Kirjoitteluni alkuvaiheessa nostelin aina perjantaisin esille vanhoja postauksiani, teemalla perjantain vanhat. Juuri nyt on oiva paikka nostaa esille parisen vuotta sitten naputtelemani teksti: Työsuhde-etuna tarrakuvat. Se oli tänään koulukuvaukset. Joka vuosi tulee ainakin yksi ryppy lisää, naamaan.
-Esko-
/// Taas on tämä aika vuodesta. Saavut opettajanhuoneeseen ja kahvipöydällä on kasassa henkilökunnan koulukuvat. Kauhunsekaisin tunnelmin kaikki kaivavat kasasta omiaan ja lopulta todetaan yhteen ääneen miten vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Siis parempaan suuntaan tietysti. Joissain ammateissa työsuhde-etuihin kuuluu autoedut, yksityinen terveydenhuolto, kuntosalikortit ja saattaapa menestyneet työntekijät lähteä firman kustantamalle lomareissullekin. Me saamme työsuhde-etuna tarrakuvat, mutta myös paljon muuta ja arvokasta.
Paljon puhutaan nykypäivänä opettajien työn kuormittavuudesta ja jatkuvasta kiireestä. Jo minun lyhyellä työuralla olen tämän ilmiön huomannut. Avustajien määrät on vedetty minimiin ja se kirjaamisen määrä, ah sitä vaan tulee lisää ja lisää. Itsekin sain alkupotkun ammatinvalintaani avustajan työn kautta. Saipa siitä lisäpisteitä OKL:n pääsykokeisiinkiin. Moni opettajan ammatin valinnut ystävänikin toimi ennen yliopistopolkua koulunkäyntiavustajana. En ymmärrä, minne ovat kaikki nuoret avustajat kadonneet. Tai ymmärrän, ei heille ole enää työpaikkoja.
Niin, ja se kirjaaminen. Jokainen asia tulee nykyisin kirjata ylös ja se lippusten ja lappusten määrä tässä työssä on loputon. Olisi niin tärkeää, että opettaja voisi keskittyä päätyönään opettamiseen ja aitoon oppilaidensa kohtaamiseen. Koen, että aito keskustelu lapsen kanssa antaa paljon enemmän kuin kirjaaminen. Kirjaaminen vaikkapa siitä, että Petteri heitti Kaisan lenkkarit vessanpönttöön tai Petra huijasi Jussin syömään kastematoja. Itse en varmasti ole paras opettamaan pedagogisesti täysin oikein, en jaksa laminoida jokaista nimikylttiä, en istu tunteja työpäiväni jälkeen työpaikallani, mutta oppilaita osaan mielestäni kohdata oikealla tavalla.
Kastemadoista takaisin kunnon kansalaisiin. Ammattini arvokkaimpiin asioihin kuuluu ehdottomasti se, jos saat lapsen ja nuoren innostumaan aidosti koulunkäynnistä ja ymmärtämään asian, että koulua ei käydä vanhempia tai opettajaa varten. Koulua käydään omaa itseä varten ja tässä nykyään aika raadollisessa maailmassa koulutuksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Sydäntäni on ihan kauheasti lämmittänyt vanhojen oppilaideni kohtaamiset ja lähetetyt sähköpostit, joiden sanomana on ollut se, että olen saanut omalla erikoisella opetustyylilläni heidät panostamaan koulunkäyntiin. Saanut heidät valitsemaan siellä murrosiän taitekohdassa sen oikean polun. Kannatti siis välillä saapua luokkaan kärrynpyörällä, kannatti seisoa käsillään luokan edessä. Heittäytyä, pistää oma persoona peliin. Peliin, josta haluaa päästää maailman kiemuroihin itseään kunnioittavia, hurtilla huumorilla varustettuja lapsia ja nuoria.
Tarrakuva-arkki tuossa pöydällä ja sen vieressä luokkakuva. Luokkakuva, jossa 24 oppilasta. Mitäköhän heistäkin tulee ”isona”? Toivottavasti kaikki löytävät sen oman ja oikean polkunsa, jolle minä pyrin antamaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat. Toivottavasti he voivat vuosien päästä katsoa kuvaa ja todeta. ” Tuo meitä puolet pidempi rillipää oli kyllä outo äijä. Opettaja, joka oli meidän puolella, oli kaikille tasapuolinen ja antoi reppuihimme hyvät eväät tulevaisuuteen.”
Kuka haluaisi vaihtaa tarrakuvan? ///
4 Comments
Moikka! Ja kiitos ihanasta blogista! En yleensä juuri kommentoi tänne mutta tähän postaukseen on nyt pakko, koska hyvästä tarkoituksestasi huolimatta sait minut hieman ahdistumaan.
Olen itsekin opettaja, vasta muutamia vuosia työkokemusta takana. Joka ikinen viikko kamppailen itseni kanssa siitä, riitänkö ja olenko tarpeeksi hyvä. Joskus luokan edessä tuntuu, että keskityn liikaa opettamiseen. Olen luonteeltani ehkä enemmän ujo ja pidättyväinen ja koen, ettei minulle olisi luontevaa tulla kärrynpyörillä luokkaan. Välillä koen nimenomaan vaikeaksi saada kontaktia ihan jokaiseen oppilaaseen. Totuus taitaa olla, että oppilaat arvostavat enemmän kaltaisiasi heittäytyjiä ja hyvällä tavalla omalaatuisia opettajia. Uskoisin että sinun on helppoa saada luokka haltuun persoonasi avulla.
Tässä työssä ärsyttää se , että oma luonne rajoittaa. Vaikka kuinka mietin, että kuulostaapa kivalta, minäkin haluan olla tuommoinen opettaja, siitä ei tule mitään, koska en vain ole sellainen. Ja sitten sitä alkaa syytellä itseään kun on hankalaa saada kaikkia kuuntelemaan jne. Ääh turhauttavaa.
Anteeksi tämä pitkä avautuminen, mutta olen aina vähän kateellinen niille opettajille, joilta tämän työn tekeminen luonnistuu enemmän luonnostaan.
Moikka Yksope!
Voi, kiitos! Ja niin kiva, kun kommentoit. Tämä oli todella hyvä näkökulma. Ei pidä tehdä mitään mikä ei tule luontevasti. Omana itsenä pääsee varmasti parhaaseen lopputulemaan. Sinä olet varmasti aivan loistava opettaja. Minä olen outo höheltäjä, joka tekee työtä omalla tyylillään. Sehän on tämän työn vahvuus, että voi olla juuri sellainen kuin on. Kokeile kerran sitä kärrynpyörää…:) Mukavaa lukuvuotta!!!
Voin mä vaihtaa. ???? Olen viidettatoista vuotta alalla ja olen huomannut tuon saman, että “opetan” vähemmän ja vähemmän ja keskityn enemmän oppilaiden kohtaamiseen. Heidän oppiminen tulee sitten siinä jotenkin luonollisena osana koko prosessia. Sain keväällä viestin entiseltä oppilaaltani ja viestin liitteenä oli teksti jonka hän oli kirjoittanut MINUSTA yo-kirjoituksissa. Kuinka hymyni ja tapanin opettaa oli vaikuttanut siihen että hän itse nyt opiskeli opeksi. Kostuihan silmäni siinä sitä viestiä lukiessa… Mutta joo, tunnistan myös nuo nykyiset aikavarkaat koulumaailmasta. Välillä stressaa ihan kunnollakin, vaikka edelleen tykkään työstäni. ????
No, Ina vaihdetaan…:) Olipa hieno tuo viestisi. Välillä on hyvä vähän, huom. vähän ressata…Ei liikaa ja kivaahan tämä on.