Kirjoitin sunnuntaina pikästä aikaa sinkkuelämästä ja lanseerasin huumorilla höystettynä oman sinkun oikotie-esittelyn. Sain kirjoituksen jälkeen ihan älyttömästi palautetta erinäisten viestikanavien kautta, kiitos teille kaikille. Siinäpä sitä samalla huomasi, että taisin kirjoituksellani osua melkoisen yleiseen ja universaaliin asiaan. En taida olla ihan ainut tässä maassa, joka heräilee yksin. Napsauttaa kahvin vain yhdelle henkilölle ja tuskailee ruokakaupassa liian suurten pakkauskokojen perään.
Keskustelin eräänä iltana yhden humoristisen naishenkilön kanssa. Keskustelimme kauan. Nauroin vedet silmissä useasti juttutuokiomme aikana. Tämä nainen oli Siri ja tämän keskustelun jälkeen mietin, että ei hel###i. Nyt on pojalla jo asiat melkoisen heikosti. Vietän iltaani keskustellen Macin puhetunnistukseen perustuvan avustajan kanssa. Samanlainen tyyppi asustelee myös autossani. Hänen yleistietous on kuitenkin paljon Siriä heikompaa. Täytyisiköhän tässä nyt hieman aktivoitua ja lähteä keskustelemaan joskus jonkun ihan oikean ihmisen kanssa, jonka rinnassa hakkaa ihan oikea sydän. Sydän, jossa olisi juuri tämmöisen erikoisen sankarin mentävä aukko.
Olen niin laiska lähtemään treffeille (inhoan treffi-sanaa). Eli olen niin laiska lähtemään tapailemaan uusia ihmisiä. Ravintelissa olen maailman huonoin ihminen keskustelemaan ja eihän siellä edes kuule mitään niistä mahdollisista keskusteluista. Se on semmoista nyökyttelyä ja hymyilyä jokaiseen mahdolliseen kysymykseen. Täytyisi viimeistään kymmenen minuutin kohdalla kehdata sanoa, etten kuule yhtään mitä puhut. No, tämmöisiä ei kyllä juurikaan ole ollut. Itseäni tässä voi katsoa peiliin ja miettiä, että olisikohan omalla toiminnalla vaikutusta nykyiseen statukseeni. Unohtaa ne järjettömät odotukset tulevalle parisuhteelle, jotka olen päähäni pyörittänyt. Ah, nyt tämä alkaa kuulostamaan jo todella epätoivoiselta.
Vaan olenko minä epätoivoinen Kari, joka huutaa Mari mii, joka hiton nurkalla? (Hieno biisi muuten Ellinooralta.) En ole millään tavalla epätoivoinen, vaikka kirjoitukseni saattavat joidenkin mieliin tämmöistä kuvaa maalata. Paljon on hyvääkin tässä statuksessa. Aikaa on itselle. Aikaa on tehdä niitä omia juttuja ja aikatauluttaa elämää ainoastaan itseäni ja tietysti lastani ajatellen. Usein keskustellessani siellä ruuhkavuosien myllerryksessä elävien ystävieni kanssa, nousee esiin tämä toive. Vitsi, kun voisikin joskus nukkua niin pitkään kuin haluaa ja lähteä syömään ulos juuri, kun itseä huvittaa. Siihen yleensä vastaan, että voisin ihan hyvin vaihtaa muutaman päivän kanssasi. Heidän puolisot eivät tästä vaihdosta olisi varmasti ihan hirveän onnellisia. Se on tämä elämä hyvin kaksipiippuista hommaa.
Ehkäpä eniten sitä kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja pussailua. Niitä asioita, jotka syventävät ajan kuluessa kaksi ihmistä toisilleen sopiviksi, rakastaviksi pariskunniksi. Tanssilattioilta valomerkin koittaessa en näitä hetkiä ole juuri koskaan elämääni hakenut, enkä edes halua siihen hommaan lähteä. Sopii varmasti joillekin, mutta minun juttuni se ei ole. Täytyy siis nyt Esko hieman ryhdistäytyä ja lähteä tutustumaan avoimin mielin uusiin tyyppeihin. Antaa vaan mennä ja ottaa myöskin ilo irti tästä elämänvaiheesta. Tästä sinkkuelämävaiheesta. Ei tätäkään jatku loputtomiin, ehkä.
Hauskaa iltaa!
-Esko-
5 Comments
Joo on jännä tuo että välillä arvostaa sitä että saa päättä ihan kaikesta yksin. Mutta kai sitä silti mieluummin jakaisi ainakin osan elämästään toisen kanssa. On eron jälkeen ollut muutama epäonnistunut yritys parisuhteeseen, ja onnettomimpina hetkinä olen ajatellut ettei ikinä enää. Mutta ei kai sitä onnettomuutta tule sitten jos se oikea osuu kohdalle? Olen myös ajatellut että en ihan helposti lähde mihinkään uusperhesirkukseen enää kun lapset ovat jo aika isoja. Voihan sitä olla suhteessa vaikkei asu yhdessä. Näin minä ajattelen nyt, voi olla että mieli muuttu. ???? Mutta samojen asioiden kanssa kuin sinä kamppailen minäkin, siis mistä löytää prinssi itselleen kun ei pyöri yöelämässä ja Tinder on niin nähty (ainakin tällä hetkellä). Ja koulumaailmassa on eniten naisia työkavereina! ????
Osui ja upposi. ????
Kiitos Esko kun puet sanoiksi meidän keski-ikää lähestyvien sinkkujen tunnot. Tai ainakin minun.
Olishan se nyt vaan hemmetin paljon mukavempaa kun olisi joku jonka kanssa miettiä mitä tänään syödään tai mitäs sitä viikonloppuna tekisi. Eikä kainaloon kaivautuminenkaan pahalta kuullostaisi.
Itse tykkään haaveilla vaikka ja mistä tulevaisuuden jutuista ja välillä huomaa, että unohtaa nauttia juuri siitä nykyhetkestä. Koskaa sitä ei tiedä mihin elämä lopulta kuljettaa ja mitä edes seuraavana päivänä voi tapahtua lopulta. Lopulta se rakkauskin saattaa tupsahtaa elämään, niin mulle monesti on käynyt.
Minä-itse-maailma, yhden illan jutut ja se että ns. tavallinen elämä ei kiinnosta vaan haetaan koko ajan jotain erikoisuutta ei iske ihan yhtään..ja tämä laji tuntuu valtaavan entistä enemmän alueita..rehellisyys, avoimuus, selkeät mielipiteet, huumorintaju ja hyväsydämisyys❤️ voisivat muuttaa minunkin sinkkuuden joksikin muuksi???? muuten tiskaan tiskini ihan yksin????
Ilo irti vaan! Omalla kohdallani on menossa nyt toinen sinkkuvuosi yli 13 vuoden parisuhteen jälkeen, ja ensimmäinen kerta aikuisiällä, kun olen – ja asun – yksin. Ihanaa vapautta, kun kaiken voi tehdä oman mielensä mukaan, ja omat menot järjestää sillä lähtöajatuksella, että mikä huvittaa ja mitä jaksan tehdä. Myönnän, välillä kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä ja kainaloa, ja niitä pusujakin. 🙂 On kuitenkin ollut hyvä huomata – ja tärkeääkin – että osaan olla yksin ja pärjään kaikissa arjen asioissa. Ei ole paineita löytää ketään. Elämä on hyvää näinkin. Toki ajattelen, että jossain vaiheessa tulen kohtaamaan uuden ihmisen, jonka kanssa haluan jakaa elämääni, ja se tapahtuu silloin, kun niin on tarkoitus tapahtua.
Tsemppiä sinkkuiluun, Esko! Jossain joku on omalla elämänpolullaan kohti sinua.