Otsikon lausahduksen poimin eräästä minulle saapuneesta viestistä. Kiitos siis lähettäjälle. Aika hyvin sanottu. Aina, kun kirjoitan sinkkuelämän kiemuroista on viestitulva erinäisissä kanavissa hyvinkin vilkasta. Taitaa olla siis melkoisen universaali aihe. Ajoittain sitä miettii näitä naputellessaan, että pitääkö ihmiset minua jotenkin epätoivoisena rakkauden perään haikailijana. Yksin polttelee tuoksukynttilöitä pienessä asunnossaan ja selailee kateellisena muiden parisuhteiden hymyntäyteisiä lomakuvia. Otsassa näkymätön leima: …ttu, minä ikinä ketään enää rinnalleni saa. Asiahan ei ihan näin ole. Oikein on onnellista elämää. Bonuksena, kun vielä saisi hieman säännöllisempiä suukkoja tai tahattomia sipaisuja tuonne niskavillojen tietämille.
”Sinkuille liian perheellinen ja perheellisille liian sinkku.” Jotenkin tuo virke jäi pyörimään päähäni. Asiassahan on kyllä perää ja tunnen ajoittain istuvani viestin lähettäjän kanssa samassa paatissa. Tässä iässä sitä useimmille ystävilleni on siunaantunut ihania perheitä. Aikoinaan sitä vietettiin aikaa suurilla porukoilla. Oli yhteisiä uusia vuosia, kokoonnuimme laittamaan ruokaa isolla jengillä. Kutsuja sateli ystävien lasten synttäreille. Siellä yhdessä aikuisten kanssa istuimme kinuskikakkua mutustellen sohvalla ja sokerihumalaiset lapset kirmasivat ympäri asuntoa. Enpä ole aikoihin ollut tuontyyppisissä kemuissa. Tämän hetkisen elämän juhlissa ennemminkin humalaiset aikuiset kirmaavat ympäri asuntoa ja kinuskikakut jäävät syömättä. Eikä siinä mitään. Mukavia ovat nekin kekkerit.
Toki aika on rientänyt eteenpäin ja ehken ole ollut itsekään ihan niin aktiivisesti enää yhteydessä kaikkiin tuolloin ympärillä oleviin ihmisiin. Elämäntilanteet ovat eläneet ajan mukana. Täysin ymmärrettävää. Sinkkuna sitä helposti ajatuu viettämään aikaa samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa. Perheellisille tai parisuhteessa oleville esimerkiksi täysin extempore-juoksulenkille lähteminen ei onnistu ihan kädenkäänteessä. Sinkuille saattaa ajoittain riittää noin neljätoista minuuttia ja ollaan jo trikoot kireällä valmiina starttamaan. Ja kyllähän tässä itsekin osa-aikaperheenpäänä huomaa sen, että on sitä lapsen kanssa elämä niinsanotusti hyvinkin erilaista. Kahden elämän mies.
Sinkuille liian perheellinen. Itsehän lähestyn tätä sinkkuisän roolista. Minkälaista on olla sinkkuisä täällä deittimarkkinoilla? Uusia ihmisiä tavatessa sitä tuo ihan luonnollisesti hyvin nopeasti keskusteluihin sen elämän tärkeimmän ihmisen. Elämässä on omien askeleiden lisäksi aina mukana myös ne pienemmät askeleet. Jos joku ihminen tässä vaiheessa heittää u-käännöksen, niin sekin on hyvin ymmärrettävää. Eipä tämmöistä ole kyllä kukaan koskaan ainakaan suoraan ole sanonut. Kyllä ne tiet ovat risteytyneet aina jostain ihan muista syistä. Lanseeramani #ainaonjotain siellä on useammin kummitellut.
Nykypäivänä keskusteluissa tuon myös hyvinkin selville sen, että en ole todellakaan heti pukemassa mahdolliselle tulevalle kumppanille samanlaisia perheyökkäreitä päälle tai tarjoamassa asuntoni vara-avaimia omaan avainrenkaaseensa. Ollilla ne ovat ja siellä on niille hyvä paikka. Ajan ja järjen kanssa on sitten jossain vaiheessa hyvä alkaa yhdistelemään toimivaa ykköshyökkäysvitjaa. Vaan mistä sitä voi tietää milloin on oikea aika millekin? Millä taktiikalla kannattaa lähteä etenemään? Ehkäpä se elämä sitten ajan kanssa asettelee pelipaikat kohdilleen. Tosin näin yksilölajin urheilijana ei noita joukkuelajeja tarvitse vielä sen kummemmin miettiä.
Taktiikkataulu narikkaan ja kivaa iltaa!!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //
No Comments