…on muuten rasittava vaiva, todella rasittava!!

Jätesäkki, teippirulla, jätesäkki, teippirulla, Burana, Panadol, jätesäkki, teippirulla. Näistäpä on viimeiset päiväni rakentuneet. Jätesäkit varmasti kanssani asustelevat vielä tovin, mutta toivon, että nuo Burana ja Panadol poistuisivat pois arjestani. Syön särkylääkkeitä äärimmäisen harvoin, mutta nyt on ollut pakko. Pakko ja paljon. Olen kärsinyt koko aikuisikäni jonkinmoisista selkävaivoista. Ajoittain on hetkiä, kun sukkien jalkaan laittaminen on mahdottomuus ja kävely muistuttaa laksatiiviyliannostuksen ottanutta henkilöä.

Juuri sopivasti ennen muuttoa liukastuin lenkkipolulla. Käytän talvella aina nastalenkkareita. Luotin hieman liikaa nastojen pitoon. Vetäsin peilijäässä olevan alamäen hieman liian kovalla itseluottamuksella, liukastuin, kaaduin ja selkään tuli pistävä kipu. Ajattelin, että sen on sitä samaa vaivaa, joka menee ohi Buranalla ja etureisivenytyksillä. Vaan, eipä ole mennyt. Muuton ja kantamisen hoidin särkylääkkeiden avustuksella. Tämä päivä on ollut ns. hieman tuskainen. En pysty istumaan ollenkaan, koska ylösnouseminen on lähes mahdottomuus. Täytyy olla koko ajan liikkeessä tai tehdä hölmönnäköisiä jumppaliikkeitä.

Jos ei ensi viikolla helpota, joudun kyllä menemään lääkärin tai fysioterapeutin pakeille. Suomalaisena miehenä sitä ei lääkäriin liian helpolla mennä. Tiedän kyllä mistä nämä vaivat ainakin osittain johtuvat. Olisi silloin nuorempana täytynyt ottaa ne valmentajan antamat lihashuoltoharjoitteet tosissaan. Eikä tehdä aina sitä samaa näennäisvenytystä. Kantapäät yhteen ja lähelle pakaroita. Näytti, että venyttelee. Usein puhutaan myös syvistä vatsalihaksista. Onkohan minulla semmoiset? Varmasti on, mutta oletettavasti hieman heikot ja niin syvällä, etten niiden olemassaoloa edes tunnista. Tunnistan kyllä nyt, kun selkärankani on aivan vinossa, koska keskivartaloni kontrolli on olematon.

Joogaa olen ajatellut. En sen trendikkyyden takia, vaan ihan täysin hyvinvointitarkoituksessa. Vartaloni on kirjaimellisesti rautakanki. Se oli vielä viisi vuotta sitten ihan hauska juttu, muttei todellakaan ole enää. Jooga saattaisi auttaa minua saamaan hieman liikkuvuutta lisää ja toivon, että vartalon liikkuvuusominaisuuksien ollessa kunnossa ei tarvitsisi enää koskaan miettiä, kuinka pääsen ylös autoni penkistä. En vaan kehtaa mennä joogatunnille. Nauravat minut pihalle, kun en yllä eteentaivutuksessa edes polviin.

Olimme tänään Jeren kanssa kuvailemassa Espoon Nokkalan majakalla. Oli muuten hieno paikka, suosittelen. Postauksen kuvassa istahdin lumipenkalle. Istahdin enkä päässyt ylös. En päässyt ylös ilman kuvassa esiintyvää alkavaa aurinkotervehdystä. Olihan taas ohikulkijoilla ihmeteltävää.

Onhan nämä selkävaivat nyt todella ärsyttäviä. Selkä, kun vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseen.

Muita selkävaivaisia linjoilla? 

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //