isä oli aivan pihalla, jotta miten sen niskan piti olla? Miksi se pitää tuommoista ääntä? Siinä hän nyt sitten on ja seuraa mukanani koko loppuelämän. Vuonna 2019 sylissäni oli veljeni perheen vastasyntynyt pienokainen. En muistanutkaan miten hauras se uusi ihmislapsi onkaan. Sormet miniporkkanoitakin pienemmät. Päässä pienempi pipo kuin serkkunsa pehmonallella. Sekin tahtoi valua silmille jatkuvasti.

Siinä se pikkutyyppi makaili sylissäni. Mutristeli naamaansa ja oli jo aloittamassa hienoisen itkukohtauksen. Sieltä minun selkärangasta tuli se hyssyttely ja keinuttelu. Ei tullut itkua. Tulikin uni ja levollisuus. Isosisko kävi välillä pusuttamassa pientä poskea ja korjaamassa käden asentoa. Pakko myöntää, että sydän hieman suli tuota pientä kaksikkoa katsellessa. Vauva on kyllä huippujuttu, kaikessa muussa paitsi keskustelupalstan muodossa.

Mukava alkaa seuraamaan tuon pienen ihmisen kasvua. Uskoisin, että vuosien päästä on menoa ja meininkiä luvassa, kun serkukset saavat hommat rullaamaan. Just hyvä ja onneksi sain tuon yhden kuvan ikuistettua ensimmäisestä sylihetkestämme, koska…

…olin nousemassa autosta ulos ja puhelimeni oli hieman huonosti taskussa. Lopputuloksena rikkinäinen puhelin. Toimii leikkinä hyvin esimerkiksi luokkahuoneessa. Ei toiminut niin hyvin oikeassa elämässä. Sinne se kolahti asfalttiin juuri oikeassa kulmassa. Aluksi tuli vain pieni halkeama, mutta se olikin kohtalokkaassa paikassa. Yhtäkkiä puhelimeni valtasi sininen surma ja kaikki olikin mennyttä.

Siinä se nelikymppinen tyyppi seisoi autonsa edessä, mutristeli naamaansa ja oli jo aloittamassa hienoisen kiroilukohtauksen. Sieltä se minun selkärangasta tulikin ajatus, että on sitä elämässä paljon vakavampiakin asioita, kuin puhelin. Ei tullut, kuin yksi perkele! Tuli sitten kauppareissu ja uusi puhelin.

Se oli semmoinen viikonloppu ja ne sormet olivat kyllä niiiiin pienet. Millonkohan noin minit, kurttuiset sormet näkee ihan uudella ihmisellä seuraavan kerran? Vai näkeekö enää koskaan?

-Esko-