Ei V€%&3 tai siis Ei H”#%&&€ tai siis materiasta en valita, en

”Tuolloin olin siinä rakkauden alkuhuumassa. Kävin lähes päivittäin mittailemassa ja ihastelemassa ostostani. Teippasin lattiaan sohvan, tuolien, pöydän paikat. Seinällekin suunnittelin tarkasti television sijoittelun ja itseasiassa tällä hetkellä kaikki ovat juuri niillä hahmottelemillani paikoilla. Nyt on tuo alkuhuuma jo hieman tasaantunut. Enää ei jaksa päivittäin istua tuossa portailla ja ihailla ympärillensä. Vaikka ehkä pitäisi.” Näin kirjoittelin vuonna 2017 ja olipa mukava katsella noita kuvia, kun olin juuri saanut tämän asuntoni avaimet. Jos jostain hankinnasta olen ollut elämässäni äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen, niin kyllä se on tämä kotini ollut.

Nyt sitten vuosia myöhemmin istuin sohvallani, koska semmoinen jo täältä kodistani löytyy ja katselin ympärilleni. Seiniin oli porattu reikiä ja tutkimuksia tehty. Olin juuri palannut Berliinistä ja lukaissut asuntoni tilanneraportin. Hyvin vähän mistään rakentamiseen liittyvistä asioista ymmärrän, mutta ei siitä raportista yhtään positiivista riviä kyllä löytynyt. Meillä on ihana talo, meillä on ihanat asukkaat ja meillä on asioihin tarttuva taloyhtiön hallitus ja etenkin hallituksen puheenjohtaja. Nyt meidän talossa ja nimenomaan asunnossani on hienoisia ongelmia. Tai ei niinkään hienoisia, koska koko asunto joudutaan ehkä käytännössä rakentamaan uudestaan.

Vielä en tiedä yhtään mitä tapahtuu ja milloin, mutta yhden asian tiedän ja tiedostan. Materiasta en enää elämässäni murehdi. Elämässä voi tapahtua ihan mitä vaan. Kaikki läheiseni ovat terveitä, itse olen terve. Asuntoni ei ole ihan kunnossa, mutta kaiken pystyy korjaamaan teipillä tai rakkaudella tai piikkauskoneella tai ammattitaitoisilla remontoijilla. Näin ainakin haluan uskoa. Ankeutta tässä on ympärillä ollut jo aivan riittävästi ja sen tässä on oppinut, että tuontyyppinen toiminta ei johda yhtään mihinkään. Ehkä stressitasoja nostaa ja Nukkumatin saattaa karkoittaa. Mitään hyvää se ei mukanaan tuo. Siitä olen aika varma.

Eilen jakelin Instagramiini tuntojani ja voi minkä ihmisten empatiapurskahduksen se saikaan aikaan. Viestejä tuli todella paljon. Ideoita ja patjapaikkoja suorastaan sateli. Minulle tuli todella lämmin ja hyvä mieli. Paljon on somessa huonoja puolia, mutta tämmöisinä hetkinä se todisti kyllä myös sitä toista puolta. Aivan mielettömän mukavia ja avuliaita virtuaaliystäviä sieltä kyllä näemmä löytyy. 

Suuri seikkailu alkakoon ja katsellaan mitä tapahtuu. Tämä on kyllä asia, joka on jälleen hyvä tänne oman elämäni päiväkirjaan tallettaa. 

Kivaa iltaa!!

Esko