Tämä on vastakohta viimeviikkoiselle kirjoitukselleni, ja hyvä niin. “ISKÄÄÄÄ!!! ” Auto kurvaa kadulle. Katseemme kohtaavat jo kaukaa. Pieni ihminen juoksee ja hyppää kaulaan. Se tunne on niin hieno. Se tunne on paras mitä ihminen elämältään voi saada. Se tunne on selitettävissä. Sen tunteen ymmärtävät kaikki, jotka ovat elämäänsä jälkikasvua saaneet. Edessä on taas touhuntäyteiset ajat. Asuntomme täyttyy jälleen erilaisesta elämästä. Meidän kahden elämästä. Minun ja minun tyttäreni elämästä. Alkaa höpöttelyt ja tutut lelut löytyvät jo niiltä omilta paikoiltaan. Alkaa yhteiset leikit. Alkaa omat leikit. Alkaa aika isänä. Parhaana mahdollisena isänä omalle tytölleni.
Kaksi erilaista elämää. Kyllä, minulla on kaksi erilaista elämää. Kauan painin asian kanssa, kuinka voin viettää omaa aikaani juuri haluamallani tavalla. Yksin ollessani voin tehdä juuri mitä haluan. Tätä minun oli vaikea sisäistää. Hyppäys vastuullisen isän roolista sinkkumiehen neljäneljäpuolen tennareihin ei ole ollut aina ihan mutkatonta. Koin huonoa omaatuntoa ja oma aika tuntui jotenkin kielletyltä.
Pikkuhiljaa olen nämä ajatukset onnistunut hautaamaan ja osaan nauttia molemmista rooleistani. Niistä molemmista. Siitä, kun kesäisenä, valoisana aamuna saavut kotiin venähtäneeltä pyöräreissulta. Ei ole huolta huomisesta. Siitä, kun heräät kesäisenä, valoisana aamuna. Sinua nykäisee parrasta pieni ihminen, joka on saanut sinut ymmärtämään sanan huoli oikean merkityksen. Ihminen, joka vetäisee aamulla esiin valloittavan hymynsä.
Hymynsä, josta on aika taas nauttia. Lähipäivien ohjelmistoon kuuluu ainakin uintia, leikkiä, leffaensi-iltaa, lohinigirejä, isovanhempia, ihan sitä normaalia pyykkäämistä, tiskaamista, satunnaisia erimielisyyksiä vaatetuksesta tai vesi-ilmapallojen maalitauluista ja kruununa F:n itsensä organisoimat kesäjuhlat. Kesäjuhlat, jonka teemana on Vain Elämää. Osallistujina hänen omat pikkukamunsa. Juhlissa esiintyy ainakin Robin, Irina, Petra ja Laura Voutilainen. Minä saan kuulemma osallistua vain tarjoiluihin ja musiikkilaitteiden hoitoon. Tulee varmasti mukavat ja touhukkaat juhlat. Kavereiden vanhemmilta pääsy kielletty, ehdottomasti.
Kyllä tämä kesä on hienoa aikaa, kaikinpuolin!!
-Esko-
19 Comments
Tuo vanhemmuuden tuoma onnen tunne ei katoa, vaikka lapsi kasvaakin. Tänään toi minulle onnea yhteinen aika jo täysi-ikäisen tyttären kanssa. Lapset ❤️
No, niinpä…:) Lapset <3
Tämä oli kaunis kirjoitus ja tarpeellinen kolikon kääntöpuoli sille toiselle, aikaisemmalle tekstille. Kiitos! Hienoa kesää sinulle ja tytöllesi!
Ole hyvä Riikka!! Ja oikein hyvää kesää myös sinulle!!
Kivaa kesää teille, touhukkaalle parivaljakolle! 🙂
Kiiitos, samoin sinulle Muffin!!
Vielä kun joku osaisi kirjoittaa samasta kuvasta sen kolmannenkin tarinan: miltä tuntuu lapsesta, joka samaan aikaan kuuluu ja ei kuulu minnekään? Miltä tuntuu vaihtaa aina kotia, olla yhtä aikaa odotettu ja ikävöity? Miltä tuntuu “suorittaa” arjen huoppukohtia molemmissa kodeissa? Onko silloin koskaan oikeassa paikassa vaiko aina jotenkin vähän väärässä? Yhtä aikaa lähellä ja kaukana, tulossa ja lähdössä, vaihtamassa.
Harvoin kukaan edes kysyy.
Toisinaan silläkään ei kai ole mitään merkitystä.
Hyviä ajatuksia Veera. Lapset reagoivat yleensä vahvimmin vasta noin vuoden kuluttua ja huomataanko/myönnetäänkö silloin, että todellinen syy olikin se suuri muutos? Alussa usein näyttää hyvältä, siltä että lapsi sopeutuu hyvin jopa uusiinkin ihmisiin (mitähän sekin sopeutuminen tarkoittaa, onko lapsella edes vaihtoehtoja..) voi tulla kiltin lapsen syndrooma tai joka paikassa pitäisi olla vain paljon touhua ja kivaa. Toivottavasti näin ei käy, koska on vain yksi lapsuus, joka vaikuttaa koko elämään.
Heippa Heli ja Veera!
Nämä ovat kinkkisiä asioita ja lähtökohtaisesti haluan uskoa, että kaikki tulee menemään hyvin. Itse isänä pyrin tekemään kaiken voitavani sen eteen. Vanhemmilla ja lähellä olevilla ihmisillä lienee lapsen elämään se suurin vaikutus. Mukavia kesäpäiviä!!…????????
Veeran kirjoituksessa todella hyvää pohdintaa, lapsen asemasta. Iso Elämänmuutos juuri takana, erittäin herkässä kehitysvaiheessa olevalle lapselle. Uusi kaupunki, eskari vaihtui , uudet kaverit, uusi koti, uusi ihminen elämään ja oma isä jäi kauas omasta pienen lapsen arjesta. Kaikki tuttu jäi taakse. Voi vain kuvitella miltä tämä kaikki tuntuu pienelle lapselle. Lapsi voi myös näyttää reippaalta ja tyytyväiseltä-samalla kätkeä sisäänsä epävarmuutta ja pahaa oloa. Selvää on, ettei tälläinen pyöritys voi olla vaikuttamatta koulunsa aloittavaan, silti pieneen lapseen. Vanhemmuudesta tulee myös helposti suorittamista kun on vaan tietty rajallinen aika olla yhdessä. Ne päivät täytetään kaikella erikois tekemisellä. Tälläiseen lapsi helposti väsyy. ja myös hän suorittaa. Kannattaa kiinnittää huomiota kun olette yhdessä, vähemmän on enemmän. Puuhailkaa ja olkaa rauhassa yhdessä. Päiviä ei kannata liiaksi ohjelmoida. Leppoisia yhdessäolon hetkiä!
Heippa Minttu!
Kesäistä puuhailua, uintia ja ajoittain jotain spesiaalia. Tietysti touhuamista isovanhempien ja tuttujen Hesa-kamujen kanssa. Näistäpä on mukavat kesäpäivät tehty…Leppoisia ja aurinkoisia hetkiä sinullekin Minttu! ????????
Ihana kirjoitus. Omasta kokemuksesta sanoisin että lapset kasvatetaan ekat 12-13vuotta ja sen jälkeen ohjaillaan, kuunnellaan ja kannustetaan oikeeseen suuntaan. Murrosikä oma lukunsa kyllä. 16 vuotias on jo aika itsenäinen..
Hauskaa lomaa. Nauti joka hetkestä.
Pistä mut instassa seurantaan ????
Kiitos, samoin sinulle TätiOo!!…täytyypä laittaa…????????
Eiköhän näitä kuvailemiasi lapsia ole jo aikuisinakin vaikka kuinka paljon. Erolapsia – syystä tai toisesta – on ollut maailman sivu. Osa onnellisia, osa ei. Eikä varmaan riipu aina siitäkään onko ollut yksi vai kaksi kotia. Kyllä niitä on ihan perseelleen menneitä elämänkohtaloita ihan ns. normaalikotienkin (onko normaailkoti se että kaksi biologista vanhemaa asuu saman katon alla??) lapsilla. Eiköhän liene parasta lopettaa tämä jeesustelu ja todeta, että lapsella on hyvä ja turvallinen olo, kun on rakastavat vanhemmat, ennustettava lähitulevaisuus (sikäli kun meistä kukaan voi mitään tässä elämässä ennustaa) ja tietää, että molempiin koteihin ja vanhemmille kuuluu. Hyvä on herättää asioista keskustelua, mutta sanat “suorittaminen” ja “väärässä paikassa oleminen” kuulostivat kyllä vähän kummallisislta. Miten niin lapsi suorittaa tai on väärässä paikassa, jos on äidin tai isän kanssa? Vaikkakin nämä asuisivat eri osoitteissa. Outoa.
Eipä toki voi ajatella, että ydinperheessä kaikki menee automaattisesti hyvin, ei todellakaan, joskus niihin on kyllä helposti yritetty “piilottaa” monenlaista pahaa. Työssäni näen kaikenlaista..Lapsen ehdoilla lauseen voisi poistaa Suomen kielestä se kun on niin per…stä eikä koskaan toteudu. En minäkään osaa ajatella lapsen olevan “väärässä paikassa” mutta kyllä tapahtuneet asiat on lapsen kehitykselle suuri riski. Täytyy toki lähtökohtaisesti luottaa siihen että kaikki menee hyvin, turvallinen koti molemmissa paikoissa ja muutahan ei voi tehdä kuin parhaansa. Mukavaa kesän jatkoa 🙂
Edelliseen vielä lisäyksenä, että tuskinpa kukaan lapsi “koko ajan kotia vaihtaa” , vallankin kun asutaan eri kaupungeissa. Tästäkin on niin kahta näkemystä; osa sitä mieltä että viikko-viikko pitäisi olla, mikä taas minusta kuulostaa vähän tiheältä vaihdolta, mutta sopii monille varmaan hyvin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vaihdot/viikonloput/lomat ja niihin kuuluvat vaihdot lienevät hiukan harvemmin.
Heippa Liisa!
Kiitos viesteistäsi. Näistä asioista on varmasti miljoonia näkemyksiä. Joku sopii jollekin, joku jollekin. Kuten ekassa kommentissani totesin. Haluan uskoa lähtökohtaisesti hyvään ja teen isänä parhaani ja voitavani, mitä tässä meidän elämäntilanteessa voi tehdä…Aurinkoisia päiviä sinulle!!…????????
Ihanan viisas kirjoitus! Välillä lukiessani näitä juttuja, minua ihan uuvuttaa, nimenomaan lasten/lapsen kannalta ajateltuna. Jatkuvasti kassia pakataan ja mennään sinne sun tänne. Uusia ihmisiä pulpahtelee elämääsi “ovista ja ikkunoista” ja jo melkoisen nuorikin lapsi osaa “suorittaa” ja olla lojaali sen hetkisessä tilanteessa, koska kohta taas on eron hetki edessä. Olen itsekin eronnut, joten tarkoitus ei ole paheksua, mutta muutama väsyneenä lausuttu, uupunut lause tyttäreni suusta, herätti minut ja lakkasin uskottelemasta itselleni, että “lapset sopeutuvat helposti, mukavaahan se vain on, kun elämässä on paljon turvallisia aikuisia ja lapsen ehdoillahan tässä mennään” yms.
Heippa Wilmuska!
Eivät nämä helppoja asioita ole, ei todellakaan. Ei lapsille, eikä aikuisille. Asioita voi hoitaa niin monella eri tavalla. Kiitos viestistäsi ja oikein mukavaa viikonloppua!!…????????