Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , ,

Kinderkakku, nyt minä sen tein!!

1.4.2018

Minusta on varmasti monelle välittynyt kuva, etten ole varsinaisesti mikään matadori tuolla keittiön puolella. Pääsiäisenä 2018 ajattelin, että nyt teen poikkeuksen. Parikan Sara aikoinaan sai minut hurahtamaan Kinderkakkuun. Jostain hänen videostaan sen bongasin ja vaikka kuinka olen yrittänyt heille päästä sitä haukkaamaan, niin ei ole vielä kutsu käynyt…:) Tehdään sitten perhana itse! Googlailin useita ja useita eri reseptejä. Hankin tarvikkeet ja eikun hommiin. Vähän jouduin kysymään apua ystävältäni Ollilta, jonka kanssa jo aikanaan Marianne-kakkua värkkäiltiin.

Onneksi Olli oli unohtanut meille kakkuvuokansa, joten se helpotti hommia huomattavasti. En ole koskaan aiemmin tehnyt itse minkäänlaista kakkua pohjasta lähtien itse. Valmiista kakkupohjasta olen joskus mansikkakakun tehnyt. Kermavaahdot pursutin päälle siitä kaikille tutusta sinivalkoisesta painepakkauksesta. Nyt oli siis jännittävät paikat edessä. Päätin, että onnistun ja hommien lähtiessä liikkeelle kaikki soljui kuin itsestään. Pohja onnistui ihan mielettömän hyvin. Juuri sopivasti kosteutta ja kuohkeutta. Tätä aluksi pelkäsin kaikista eniten. Kananmunien temperointi oli kaiken aa ja oo.

Täytettä tekiessäni Googlen apukokki oli kovassa käytössä. Ainesosia katsoessani pyörittelin monta kertaa päätäni, että tuosta tulee kyllä aivan ällömakea. Aivan, kuten ajattelin silloinkin, kun Jukan kanssa teimme leivitettyjä Marseja rasvakeittimessä. Ei, nekään olleet yhtään liian makeita ja eipäs ollut tämä täytekään. Koko komeudenhan kruunasi visuaalinen näyttävyys. Siinä onnistuin mielestäni aivan täydellisesti. Ja maku!! Täysi kymppi. Tähän äitini sanoisi vakiolauseensa: ”Mihin mahaan sinä Esko oikein syöt?” No, jälkiruokamahaani tietysti.

Aprillia, aprillia!! Tuo aivan mieletön kakku oli Liisan äidin ja hänen siskonsa tekemä. Jotkut ne vaan osaavat. Kiitos teille, iso kiitos. Oli aivan taivaallista ja elämäni ensimmäinen kosketus Kinderkakkuun. Kyllä kannatti odottaa.

Pitäisikö sitä itsekin joskus kokeilla? Ehkäpä tyydyn vain maistajan rooliin.

-Esko-

Comments (16)

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Outi 1.4.2018 at 20:06

    Minä jo aattelin, että et sitten vaikeammalla kakulla aloittanut leipojan uraa 🙂

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:51

      No, niin minäkin!!…:)

  • Reply Minttu 1.4.2018 at 20:15

    Hyvä Esko! Tämä oli hauska, erittäin uskottavasti kirjoitit..ajattelin vaan että kerrankos Esko leipuri hommia kokeilee:) Kinderkakku on muuten niin hyvää! Itsekkin maistoin sitä tänään kylässä. Maistajan rooli on just hyvä:) Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:52

      Kiiiiiitos samoin Minttu! Esko, se on varsinainen leipuri!..:)

  • Reply Muffin 1.4.2018 at 21:02

    Menin lankaan ????

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:52

      🙂

  • Reply Niina 1.4.2018 at 22:15

    Nyt lensi kyllä kuravettä linssiin ????????

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:52

      Just hyvä!..:)

  • Reply Mummi 1.4.2018 at 22:58

    Minäkin menin aluksi lankaan. Ihmettelin mistä olet nyt tuon jauhopeukalon löytänyt kun sitä ei tähänkään asti ole oikein ollut.
    Se olikin aprillia, aprillia. .
    Ihanan näköinen kakku ja varmaan syötävän hyvää.

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:53

      Oli niiiiiin hyvää!!..:) Hyvää pääsiäistä Mummi!!

  • Reply Katja 2.4.2018 at 00:07

    Lankaan menin minäkin eka, mut onneks oli lopussa tuo tarkennus ???? Mutta en mäkään mikään hääppönen kokki oo koskaan ollut ja silti yllätin itseni tekemällä kakun nyt pääsiäisenä… Eli, suosittelen kyllä kokeilemaan…Mut ehkä joku helpompi kuin tuo Kinder ???? Niin ja on muuten hieno kakku.

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:54

      Tuliko hyvä? No, varmasti. Ei noilla raaka-aineilla saa hirveän huonoa kakkua, vaikka kuinka yrittäisi. Niin ja oli muuten hyvää!!..:)

  • Reply Heli 2.4.2018 at 13:25

    ???????????? Ensin ajattelin että Liisa (Olli??) on ollut apuna, mutta olisit kuitenkin itse tehnyt pohjan. En kyllä uskonut että olisit itse koristellut tuon kakun ????

    • Reply Esko Kyrö 2.4.2018 at 15:55

      En kyllä itsekään uskonut…:) Hyvää oli kyllä. Syöjän rooli sopii minulle optimaalisesti…:)

  • Reply Veeruska 2.4.2018 at 21:49

    Vihaan aprillipiloja, mutta tämä juttu oli mahtava!????

    • Reply Esko Kyrö 4.4.2018 at 10:02

      ????????

    Leave a Reply