Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Sinkkuelämä on ihan mukavaa ajoittain jopa liiankin

2.2.2020

Vuosi sitten näihin aikoihin järjestelimme ystäväni Pasin kanssa kiivaasti maaliskussa koittaneita yhteisiä nelikymppisiämme. Ne olivat kyllä hienot juhlat ja samalla siinä tulikin uusi tasaluku tuohon ikämittariin. Kohtahan tässä on vuosi siis nelikymppisenä taivallettu. Onko mikään kovinkaan radikaalisti muuttunut? Ei, ei yhtään. Onko neljänkympin kriisi iskenyt päälle? Ei juurikaan. Nuo numerot neljä ja nolla aina välillä vähän kuumottavat. Kolmosella alkanut ikä ei ollut yhtään paha.

Mitäköhän sitä kuvitteli silloin lukioikäisenä minkälaisia ovat nelikymppiset? Vaimo, lapsia, farmariauto, omakotitalo, koira, grilli ja palju pihassa. Jotain varmaankin tuon suuntaista sitä on ollut ajatuksissa. Noista luettelemistani asioista voikin aika monta rastittaa. Tosin avoetuliitteellä ja jos rivitalo lasketaan mukaan. Eli tässä on tehty erinäisten seikkailujen kautta niinsanottu paluu alkulähteille. Nelikymppisenä minulta löytyy ihana lapsi, SUV-malleihin lukeutuva auto, minikaksio ja Facebookiin kirjoittaisin relationship statukseksi, single.

Elämässäni on palaset loksahdelleet kivasti paikoilleen. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin juuri tuolloin parikymppisenä. On siis ihana lapsi menossa mukana, miellyttävä omistusasunto, vakituinen virka ja olenpa vielä onnistunut luomaan tämän kirjoitteluhomman tuomaan hieman vaihtelua arkityöhöni. Sinkkuuskin on alkanut tuntumaan jo oikein mukavalta tavalta elää tätä elämää.

Se on muuten erikoinen juttu se. Sinkkuelämän alkuvaiheissa koin statukseni jotenkin epäonnistuneeksi. Ei osannut olla yksin ja epätoivoisesti yritti etsiä ihmisiä rinnalleen. Ihan kuin se toinen ihminen olisi salaman lailla heittänyt minut takaisin onnistujien palkintopallille ja vieläpä sinne korkeimmalle korokkeelle. Jos ei osaa elää itsensä kanssa, niin kuinka voi elää jonkun toisen kanssa. Ei varmaankaan kovin onnistuneesti. Tai itse en siihen ainakaan kyennyt.

Tällä hetkellä asiat ovat kääntyneet vähän päälaelleen. Nautin todella paljon yksinolosta. Siitä, että saa tehdä juuri mitä huvittaa. Kyllä tämä sinkkuus tällä hetkellä on enemmän ihan omaa harkittua valintaa kuin jotain epäonnistumista. Tulee jos on tullakseen mentaliteetti olkoon näin nelikymppisen mottona. Elämän peruspilarit on vahvasti valettuna, joten voi vaan antaa mennä ja nautiskella elämästä.

Vielä, kun yhden asian saisin täysin käsiteltyä pääni sisällä. En vain vuosienkaan jälkeen osaa oikein sisäistää päähäni asiaa, että lapseni ja minun välimatka on noin 170 kilometriä. Aina, kun tämä asia nousee jollain tavalla esille, tulee semmoinen hetkittäinen ahdistunut olo. Päätinkin tuossa eräänä iltana moottoritiellä huristellessani, että jos en itse kykene tätä asiaa pikkuhiljaa päähäni junttamaan, tehköön sen sitten joku ammattilainen. En pidä siitä, että tuolla mielen takalokeroissa on asia, joka saa tuntemaan ajoittaista ahdistusta. Tämä vielä täysin kuntoon, niin johan on fressi nelikymppinen ukko.

Hauskaa iltaa!!

-Esko-

// Kuva: Pasi Salervo //

Comments (8)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Nimetön 3.2.2020 at 11:20

    Parikymppisenä neljäkymmentä tuntui olevan ihan käsittämättömän kaukana. Eihän sellaista oikein osannut edes ajatella…
    Jos vaikka miettii sitä milleniumin hetkeä, kun vuosituhat vaihtui, tuntui ihan käsittämättömältä ajatella, että siihen tulee ihan uusia kymmeniä, vaikka tämä 20-luku.

    Parikymppisenä erosin silloisesta poikaystävästäni. Meillä oli kyllä paljon yhteistä, mutta emme jakaneet samaan unelmaa lapsien hankkimisesta, joten oli parempi jatkaa matkaa erikseen. Vielä erotessa tuo poika sanoi tulevansa ovelleni, kun täyttää 40. Silloin 40 tuntui olevan tosi kaukana ja kai ajatuksena oli, että silloin olisin lapseni saanut ja vaikka jo maailmalle kasvattanut. Tuo mieleen jäänyt lausahdus kuitenkin mielestäni kuvaa hienosti sitä parikymppisen tapaa ajatella vuosikymmenten ikuisuudesta.

    Nyt, nelikymppisenä, tuntuu taas hullulta ajatella, että kas tässä nyt olen. Nyt jo. Siinä ”tulevaisuudessa”, jonka piti olla kamalan kaukana.

    Toisaalta näen itseni nyt mukavasti elämän puolessa välissä. Tyytyväisenä nelikymppisenä. Vielä ehtii vaikka mitä. Ajatukset ovat tässä iässä ehkä vähän itsekkäitäkin. Toisen puoliskoni elämästäni aion elää muuten ihan vain itselleni! Kovin suuriin kompromisseihin en enää suostu 😜

    • Reply Esko 3.2.2020 at 18:35

      Kiitos, olipa hyviä ajatuksia. Tässä jäi nyt se vaan auki, että tuliko se poika/mies ovellesi 40 täytettyään? Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Anni 4.2.2020 at 09:52

    40 ylitys on ollut ihan parasta. On niin sinut itsensä kanssa, tietää mitä haluaa. Ja sinkkuudesta. Lukuunottamatta vuoden seurustelua ja muutamia lyhyitä yrityksiä, olen ollut sinkku yhdeksän vuotta! Välillä toki kaipaa toisen läheisyyttä, mutta myös tunne siitä, ettei halua tyytyä mihinkään, on todella vahva. Yritin kovasti “etsiä” sitä toista, mutta se vaan tuotti lähinnä pettymyksiä. Viimeiseen pariin vuoteen mahtuu muutamat treffit, mutta aikaa tuntuu olevan todella vähän toiseen perinpohjin tutustumiseen. Jätin etsimisen joskus vuosi sitten. Katsotaan, tuleeko joulun aikaan 10 vuotta täyteen 🙂 Eikä se haittaakaan vaikka tulee!

    • Reply Esko 8.2.2020 at 08:38

      Juurikin näin Anni! 👌🔥

  • Reply ellli 5.2.2020 at 12:50

    En ole itse samaa välimatkaa omaan lapseen kokenut, mutta jo ajatuksen tasolla tuntuu niin raastavalta. Että siinä jopa isoin motivaattori olla lapsen isän kanssa yhdessä, noh hyvä ukkeli hän toki muutenkin;) Mutta näin ulkopuolisena kun seurannut lapsiperheissä eroja niin tuntuu jopa pahalta kuulla, että “kaikkeen tottuu” ja “sopeutuu”. Ite näkisin, että omasta lapsesta kaukana asuminen on niin iso ja raskas asiat ettei sellaiseen voi eikä tartte tottua. Toki oman jaksamisen kannalta voi olla hyvä et asian kaa voi oppia elämään suht kivuttomasti. Mutta näkisin et vanhempana sen kuuluukin mennä just noin että toi on niin kipee asia et sen voi sanoo ääneen eikä siihen voi täysin sopeutua koskaan. Jaksamista<3 Mikä kuulosti hyvältä niin sun sinkkuelämäpohdinnat, just hyvä tatsi sulla nykyään:)

    • Reply Esko 8.2.2020 at 08:39

      Oi, kiitos Elli. Hyvällä tatsilla, hyvällä tatsilla. Hyvistä ukkeleista kannattaakin pitää kiinni. 👌

  • Reply Sanna 5.2.2020 at 14:35

    Kyllä minä sinkkuelämän heti vaihtaisin seurusteluun jos joku vähänki sopiva tulis vastaan 🙁
    Tai oikeastaan paljonki sopiva… siksipä olenkin vielä sinkku 😀 Olen päättänyt, että en halua jotain vain sen takia, että on joku.

    Eniten kaipaan (fyysisen läheisyyden lisäksi…) ystävää, jonka kanssa tehä asioita. Mulla ei oikein ole sinkkutyttökavereita. Kaikilla on ne puolisot joiden kans he viettää viikonloppuja jne. Omat läheisimmät ystävät asuvat eri paikkakunnilla.

    Ehkä minäkin löydän sen ihanan miehen vielä joskus 🙂

    • Reply Esko 8.2.2020 at 08:40

      No, tietty löydät Sanna! Tietty!! Esim. tänään…👌🔥🔥

    Leave a Reply

    Categories

    Archives