Aina se vaan tulee. Tuossa kävelyllä kuuntelin musiikkia ja kuulokkeista korviini soi Happoradion uusi kappale. Siinä laulettiin hieno fraasi. ”Ikävä on vuotava taakka, se ajassa kevenee…” Pikkusankarin vierailun jälkeen se tyhjä, hiljainen koti edelleen kolauttaa ja vähän jopa lamauttaa. Siinä sitä makailee sängyllä ja tuijottelee niitä sängylle unohtuneita pehmoleluja. Viime yön nukuin pieni ja pehmeä lumileopardi kainalossa. Ajan kanssa tähän tunnelmaan on tottunut, mutta aina se yksi lamaannuspäivä sieltä tulee. Nyt se osui tälle sunnuntaille. Piti tehdä vaikka ja mitä, mutta ei vaan jaksanut.
Viimeiset pari viikkoa olivat todella touhukkaita ja oli ihana päästä elämään sitä ihan oikeaa arkea. Tai siis tätä hieman erilaista arkea maailman parhaan karanteenikaverin kanssa. Oli myös oikein piristävää olla hienoisessa pimennossa ympärillä vilisevästä uutisoinnista. En katsonut kahteen viikkoon yhtään uutislähetystä televisiosta ja iltaisin olin niin väsynyt, että ne traditonaaliset nettiuutisten koronakierrokset jäi tekemättä. Tänä sunnuntaina otin sitten tuonkin ”vahingon” takaisin ja luin kaikki mahdolliset mediat. Pääministerin kyselytuntia kuunnellessa iski sitten jo ähky ja oli pakko ottaa kuulokkeet pois korvista. Ei vaan enää jaksanut.
Piti pestä pyykkiä. -> En jaksa
Piti soittaa päivittäinen puhelu vanhemmilleni -> En jaksa
Piti käydä sunnuntain pitkällä lenkillä -> En jaksa
Piti laittaa ruokaa ja yhdistää siihen jääneet tortillajämät -> En jaksa
Piti siivota -> En jaksa
Onneksi tämä en jaksa-päivä osui tänään eikä kuluneille kahdelle viikolle. Tämä ei olisi kuulostanut kovinkaan mukavalta.
Iskä, voitko piirtää mun kanssa? -> En jaksa
Iskä, voitko tehä sitä sun hyvää jauhelihakastiketta? -> En jaksa
Iskä, voitko auttaa mua matikan tehtävissä? -> En jaksa
Iskä, voitko antaa unipusun? -> En jaksa
Iskä, lähetäänkö ulkoilemaan? -> En jaksa
Minulle on jäänyt hyvin mieleen tärkeän isoäitini sanat, jotka hän kesämökillä minulle lausui. Esko, tuo en jaksa on ihan sama, kun sanoisit en viitsi. Ja ihan oli mummu oikeassa. Tuossa kontekstissa jaksaminen ja viitsiminen ovat synonyymeja. Ehkäpä se on kuitenkin ihan ymmärrettävää, että aina ei jaksa tai viitsi tehdä yhtään mitään.
Pitäisikö valittaa vielä jostain? -> En jaksa.
Mukavaa sunnuntaita!!
-Esko-
// Otsikko lainaus Happoradion kappaleesta Silta //
4 Comments
Minun lapseni käyvät (valitettavasti) isällään vain joka toinen viikonloppu kun asumme eri paikkakunnilla. Tai hän muutti eron jälkeen uuteen kaupunkiin. Itse väsyn väistämättä välillä kun kannan kaiken vastuun kolmesta lapsesta ja arjesta. Tulee kyllä sanottua etten jaksa, mutta niinhän se menee, kuten kirjoititkin, ettei aina voi jaksaa vaikka kuinka haluaisi. Hölmöintä on että kun lapset vihdoin ovat isällään niin saatan lamaantua siitäkin… Ei ole helppoa ei. 😄
Iltoja Ina!
Kyllä sitä saa ja täytyy olla jaksamattakin, tietysti. Kaikkea hyvää teille ja aurinkoa viikkoon!! ☀️☀️
Olen huomannut, että ”vaihtopäivät”, suuntaan tai toiseen, vaativat aina ylimääräisen henkisen ponnistuksen: pitää vaihtaa roolista toiseen.
Yleensä lasten lähtöön liittyy ensin vimmattu siivous. Saatan sen tehdä tai aloittaa jo lastenkin kanssa.
Kun koti hiljenee ja on siivottu kaikki puhtaaksi ja paikalleen, on oman ajan viettäminen, vaikka sängyllä vain maaten, jotenkin mukavampaa. Eikä se koti siitä yksin ollessa juuri edes sotkeennu. Ei ainakaan samalla tavalla.
Sitten, kun lapset taas tulevat, täytän ja siivoan jääkaapin, pesen tiskit ja pyykit. Vaihdan ”vanhemmuusvaihteelle” taas pienen rituaalin kautta siis.
Yksin ollessa ei kyllä aina viitsi, vaikka tilaisuus olisi tehdä vaikka mitä. Sitä voi vaikka koko päivän haaveilla karkkipussista viitsimättä lähteä kuitenkaan sitä kaupasta hakemaan.
Siis, niin samalla kaavalla mennään. Tämä saattaa tulla päivän parin viiveellä, mutta kuitenkin…👌