Jos sinulla olisi kaksikymmentäneljä kuvaa käytössäsi. Kuvassa oleva tuote taisi maksaa muutaman markan enemmän, koska siinä oli mahdollisuus vielä kolmeen bonuskuvaan. Mitäpä sitä kuvailisi? Mitkä asiat olisivat niitä, joita haluaisi ikuistaa? Tarkasti joutui miettimään mihin nuo arvokkaat sormenpainallukset käytti. Suuriin epäonnistumisiin ei ollut varaa. Hymyt ja hetket tuli saada filmille ensimmäisellä otoksella. Löysin laatikosta vanhan kertakäyttökameran. En edes tiedä mitä kuvia tuo mahtaa sisältää. Voikohan noita enää teettää missään? Varmasti voi. Täytyy todellakin käydä tuo rulla teettämässä. Mielenkiintoista, mielenkiintoista.
Ei ollut filttereitä. Ei ollut photoshoppeja. Ei ollut mahdollisuutta valita sadasta kuvasta sitä onnistuneinta. Olisiko silloin kuvannut täydellistä smoothiebowlia, tuoretta sushilajitelmaa tai huulet törröllä selfietä? Itseasiassa tuolla pahvisella kameralla täydellisen selfien ottaminen olisi ollut kohtuullisen haasteellista. Haasteellista oli myös se, että et voinut varmasti tietää mitä asioita olit filmille napsinut. Lomamatkan jälkeen veit kameran valokuvausliikkeeseen ja sait käteesi kaksikymmentäseitsemän kuvaa. Konkreettisia käsinkosketeltavia kuvia, jotka ahkerimmat jaksoivat liimata kansioihin. Kansioihin, joiden sivujen välissä oli sitä ärsyttävää voipaperia. Aina ne irtosivat ja repesivät.
Aika kiirii ja ne konkreettiset hieman kellastuneet valokuvat taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut jakaa kuviasi koko maailmalle yhdellä napin painalluksella. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut vaalentaa tummia silmänalusiasi yhdellä pyyhkäisyllä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut seurata idoliesi tai naapurisi elämää hänen Instagramin kuvavirrastaan. Tuo oli sitä aikaa, kun usein kuvista oli rajautunut sen pisimmän ihmisen pää puoliksi pois.
Hyvä, että tekniikka on mennyt hienoisesti eteenpäin. Arkea, elämää ja hetkiä on helppo tallentaa. Ilman niitä kahisevia voipaperisivuja.
Mitäköhän tuo rulla pitää sisällään? Se täytyy vielä selvittää.
Kertakäyttökamera, onko tuttu?
Naps!
-Esko-
18 Comments
Tuttuja on kertiskamerat, ai vitsit! Oli otoksia jos jonkinmoisia.
Mä olen kyllä tälläinen kuvien teettäjä, nytkin yli 200 kuvaa laitoin kehitykseen. Pidän ajatuksesta että omat penskat sitten joskus rapistelee sitä voipaperia ja nauraa että onko näitä kuvia oikeesti ollut pakko teetättää ???? Itse pidän niitä suurina aarteina ja selailenkin ennemmin albumeita kun puhelimen muistia!
Vau NeitiA!
Hieno ajatus ja kyllähän valokuvissa on sitä jotain, fiilistä. Hyvä, että jaksat teettää ja näprätä…????
Tätä paperivalokuvien ja nykyajan muutosta olen itsekin lähiaikoina miettinyt. Mitkä on ne kuvat jotka omasta kuvavirrasta haluaisin oikeasti liimata albumiin muistoksi? Mitkä tapahtumat ovat tarpeeksi merkityksellisiä? Nykyisesta kuvallisesta ilmaisusta on mielestäni tullut kertakäyttöistä. Kuinka usein instagramin tai facebookin kuviin palaa uudelleen?
Heippa Tiina!
Niinpä Ihan samaa asiaa itsekin aloin miettimään, kun tuo kerttiskamera kaapista käsiini löytyi. Ja nimenomaan tuota uudelleenpalaamista. Muistan edelleen, kun palasin aina ja aina uudelleen isoäidilläni sijainneeseen vihreään valokuva-albumiin. Mukavaa päivää!!…:)
Kyllä mä ainakin selailen mun facebookin ja instan välillä läpi, kun haluan kattella kuvia. Aika useinkin itseasiassa.
Moikka Janita!
Kyllähän noihin tulee ajoittain palattua. Konkreettisessa valokuva-albumissa on sitä omaa tunnelmaansa…:)
Mä just muistelin teiniaikojen festarireissuja, kun iPhonen sijasta mukana oli kertiskamera! Ja jatkettiin tätä perinnettä vielä jokunen vuos sen jälkeenkin, kun oli jo puhelimiin tullut suhteellisen laadukkaat kamerat. Viime vuosina kertikset on kyllä unohtunut hankkia, harmi.
Moikka Mantu!
Itseasiassa tuokin kamera saattaa sisältää seikkailuja Nummirockista tai poikien Rodoksen reissusta. Myydäänköhän tuommoisia vielä? Kivaa päivää!!..:)
Minä tykkään tehdä aina jokaisesta vuodesta ifolor kuvakirjan, sinne aika järjestyksessä vuoden kohokohdat, mukavimmat kuvat jne.
En luota siihen että kuvat välttämättä pysyvät tallessa diginä, ja muutenkin tuollaista kirjaa on helpompi ja mukavenpi selailla kuin tietokoneella..
Ei tarvi liimailla kuvia, eikä nuo kuvakirjat vie niin paljon tilaa kuin tavalliset paksut albumit 🙂
Heippa Maikki!
Tämä on hyvä ratkaisu. F:nkin ensimmäisistä vuosista löytyy kyseisiä kuvakirjoja. Täytyisi jaksaa jatkaa perinnettä…:)
Ystäväni häissä oli kertakäyttökamerat jokaisessa pöydässä ja pyyntö oli kuvata häitä. Niistä tuli ainakin omasta mielestäni parhaimpia kuvia – fiilis välittyi kuvista tosi hyvin ja salaa otetut kuvat näyttivät sellaista rentoa ja aitoa meininkiä. Lisäksi hääpari sai kuvia vieraista, koska maksettu hääkuvaaja keskittyy luultavasti enemmän hääpariin. Oli kyllä ois hyvä idea sisällyttää nuo kamerat häihin!
No, olipas hyvä idea. Todella. Eli tuommosia myydään siis edelleen?…Aurinkoa Heidi!…????
Minunkin ystävän häissä oli sama juttu. Loppuillan kuvat ei ollu ihan niin hyviä… 😉 mutta tästä on jo noin 10 vuotta aikaa. Oli niissä kyllä ihan huippu kuviakin.
????????????????????????
Heippa Esko,
empä ole pitkään aikaan kommentoinut, vaikka mukana olen ollut kokoajan. <3 Iloissa ja suruissa…
Huomaan vain yhä useammin, että tämä blogi saa sanattomaksi.. nää tekstit on vaan niin hyviä.. oli aihe mikä tahansa, ne puhuttelee ja mitä eniten rakastan… jättää avoimia kysymyksiä, jättää pohdittavaa, jättää tilan lukijalle, minulle ja niille omille ajatuksille.. teksti aina avaa jonkin oven ja sitten sysää sopivasti liikkeelle ja ajatuksia herättäen vie minutkin aina pohdiskelemaan syvemmin näitä aiheita ja lopulta omaa elämää.. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, olen kohdannut itseni monessa mielessä paljon syvemmin kuin aiemmin tämän blogin takia… siksi, että se tahtomattaankin tämä blogi on esittänyt monia kysymyksiä, joihin olen joutunut itsekin vastaamaan..
Mulle tämä blogi on vapaailtojen "herkku", tai hengähdys tai ajatusten herättäjä.. joskus saman asian ajoi pari viinilasillista, mutta nykyään se on tämä blogi (ja ehkä samalla ne pari viinilasillista 😉 ), ne kaksi tai kolme lukematonta postausta, jotka useimmiten saa hymyn huulille… joskus silloinkin, kun aihe on ei niin iloinen, koska silloinkin blogi on niin elämänmakuinen, että kaikessa karuudessaan se saa jonkin sisällä heräämään.. elämään kuuluu kaikki tunteet ja joskus se hymy ja helpotus kumpuaa siitä, että hei, muillakin on vaikeaa, muidenkin elämässä tapahtuu myös ei niin kivoja asioita, mutta tässä me ollaan yksin yhdessä.. ja selvitään. <3
KIITOS Esko tästä blogista!!! Toivon, että jatkat tätä blogia niin pitkään kuin mahdollista, koska tällä on moneen suurempi vaikutus, kuin ehkä uskotkaan! 🙂 Minä ainakin kiitän kaikista näistä ihanista hetkistä tämän blogin parissa <3 Kuuntelen tässä samalla Sia:n Helium kappaletta ja hei.. oikeestaan tä biisin sanat kuvaa hyvin tunteitani myös tätä blogia kohtaan… <3 it lifts me up like helium <3 Kiitos!
No, onneksi Säde kommentoit. Tuli kylmät väreet tätä viestiäsi lukiessani. Tämmöiset palautteet ovat vaan niin…???? Suuri ja suuri kiitos!
Teettänyt edelleen paperikuvia. Samaan tahtiin poistan kuvat sitten puhelimelta.
Paperikuvat liigaan aikajärjestyksessä kansioihin
– ihan kuten “silloin ennen”.
Lapsen syntymäpäiväjuhlat ikuistin kuvakirjaksi. Tilasin myös vieraille paperikuvista parhaimpia.
Tapanani on muutenkin lähettää ystäville ihan “oikeita kuvia” “oikean postin” mukana. Vähän erilaista kuin pelkästään jakaa sähköistä massaa.
Kertakäyttökameroiden kanssa on toki otettu kuvi hääpöydistä vuosia sitten, mutta parhaiten ne toimivat vuorokauden mittaisessa kuvasuunnistuksessa: yksi kuva oli aina määrä ottaa tunnissa, eikä virhelaukauksille ollut varaa. Vihjeen mukaan oli tunnin verran aina aikaa löytää seuraavalle kuvauspaikalle. Kisan lopuksi sitten kuvat teetettiin ja voittajaksi valikoitu se joukkue, joka oli löytänyt kaikki 24 paikkaa ja saanut ne kuvattua. Oi niitä aikoja 😉
Wau Veera!
Oletpas ahkera, kun jaksat vielä vaalia paperikuvia. Ja vielä oikeassa postissa. Nostan hattua!! Kuvasuunnistus, hieno idea!!…:)