Varmasti on monen opettajan mieleen ja muutama muu

Ympärillä tapahtuu koko ajan paljon hyviä ja positiivisia asioita, joita ei välttämättä oikein edes huomaa. Varsinkin näin syksyllä se arki saattaa usein puskea päälle hieman harmaana ja pimeänä massana. Ainakin itselläni vuodesta kaikista vaikeimmat kuukaudet ovat aina olleet loka- ja marraskuu. Johan se on toinen kohta jo taputeltu ja paljon on positiivisia asioita lähiaikoina tapahtunut. Näin ylöskirjoittaessa huomaa ympärillä pyörivän hyvän entistä tehokkaammin.

  • HSL:n lippu-uudistukseen en ole sen tarkemmin tutustunut, mutta entisen kollegani Facebook-linkkaus Ylen uutiseen on varmasti todella monen opettajan mieleen. Etenkin HSL:n vaikutusalueella opettavien opettajien. Ensi vuonna koululaisryhmät matkustavat retkille ym. opettajien johdolla ilmaiseksi kello 9-15 välillä. Ai, että! Se lippurumba on ohi. Hieno uudistus! Mitenköhän on asia muissa kunnissa? Onko ketään linjoilla?
  • Koulujen discot ovat edelleen hengissä. Tämä on hieno traditio ja esimerkiksi meidän koulullamme järjestetään tänäkin vuonna Halloween-bailut. Itselleni on piirtynyt ikuisesti mieleeni Joensuun Kanervalan koululla järjestetty disco. Muistan, kun puin ihan uudet kivipestyt farkut jalkaani ja tietysti äiti pakotti laittamaan vielä toppahaalarin päälle. Vanhempi tyttö pyysi minua tanssimaan ja lähdin, mutta pyysin kymmenen markkaa tästä tanssista. Nöyrää oli mennä isän ja äidin kanssa tämä tanssipalkkio palauttamaan. Siinä oli pieni pellavapää ihmeissään ja ilmankos on disco jäänyt hyvin mieleeni.
  • Lauantain synttärikekkerit. Oli todella hieno juhlatila Helsingin Suvilahdessa, oli mahtavia ihmisiä ympärillä, oli ruoka-autoa pihassa ja oli todella hidas ja niinsanottu hiljainen sunnuntai. Ei haitannut, oli se sen arvoista. Ei muutu meininki mihinkään, vaikka vuodet vierivät ja elämäntilanteet muuttuvat.
  • Tämä käytössäni oleva Huawein puhelin, josta olen kaupallisia yhteistöitäkin naputellut. Huawei P20 Pro:n yökuvausominaisuus on kyllä todella vaikuttava. Helppo on otoksia napsia ja tämmöinen kuvausamatöörikin kokee onnistumisen hetkiä tällä ei niin omimmalla alueellaan.
  • Ystäväni Ollin ja minun lanseeraamat urbaanilenkit. Juoksemme noin tunnin aivan Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Tässä voi yhdistää kaksi hienoa asiaa. Hikilenkki ja pimenevä Hesa on jollain tavalla minua ihan hirveästi kiehtova yhdistelmä.
  • Taloyhtiön saunavuoro. Nousee aivan uuteen arvoon näin syksyllä ja ilmojen kylmetessä. Aika iloinen olen tuosta noin viiden metrin päässä omalta oveltani sijaitsevasta saunasta. Onkohan monessa talossa vielä lenkkisaunatraditiota? Itse muistan isän kanssa pikkupoikana tämmöisillä vierailleeni.
  • Uutuusshotit (terveelliset), jotka löysin kirjoittamani yhteistyön merkeissä. On kuulunut siitä asti aamurutiineihini. Hieno uusi löytö ja ilo on siitä teillekin kirjoittaa ja käykäähän arvontaan osallistumassa!!
  • Oma yleisvire on kääntynyt vahvasti positiivisen puolelle. Kyllä se oman elämäntilanteen vihaamisen lopettaminen on ollut ihan hyvä ja levollinen ratkaisu. Josko sitä taas jaksaisi aktivoitua noissa romantiikkahommissakin näin syksyn kunniaksi?

Hauskaa iltaa!!

-Esko-

Ota shotti, kunnon shotti!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Eckes Granini

“Esko, kurkkaa jääkaappiin…:)” Tuommoinen lappunen oli ilmestynyt opehuoneen lokerooni. Jääkaappiin kurkattuani sieltä löytyi pullollinen kollegani tekemää inkiväärishottia. Tämä aiemmin tapahtunut mukava yllätys tutustutti minut näiden erilaisten hyvinvointishottien maailmaan. Tuosta hetkestä asti olen kiertoteitä käyttäen yrittänyt vinkata kollegalleni, että jääkaapissa olisi inkiväärishottipullon menevä aukko. Vaan nytpä sitten ihan yhtäkkiä ja yllättäen onkin kauppojen kylmähyllyihin ilmestyneet Marli Shotit. Ei tarvitse enää opekaveria vaivata näissä shottihommissa.

Tänä syksynä olen jatkanut koulumme ekoteko-kilpailun innottamana aloittamaani työmatkajuoksemista. Tavoitteeni on juosta noin kolmisen kertaa viikossa. Yhdensuuntainen matka on seitsemisen kilometriä. Ihan joka viikko en ole tähän pystynyt, mutta ihan tyytyväinen olen syksyn panokseeni. Ja kyllä, vaikein hetki on se aamuinen startti. Sängystä ylös ja lenkkikamppeet päälle. Reppuun on valmiiksi pakattu päivän työvaatteet. Ennen lenkkiä ei hirveän suuria aamiaisia viitsi syödä, joten nämä Marli Shotit sopivat aamurutiineihini todella hyvin. Shotti huiviin ja radalle.

Sain tämän yhteistyön kylkiäisinä testiin muutaman purkin kaikkia kolmea makua. Tämän jälkeen jääkaapistani on löytynyt aina muutama purkki keltaista omaa suosikkiani yllätys, yllätys inkivääri, kurkuma, acerolaa. Muut maut shottiperheessä ovat granaattiomena, acerola sekä karpalo, puolukka, acerola. Yhdestä kartonkipakkauksesta saat kaadettua viisi annosta. Maussa on juuri sopivasti potkua, kuten kunnon shotissa täytyy ollakin. Karistaa pahimmat unihiekat silmistä ennen aamuista, kutsuvaa lenkkibaanaa. Saapa siinä hujautettua täyteen myös päivittäisen  C-vitamiinitarpeenkin. Acerolamarja sisältää paljon luontaista C-vitamiinia ja tätä marjaa löytyy kaikista kolmesta makuvaihtoehdosta.

Shottilasillinen vastustuskykyä sopii erittäin hyvin tänne Suomen koleaan ja ajoittain hieman pimeähköön syksyyn. (Koputan puuta) Olen mies, joka on todella harvoin kipeänä. En edes muista milloin olisin viimeksi maannut sängynpohjalla pitkäaikaisen flunssan kourissa. Työskentelen luokanopettajana ja voisi helposti kuvitella, että tuossa työympäristössä pöpöt leviävät helposti. Itselleni on vuosien varrella kehittynyt melkoisen vahva vastustuskyky. Uskoisin säännöllisen liikunnan auttavan tässä asiassa. Siihen vielä kylkeen aamuinen shotti höystettynä suhteellisen terveellisellä ruokavaliolla. Katsotaan, josko tämä ukkeli selviäisi tästäkin lukuvuodesta ilman sen pahempia sairasteluja.

Jes! Minulla on mahdollisuus arpoa teille kolme (3) tuotepakettia, jotka sisältävät kaikkia kolmea makua neljä (4) purkkia. Eli tämähän tekee helpohkon kertolaskutoimituksen jälkeen yhteensä kaksitoista (12) purkillista Marli Shotteja. Kannattaa siis osallistua. Arvonnan tarkemmat ohjeet löytyvät täältä.

Kirjoita kommenttikenttään sinun hyvinvointisi täsmäiskuvinkit? Arvonta päättyy 11.11 ja olen yhteydessä voittajiin.

Reipasta viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //