, , , , ,

Ruusuja opettajille

27.8.2017

Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin  “kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.

Pärjäsin koulussa aina ihan hyvin. Kotona minuun luotettiin, että hommat hoituvat. En muista, että isä tai äiti olisivat juuri koulumenestykseeni puuttuneet. Lähinnä kannustivat ja tukivat. Näin opettajana minun sydäntäni lämmittää Lidlin uusi mainos, jossa yläkouluikäinen tyttö näyttää matematiikan koetta isälleen. “Seiska plus, pitäiskö?” Johon isä vastaa iloisesti nauraen: “Pitäis.” Ja alkaa hillittömät juhlat. Ei sitä aina kymppejä tarvitse saada, jotta voisi juhlat järjestää. Tuommoinen isä minä haluan olla sitten vuosien päästä.

Oppiaineista pidin kaikista tasaisesti, mutta uskonto nousi yläasteella todella miellyttäväksi oppiaineeksi. Tämä johtui puhtaasti opettajastamme. Hän otti poikalauman vastaan aina avoimesti. Puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Puuttui ongelmiimme ja kertoi tarinoita omalta elämäntaipaleeltaan. Kiinnostavasti ja aidosti. Turhia peittelemättä ja hienostelematta. Nea Kontio, jäit mieleeni. Virtuaaliruusu sinulle!

Lindholmin “Hasa”. Jalkapalloa kovalla tasolla pelannut liikunnanopettajamme. Mies, jonka tunneille kaikki halusivat. Huumori ja lämmin suhtautuminen jokaiseen oppilaaseen. Vaikka osalle maistui punainen pehmeä Marlboro paremmin kuin pesäpallo, niin Hasa ei siitä hermostunut. Kannusti, tsemppasi ja sai kaikki osallistumaan, omalla tasollaan. Kukaan ei hävennyt omia suorituksiaan ja tunneilla vallitsi aina hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri. Toivottavasti olisin saanut imettyä jotain tiedostamatonta jo tuolta ajalta omaan opetukseeni. “Hasa” Lindholm. Virtuaaliruusu sinulle.

Täytyisi käydä pyörähtämässä Lahden Yhteiskoulun käytävillä ja katsomassa, josko nämä hienot opettajat vielä olisivat kyseisessä koulussa töissä. Ei silloin teinipoikana olisi voinut uskoa, että nykyään voisin heitä nimittää kollegoikseni. Toki sitä omalle koulutaipaleelleni on osunut monia hyviä opettajia, mutta jotkut heistä vain jäävät paremmin mieleen. Heillä oli se joku juttu, joka teki vaikutuksen siihen itseään etsivään nuoreen miehenalkuun. Toivottavasti sitä itsekin voisi antaa omille oppilailleen sen tiedonjyvän lisäksi jotain muutakin heidän elämäänsä.

Sitten vuosien ja vuosien päästä olisi mukava saada kutsuja opettamiensa luokkien luokkajuhliin. Varmasti olisi hienoa nähdä minne elämänlaineet ovat niitä pieniä alakoululaisia kuljettaneet.

Onko teille jäänyt mieleen jotain tiettyjä tyyppejä tai muistoja koulutaipaleiltanne? Virtuaaliruusut kehiin!!

Kiitos lukijalleni, joka antoi kimmokkeen tähän kirjoitukseen.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (9)

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Henna 27.8.2017 at 21:49

    Yläkoulun ja lukion englannin ja ruotsin opettaja on mun kouluhistorian ehdottomasti paras opettaja. Olin tosi hyvä kielissä ja hän antoi minulle haastetta tarpeeksi. Oli vaativa ja sanoi suoraan, jos tyhmäiltiin, mutta aina aiheesta. Hän uskoi minuun paljon enemmän silloin kuin minä uskoin itseeni. Sain häneltä vuosien mittaan pari kannustavaa kommenttia, jotka jäivät tosi hyvin mieleeni. Vuosi sitten valmistuin maisteriopinnoista ja lähetin hänelle kiitoskortin. Kiitos, että kannusti, oli läsnä, nauroi, oli vaativa, mutta kuitenkin lämmin. En kotona saanut tarpeeksi kannustusta, mutta hän osasi sen minulle tehdä. Olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen! Opettajan ammatti on varmaankin siinä mielessä aika epäkiitollinen, kun se hyvä “asiakaspalaute” saattaa jäädä saamatta tai se tulee 10 vuoden viiveellä 😀 Huono palaute tulee nanosekunnissa ja impulsiivisesti. Onneksi Suomi on täynnä hyviä opettajia!

    • Reply Esko Kyrö 28.8.2017 at 21:45

      Kyllä, Suomi on täynnä hyviä opeja. Opettajankoulutus on korkeata luokkaa ja sinne hakeutuu alasta kiinnostuneita tyyppejä. Hieno ele, että laitoit kortin. Varmasti lämmitti tämän kieltenopettajan mieltä.
      Hyvä tiivistys sinulta Henna tuo asiakaspalaute…????

  • Reply Anniina 27.8.2017 at 21:52

    Hasa <3 Vararehtorin toimistossa hän istui koko yläaste ja lukioaikani ja vuoden jälkeen siitä eläkepäivät kutsui. Tuntui, että hän muisti jokaisen oppilaan nimen ja tiesi heistä jotain! Ja oli aina yhtä iloinen 🙂 "Lahden Yhteiskoulu sua unhoittaa en voi" vai mitä?

    • Reply Esko Kyrö 28.8.2017 at 21:46

      Heippa Anniina!
      Hasa on hieno mies. Ai, hän on jo eläkkeellä. Ansaitulla. Meillä on tulossa Yhtärin luokkakokous. Jes!!…✌

  • Reply *** 27.8.2017 at 22:43

    Pirkko Lehtiö: ei parempaa biologian opettaa olisi voinut tielleni osua! Aivan uskomaton, aito kiinnostus opettamaansa alaan. Aina tuorein tutkimustieto maailmalta käsittelyssä myös luokassa. Seurasi alaansa ja aikaansa ja näki lukion biologian tuntien eteen todella vaivaa, vaikka aita olisi ollut matalammallakin ylitettävissä.

    • Reply Esko Kyrö 28.8.2017 at 21:48

      Hienoa toimintaa Pirkolta! Todellista paneutumista opetettavaan aineeseen. Ihailtavaa! Ja näemmä myös kannattavaa!

  • Reply Lisa 27.8.2017 at 23:00

    Ehdottamasti mieleeni on jäänyt oma hissan openi lukiossa. Hän oli kannustava, innostava ja uskalsi kokeilla uusia opetusmenetelmiä. Hän vaikutti minuun jopa niin syvästi, että hakeudun myös opiskelemaan historiaa. Tänä päivänä on myös aina ilo kuulla, kun kuulen, että entiset oppilaani ovat hakeutuneet opiskelemaan samalle alalle. Ehkä sitä on osannut tehdä työtä jossain määrin oikein.

    • Reply Esko Kyrö 28.8.2017 at 21:50

      Wau! Se on varmasti hieno fiilis. Itse en ole vielä hirveästi vanhoihin oppilaisiin törmännyt. Varmasti lämmitää myös historian opettajasi mieltä jos tietäisi, että olet seurannut hänen jalanjälkiään. Kiitos Lisa viestistäsi!

  • Reply Sä olet fiksu kaveri, mutta miksi sä käyttäydyt kuin idiootti? – E2O 5.11.2018 at 18:23

    […] lapsen tai nuoren elämässä uuden suunnan. Itsehän olen jo tulipunaisia kukkasia jaellut tässä RUUSUJA OPETTAJILLE- kirjoituksessani. Opettajat ovat hyviä tyyppejä, joiden merkitys lasten ja nuorten elämään on varmasti […]

  • Leave a Reply