Lapsenomaista rakastavaa häpeää

Joo, tuollainen minäkin haluan olla. Suu kääntyy hymyyn ja ihaileva katse loistaa silmissä. Olen aina ihaillut rentoja isiä, jotka turuilla ja toreilla hassuttelevat lasten kanssa, omien tai muiden. Roikottavat heitä pää alaspäin, ilmeilevät, laulavat ja  tärskyn tullessa puhaltavat ja nostavat vahvoille käsivarsilleen kohti kattoa tai taivasta. Tanssivat tyhmännäköisesti, jota vähän iäkkäämmät lapset jo hieman häpeävät. Joo, joo lapsenomaisella rakastavalla häpeällä. Iskä on vähän nolo, mutta kuitenkin aika cool.

On ollut mukava huomata, että minähän olen juuri tuollainen faija. Tai siihen ainakin pyrin. Jos tästä osa-aikaisyydestä hakee positiivisia puolia, niin olkoon tässä yksi. Tulee ainakin käytettyä yhteinen aika hyvinkin aktiivisesti. Sitä itsellekin syttyy jonkinmoinen palo sisälle ja tulee tehtyä vaikka ja mitä. Ajoittain on hanskat hukassa, eikä niin täydelliset kuplaletit tukassa. Tietoista tylsistymistä aina vähän joihinkin väleihin niin hyvä tulee. Aloittaessani tätä uudenlaista isyyttä, sitä teki monia asioita täysin väärin. Paikkaili huonoja hetkiä tavaralla tai Kinder-patukoilla. Lohdullista huomata, että itseään voi kehittää vuosi vuodelta paremmaksi tyypiksi. Kinder-patukat ovat muuten todella hyviä. Ihan bueno!

Oma tyttö on jo aika iso, mutta kuitenkin vielä niin pieni. Omatoimisesti hoitelee jo niin monia asioita. Ei siinä tarvitse, kun ylpeänä vierestä katsella. On kuitenkin (onneksi) vielä niin monia hetkiä, jolloin se turvallinen aikuinen vieressä on timanttejakin arvokkaampi. Jos leffassa tulee liian jännä kohtaus, voi painaa pään isän olkapäätä vasten. Jos keittiökaapin ylähyllylle ei vielä yletykään voi isän huutaa apuun. Jos haluaakin kuulla vielä itsekeksimiäni iltasatuja, voi niitä vielä tilailla pitäen kädestä kiinni ja ottaa viereen. Näistä täytyy ottaa kaikki ilo irti, koska tuskin näin tulee aina olemaan. Tai, ihan hyvin voisi olla.

Piirtäminen on yksi asia, jota olemme tehneet yhdessä jo ihan pikkusankarin ensimmäisistä vuosista lähtien. Tänään eilisestä Frozen kakkosesta innostuneena teimme yhteispiirroksen nuoresta Annasta ja Elsasta. Minä piirsin ja F väritti. Sä oot iskä niin taitava! Miten sä oikein teit ton? Harjoitus tekee mestarin. Tuli hieno.

Huomenna onkin sitten paluu arkeen ja ensimmäinen päivä hienossa upouudessa koulussa. Ensimmäisille viikoille voi varmasti käyttää samaa lainia: Harjoitus tekee mestarin.

Sunnuntaita, eikun maanantaita!

-Esko-