Keväällä ja kesällä ihmisille iskee aina erinäisiä kuumeita. Minulle iski tuossa muutama viikko sitten ylitsepääsemätön tatuointikuume. Toki olin jo kauemmin tätä vähän niinkuin salaa tunnelmoinut, mutta tuumasta toimeen ja nyt kättäni koristaa uusi omasta mielestäni täydellinen kuva. Olin jo keskustellut tatuoinnista lahtelaisen “vakiotatskaajani” kanssa, mutta kalenterit eivät oikein kohdanneet, joten oli aika ottaa hyppy tuntemattomaan. Instagramia selatessani löysin Helsingin Legacy-tattoosta Saarelan Jussin, jonka työt miellyttivät silmääni todella paljon. On muuten tuo Instagram hyvä keino löytää tekijä juuri sille omalle idealleen.
Otin Jussiin yhteyttä. Kävin antamassa hänelle oman visioni ja sitten asiat etenivätkin vauhdilla. “Semmoinen leppoisa, kiltti karhu ja iloinen pikkukaveri siihen viereen, onnistuisiko?” Ja sehän muuten onnistui. Nähdessäni tatuointipäivänä Jussin piirtämän kuvan olin aivan fiiliksissä, vaikka näin vain ääriviivat. Yksi lisäys piti tehdä ja siihen liittyy hauska yhteensattuma. Piirrämme tyttäreni kanssa paljon yhdessä. Aina piirtäessäni suuremman ja pienemmän tyypin on hän lähes aina sanonut minulle, että voisiko tuolle pienemmälle piirtää ripset? Nyt sitten sain toistaa tämän samaisen kysymyksen tatuoijalleni. Voisiko tuolle pienemmälle piirtää ripset? Sehän onnistui ja sitten olikin edessä viitisen tuntia erinäisissä asennoissa temppuilua. Varjostusten ja värien saattelemana tuo kuva kyllä heräsi ikäänkuin eloon ja lopputuloksen nähtyäni vain hymyilin, wau!
Kuvaa voi tulkita varmasti hyvin monella eri tavalla. Leppoisa elämänasenne, siihen minä pyrin. Kiltti, siihen minä pyrin. Iloinen pienempi sankari, siihen minä pyrin. Olkoon tuossa jotain visioita, joita päässäni pyörittelin. Karhutatskoja olin paljon katsellut ja nehän siihen eläimiksi sitten valikoituivat. Nyt ne vierekkäin tököttävät kädessäni, loppuelämäni.
Tulen myös aina olemaan äidilleni hänen oma pikkupoikansa. Se tuli taas esille tämän tatuoinnin myötä. Hän ei varsinaisesti ole mikään tatuointien kannattaja ja jokaisen kuvani (ensimmäisessä taisi olla kolme viikkoa) kohdalla meillä on se “neljänpäivänpuhumattomuus”. Aina hän myös sanoo sillä Joensuun murteellaan: “Ota niitä vasta sitten, kun myö ollaan hauvassa…” Hyvin on ristiriitainen ohje. Ja kyllä, pystymme jälleen keskustelemaan normaalisti.
Mukavaa iltaa!
-Esko-
Tatuointeni taustoja: MAATUSKA, MERENNEITO
// Kuvat: Jere Lehtonen //
Festivaalikesä alkaa olla Suomessa kuumimmillaan. Kirjaimellisesti näin, koska kurkkasin eilen tulevan Ruisrockin sääennustetta. Sehän näytti jälleen aivan älyttömän upealta. Täydessä helteessä tullaan toivottavasti Ruissalossa ensi viikonloppuna tanssahtelemaan. Ja kyllä muuten Suomen suvessa tapahtuu kesäkuukausina.