” Ah, nyt se on purettu…” Viimeinen muuttokuorma Mikkeliin oli purettu. Lumikki (jatkokertomus) sulki oven perässään ja hyppäsi kaulaani. Siinä olimme me. Minä ja Lumikki. Meidän perhe. Vuoden jaksoin matkustaa Mikkeliin junalla ja ajoittain omalla autolla. Yhteiset hetkemme olivat aina niin ainutkertaisia. Aitoa naurua ja täydellistä yhteyttä. Whatsapp-viestittelyssä osasimme aina ennustaa mitä toinen oli kirjoittamassa. Telepatiaa. Sain työpaikan Mikkeliläisestä alakoulusta ja tein päätöksen. Pakkaan tavarani ja muutan Mikkeliin. Milli-kissa katosi yllättäen viime keväänä. Karkasi avonaisesta ikkunasta. Koskaan ei palannut. Ei palannut vaikka useita viestejä laitoimme lähikaupan ilmoitustaululle ja Mikkelin kadonneet kissat Facebook-yhteisöön. Zyrtecillä olin saanut allergiaoireetkin kuriin. Nyt Milli on enää magneetti jääkaapin ovessa.
Elämämme oli kuin sadusta. Aamuyöhön venyneitä iltoja ja mustan kahvin ryydittämiä seuraavia työpäiviä. Suudelmia kauppajonossa. Vienoja niskaanpuhalteluja yhteisillä kävelylenkeillämme. Yhteisiä irtokarkkipusseja, josta aina ajoittain syötimme toisillemme niitä pehmeitä punaisia ja mustia liskoja. Minä tykkäsin mustista ja ” Lumppari ” punaisista. Joskus teimme Kaunottaret ja Kulkurit omenaremmeillä. Ne Lumikin sokerikuorrutteiset huulet tulen aina muistamaan. Tulen aina muistamaan myös ne hetket, kun ei ollut väliä jos pesin mustat ja valkoiset pyykit samassa pesukoneessa. Tai täytin tiskikoneen esipesemättömillä astioilla. Tai sen, kun kerran päästin äänekkään paukun peiton alle. Silloin se vain nauratti. Nauratti sekin, kun läheisyydenkaipuussani istuin sohvalla viereen koiranpentuilmeelläni. Pääsin kainaloon.
Lumikki sai uuden työn ja hänen päivänsä venyvät usein Salattujen elämien alkuun asti. Halusin tukea ” Lumpparia ” uudella urallaan. Hän tulee kotiin. Valittaa ensitöikseen näennäissiivotusta asunnosta. Ei ole otettu tarpeeksi hyvin sohvan alta. Ja pesuaine ei täyttänyt nykyaikaisia ekostandardeja, aiheuttaa kuulemma pääkipuakin. Jääkaappiin valmistin ruoankin valmiiksi. Ei kelpaa enää sekään. Makaronilaatikossa olisi pitänyt käyttää vegaanijustoa, vaikka monta vuotta on normaali Emmentali-raaste kelvannut. Yhteiset lenkit ovat vaihtuneet tabletilta katsottaviin Power-tuokioihin. 20 minuutissa saa kuulemma täydellisen uuman. Näin tekee työpaikan Saarakin. Helsingistä muuttanut luova johtaja.
Power-jumpan jälkeen on aika istahtaa sohvalle. Istumme sohvan reunoissa. Matkapuhelimen sininen valo heijastaa kasvoihimme. Käyn vessassa ja treenaan peilin edessä koiranpentuilmeeni kuntoon. Siirryn Lumikin eteen ja vetäisen bravuurini, yritän puhaltaa hieman niskaan. Vasemman korvan takana on tuttu luomi. Läheisyysnappulaksi sitä ennen leikkisästi ennen kutsuttiin. Tuo nappulakin on mennyt epäkuntoon. Aiheuttaa nykyään ainoastaan vaivautuneen tuhahduksen. Siirrymme makuuhuoneen puolelle. Söin töissä hieman liikaa kouluisännän vaimon leipomaa meetvursti-piirakkaa. Ilmaa on kertynyt vatsaani enkä voi pidätellä. Äänekäs paukkuhan sieltä kajahtaa ilmoille ja samalla ilmoille kajahtaa myös Lumikin tiuskaisu. Mene sohvalle! Minulla on huomenna tärkeä palaveri!
Tässä minä nyt sohvalla makailen. Tuijottelen kattoa ja mietin milloin minusta tuli tuolle nauravaiselle ja ihanalle Lumikille vain 1,6 litrainen bensiinimoottori. Milloin minusta tuli vain huolimaton näennäissiivoaja. Milloin minusta tuli vain Lumikin apupoika tähän parisuhteeseen. Tähän parisuhteeseen, joka alkoi Visulahdesta. Sieltä lyhytraajaisen dinosauruksen alapuolelta. Siellä me toisillemme sanottiin.” Juuri näin tämän kuuluukin olla ”ja tilasimme taksin karaoke-ravintolaan. Lauloimme yhdessä Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Minä kylläkin vain availin suuta ja imaisin välillä pinkillä pillilläni Sinistä enkeliä.
Vein tänään F:n uimakouluun ja odotellessani pukuhuoneessa luin eilisen Iltalehden. Aukeaman juttu oli aiheesta, kuinka miehet vihdoin puhuvat kuinka heitä väheksytään parisuhteissa. Kuinka joku kuorsaa liikaa tai ruuhkavuosien runtelemat haamut vain tiuskivat toisilleen. Rajuja olivat lainaukset ja minähän en ole mikään parisuhde-ekspertti. Eikö ne kuitenkin toimi paremmin jos molemmat kunnioittavat toisiansa? Näkevät toisen ihmisen maailman parhaana tyyppinä. Eivät anna sen läheisyysluomen tehon koskaan tyrehtyä ja ottavat toisen kainaloon. Ottavat toisen kainaloon vielä moottorisoidussa seniorisängyssäkin.
Onneksi Lumikki oli vain mielikuvitushenkilö Mikkelistä.
-Esko-
23 Comments
<3
????
Sä olet Esko ihanin ikinä. Hassu mies 🙂 itkettää, naurattaa, sydäntä rutistaa, kaikkia samaan aikaan.
Oi, kiitos…????
Oli kyllä niin mielettömän hyvä kirjoitus aiheesta joka varmasti koskettaa monia! Kysyn ihmisiltä jotka “valittaa” kumppanin huonoista tavoista, puolista, unohteluista jne. “tuntuiko susta samalta kun ihastuit tuohon nyt niin hankalalta tuntuvaan hahmoon?” Kenestäkään ei ikinä tuntunut. Kun toinen juurtuu viereen kuten kauan kasvanut puu, voi liian herkästi unohtua tärkein. Unohtua mistä kaikki joskus alkoi, unohtua mihin puoliin ihastuit, myöhemmin rakastuit. Unohtua miten joskus valitsit itse paikkasi jäädä juuri tuon ihmisen viereen. Tästä jaksan muistuttaa varsinkin monia pikku ihmisen saaneita pariskuntia joilta kipinä alkaa hiipumaan. Oletteko vaalineet sitä mistä kaikki alkoi vai veikö kiire oravanpyörän matkaan? Oliko toinen alusta asti yhtä kiireinen, menikö jo alussa oma onni sinun onnesi ohitse vai löytyikö tilaa molempien onnelle, unelmille ja yhteiselle hyvälle.
Uskon että jokainen olisi ennemmin se iloinen kuin kärttyinen, mutta kun elämä muuttuu suorittamiseksi sen elämisen sijaan voi käydä näin. Ennen kuin syyllistää toista, olisi hyvä miettiä voisiko itse toimia toisin eikä aina vaatia muutosta toiselta. Voisinko ehkä sittenkin kehittyä kumppanini sijaan itse ihmisenä? Unohdetaan puhuminen, astuu kuvioihin olettaminen varsinkin naispuolisilla jotka ovat jo luonnostaan monimutkaisempia. Jokainen on itse oman onnellisuutensa tärkein henkilö. Onnea ei jaeta tasaisesti, mutta avaimet on aina omissa käsissä. Aina on mahdollisuus kehittyä sekä oppia toisesta lisää, aina on mahdollisuus nähdä kaikki se hyvä, huonon sijaan. Aina on mahdollisuus itse tehdä muutos taikka sitten ruokkia sitä kehitettyä kurjuutta. Ihana kamala rakkaus. Antaa, ottaa ja opettaa. Omia valintoja.
Huippu viikkoa Esko!
-Elisa
Oletko itse äiti ja puoliso, Elisa?
Olen kyllä.
Kiitos Elisa hienosta ja kattavasta viestistäsi!!…???????? Oikein hyvää viikonloppua sinulle ja DiuDiullekin aurinkoista lauantaita!!
Olisi mielenkiintoista kuulla Lumikin näkökulma ja tuntemukset samasta tilanteesta. Ehkä hänkin suree vieraantumista ja kaipaa läheisyyttä, mutta energia valuu uuden työn ja sen myötä tulleiden haasteiden kanssa taisteluun. Ehkä miettii salaa vielä Milliäkin (jonka katoamiseen liittyvät olosuhteet jäivät salaperäisesti avoimiksi) tai pelkää sinun hyppäävän suhteeseen sen meetvursti-piirakan leipojan kanssa (koko Mikkeli kuohuisi).
Lisäksi olisi mukavaa lukea onnellisesta lopusta tuolle kuvitteelliselle parisuhteelle. 🙂
????????????
Vau! Sulla on kyllä taas kirjoittamisen taito hyppysissä ja upea lähestysmistapa tärkeään aiheeseen. Yllätit, Go Esko!
Oi, kiitos!!…????
Ois kiva lukea välillä ihan sun normaalista arjesta jne 🙂 Tuntuu että kaikki postaukset liittyy nykyään vaan naisen etsimiseen! Elämässä on muutakin tai ainakin pitäisi olla…
Minäkin kaipaan ihan normaaleja juttuja enkä satuiluja…. Niitä oli ennen, mutta tuntuu että kun elämä (visiiin) on rauhoittunut ja normalisoitunut arjessa, niin ei enää olekaan kirjoitettavaa. Hyviä tekstejä kyllä, joo… mutta satuja ja tarinoita saa lainattua kirjastosta.
Kyllä. Kirjastoissa on nykyisin todella kattavat valikoimat. Se on hieno asia! Eiköhän nuita normaaleja juttujakin vielä ole luvassa. Mies liian rikkaalla mielikuvituksella vauhdissa…✌✌ Kivaa viikonloppua!!
Heippa Sandra!
Tässä nyt ei ollut perimmäinen tarkoitus etsiä naista vaan lähestyä hieman erilaisesta näkökulmasta mediassa kuohunutta aihetta miehen roolista parisuhteessa…Elämässähän on vaikka mitä, kuten tällä hetkellä esim vanhan asunnon pakkaamista. Kivaa viikonloppua!!!…✌
Tuo siunattu mielikuvitus!
Toivottavasti pöytälaatikkokirjasi lähtee samalla uhmakkaaseen lentoon %)
Ja maailman parasta muuttoa sulle!
Ne säilytysratkaisut jäivät kiinnostamaan erityisesti????
Heippa Nippe! Varnasti luvassa juttua säilytyshommista, kunhan eka saisin ne…????????
Huippu kirjoitus ja ikävä kyllä usein niin totta. Ei ne naiset nalkuttamalla tahtoaan läpi saa (paitsi jos mies on pahasti tossun alla) sehän vaan v..taa miehiä entistä enemmän ja vie kauemmas, en ymmärrä miksi pitää nalkuttaa..itse katselen hyvin usein ihmisiä ja heidän välistä vuorovaikutusta, tyytyväisyys ja hyvä olo heijastuu ihanasti vaikka yhdessä olis oltu se 30 vuotta, toisen kunnioittaminen näkyy silloin jopa riitelyssä, mutta näkyy myös se jos asiat on ollu pitkään huonosti ja silti ollaan yhdessä. Ruuhkavuodet on tietenkin haastavia, mutta silti voi pyrkiä siihen mistä Elisa kirjoittaa. Ihailen vanhempia, jotka kiireestä huolimatta huomioivat kaikkia perheenjäseniä niin, että kaikilla olisi hyvä olla! Sitä yritän itsekkin toteuttaa. Tietenkin parisuhteessa on huonojakin aikoja, mutta miksi pitää vuosikausia olla parisuhteessa, jos ei voi yhtään elää haluamaansa elämää. Onko se hyvä malli lapsille? Kysymys, teenkö sinut onnelliseksi? kannattaa välillä kysyä ja toivoa että kumppanin vastaus on rehellinen ja pysähtyä miettimään sitä.
Heippa Heli!
Kiitos viestistäsi ja tärkeistä näkökulmista…???? Mukavaa viikonloppua!!
Samaa mieltä kun muutamat kirjoittajat edellä. Vähän liikaakin jo ollut näitä satuilu kirjoituksia. Lennokkaita ja hauskoja toki mutta voisit kirjoittaa välillä ihan tavallisesta arjestasi.
Iltaa Minttu!
Välillä sitä on piristävä laittaa mielikuvitus laukkaamaan…???? Normiarkea tietty tulossa..✌ Kivaa viikinloppua!!
Anna vaan mielikuvituksen laukata!!! normiarkeahan oli keittiönpöydän verran 😉