Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Ihan perusjuttuja

5.5.2019

Maalia vielä hieman sormissa päivän terassitalkoiden jäljiltä. Kolmatta kertaa kävin äsken tuosta ovelta ihailemassa kättemme jälkiä. Keskiviikkona on kaikki sitten siinä kunnossa, että voi pihahommien lopputuloksen teillekin esitellä. Oli hauskaa touhuilla Ollin kanssa ulkosalla, kuunnella musaa, heittää juttua ja siinä sivussa työtkin edistyivät. Viikonloppu meni muuten hyvinkin leppoisasti. En tehnyt oikeastaan mitään ja tällä kertaa se tuntui oikein hyvältä ratkaisulta. Oli taas vaikka minkämoisia karkeloita tarjolla, mutta oma sänky vei tällä kertaa voiton.

Viime sunnuntaina kirjoittelin, kun joskus se pohjaton yksinäisyyden tunne puskee tänne minikaksiooni. Se on lamauttava fiilis. Tänä viikonloppuna ei tuommoisia tuntemuksia ollut. Teki hyvää olla vain kotosalla. Huilata, syödä karkkia ja katsella telkkaria. Olen vähän semmoinen mies, että täytän kaiken aikana erinäisillä menoilla. Näin hieman syvällisemmin ajateltuna se aikatauluttaminen taitaa olla yksi keino paeta niitä kurjia yksinäisyyden tuntemuksia. Yksinololla ja yksinäisyydella on suurensuuri ero. Toisen kanssa oppii elämään ja se tekee ajoittain todella hyvää. Toista ei kenellekään toivo.

No, mutta takaisin otsikon mukaisiin perusjuttuihin. Lähiaikojen postiivisiin perusjuttuihin.

  • HPK:n mestaruus. Ei ollut mitään suurta suosikkia enää jäljellä, joten tämmöisissä tilanteissa sitä on aina sen ”pienemmän” puolella. Näytti olevan melkoisen suuri juttu myös siellä Hämeenlinnassa, ymmärrettävästi.
  • Alkavat jääkiekon MM-kisat. En ole mikään fanaattinen lätkäjännäri, mutta kyllähän keväiset kisat aina kiinnostavat. Varsinkin jatkopelivaiheessa. Leijonat liimaa kansaa, kuten olen aiemmin kirjoitellutkin.
  • Suden hetki- sarja Yleltä. Toimii.
  • Vastapuristettu appelsiinimehuautomaatti. Tähänkin olin hieman myöhäisherännäinen. Se on hieno hetki, kun kahvaa vääntämällä tämä kultainen nektari valuu pulloon.
  • Keväinen Helsinki. Herää kaupunki eloon, vaikka herää taas eloon myös ne tuhannet tietyöt.
  • Lähestyvä Helsinki City Run. Tykkään juosta massatapahtumissa. Hyvä ja pirteä meininki.
  • Kesäloma alkaa oikeasti jo ihan kohta. Jes!
  • Antti Ketosen levynjulkkarikeikka perjantaina. Kyllähän kaikki lähtee hyvästä iskusävelmästä. Olisitpa sylissäni on fantastinen kappale.
  • Kaurapuuro raejuustolla ja mustikoilla

Aurinkoista iltaa!! Kyllä, edelleen paistaa aurinko.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (6)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply TatiO 5.5.2019 at 20:33

    Heräsin tossa että aloittamani blogi on niin jäänyt. Argh.

    Tumppitalkoissa oli kivaa. Paitsi tuuli.

    2 tuntia ulkona teki hyvää. Koomapäikkäreiltä ei olis halunnu herätä.

    Kiva kun jaksat kirjoittaa . Mun pitäis olla vähemmän kännykällä..

    • Reply Esko 5.5.2019 at 20:35

      Heippa OO!
      No semmoista se välillä on. Kirjoittele, kun siltä tuntuu. Joo, katselinkin, että tumppeja on kerätty. Hyvä niin!! Jaksan, jaksan. Niin minunkin. 🙂 Kivaa viikkoa!!

  • Reply Heli 5.5.2019 at 22:16

    Jonkin verran tulee seurattua näitä jääkiekon mitalipelejä. Kyllä HPK mestaruuden ansaitsi! Itse kannustan Kärppiä, mutta kokonaisuudessa HPK oli parempi vaikka pelit venyivätkin näin pitkälle. Väärin olisi mennyt jos HPK olisi hävinnyt ja aijai mitkä juhlat siellä on käynnissä 😄 iloa riittää pitkäksi aikaa! Mielenkiinnolla odotan talkoiden tuloksia. Mukavaa viikkoa!

    • Reply Esko 5.5.2019 at 22:37

      Heippahei Heli!
      Joo, hyvä HPK! Pienestä ne ovat kiinni, kun seitsemänteen peliin venähtää. Joo, näytti olevan melkoiset juhlat ja oli monella pojalla arskat päässä. 😂 Hyvät oli talkoot ja hieno lopputulos. Kivaa viikkoa!!!

  • Reply Minttu 6.5.2019 at 16:53

    Jääkiekosta en niin välitä mutta kevät on ihanaa aikaa! Valo ja lähestyvä kesä kaikkine suunnitelmineen:) Loma ja letkeät päivät, jotka alkavat jo piankin..Mahtavaa nähdä terassitalkoiden tulos! Aurinkoista viikkoa!

    • Reply Esko 6.5.2019 at 21:01

      Kyllä Minttu olen kanssasi täysin samaa mieltä!!! Loma ja letkeät päivät, niin hyvä. ☀ Juuri istun terassilla. Tuli niin hyvä!!

    Leave a Reply to Esko Cancel Reply