Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , , ,

Ilosaarirock-fiilistelyt kertaa viisi

12.7.2017

Ruisrock on taaksejäänyttä elämää. On aika kääntää katseet jo itseasiassa ylihuomenna alkavaan Ilosaarirockiin. Ilosaarirock on tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisesti kolmipäiväinen festivaali. Aikaisemmin perjantaisin on järjestetty vain Sulo-klubi, mutta tänä vuonna festivaali on täydessä iskussa jo perjantaina. Ilosaarirockilla on paikka sydämessäni jo senkin takia, että olen asunut elämäni aikana Joensuussa, kaksikin kertaa. Lapsuudessa ja myös aikuisiällä. Joensuussa minulla on todella paljon kavereita ja nämä ovat perinteisesti myös lapsuudenystävieni kokoontumisajot. Ai, että kohta mennään taas. Tanssia, naurua ja sitä Ilon taikaa.

Tänä vuonna aion katsoa ainakin kaksi keikkaa oikein antaumuksella. Millencolin, tuo lukioaikojeni ykkösbändi. Leveät farkut, flanellipaita ja skeittilauta. Juuri ennen Millencolinia teltassa soittaa S-tool. Entisen Sentenced-vokalistin Ville Laihialan ympärilleen keräämä pumppu. Ja tässä pumpussa paukuttelee rumpuja yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni. On niin upeaa nähdä tuttu heppu Ilosaarirockin lauteilla. Lotilan koulun nelosluokalta Lahdesta ollaan lähdetty liikenteeseen. Aika monta vuotta ollaan yhteistä taivalta kuljettu. Aika monta Ilosaarirockia on tullut myös taivallettua. Tässäpä muutamia muisteloita.

  • Vuosi taisi olla 2001. Kaverini soitteli parvekkeelta Noitalinna Huraan Pikkuveljeä. Istuimme isoveljeni kanssa vierekkäin asfaltilla ja lauloimme yhteen ääneen. Taisimme pitää vielä toisiamme kädestä kiinni.
  • Viime vuoden sunnuntai ja Olavi Uusivirran keikka. Rentolavan hiekkarannalla, pienen vanerilaatikon päälle kokoontui koko kaveriporukkamme. Kaikki ne, jotka olen tuntenut jo vuosia ja vuosia. Hieno hetki. Hieno oli laulaa ja tanssia tittelit romukoppaan.
  • Ensimmäinen Ilosaarirockini. Lippu maksoi 130 markkaa. Menimme varmuuden vuoksi jo torstaina Joensuuhun ja pystytimme telttamme. Laitoimme sen vahingossa jonnekin keskelle aluetta, joten jouduimme hieman siirtämään myöhemmin.
  • Jetsetin lauteet. Se tuttujen määrä. Se hyväntuulisten ihmisten määrä. Sen kokee enää vain kerran vuodessa.
  • Kävelymatka festivaalialueelta hotellille. Kävelen aina Niskakadun kautta. Kävelen vanhan asuntomme edestä ja katson huoneeseen, jossa pikku-Esko vietti ikävuotensa 3-10v. Aikaisemmin ikkunoissa oli punaiset ja vihreät sälekaihtimet. Viime vuonna ei enää ollut.

Perjantaina mennään. Hyvä Joensuu, aina hyvä Joensuu!!

-Esko-

Comments (12)

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Ellis 12.7.2017 at 18:18

    Jes, tätä viikonloppua on odotettu täälläkin 🙂 ehkäpä näemme siellä.

    • Reply Esko Kyrö 12.7.2017 at 18:31

      Jes, jes!! Ehkäpä, ehkäpä…Hyvää rokkia!…🌞🌞👌

  • Reply Tipsu 13.7.2017 at 06:54

    Hauskaa rokkia! 🌞

    • Reply Esko Kyrö 13.7.2017 at 11:30

      Kiiitos!!…👌

  • Reply Sari 13.7.2017 at 07:09

    Hei!

    Juupa-juuu!! Yksi yö enää ja sitten jaksetaan kolme päivää (ja osin yötä). Tervetuloa Joensuuhun, itsekin kahdesti paluumuuttajana! Kiva blogi siulla, löysin tänne näin aamuvarhain 😀

    • Reply Esko Kyrö 13.7.2017 at 11:29

      Heippa Sari!
      Hyvin jaksaa, hyvin jaksaa! Mukava, että tykkäät höpinöistäni…🙏 Ja hyvää rokkia!!

  • Reply Satsuma 13.7.2017 at 08:44

    Tänään kans lähtö kohti Joensuuta! Itselläni vasta 3 rokki peräkkäin, jostainhan se pitää aloittaa…😎😁Ilosaaressa on kyllä jotain maagista, enään en jättäisi välistä ellei olisi aivan pakko! Joensuu on kyllä kesäkaupunkien aatelia. Hyvää rokkia!☉🤘

    • Reply Esko Kyrö 13.7.2017 at 11:28

      Heippa Satsuma!
      Meillä vasta huomenna. Kyllä, jostain pitää aloittaa ja hyvä startti, hyvä startti! Hyvää rokkia sinullekin…🌞👌

  • Reply Lotta 13.7.2017 at 08:46

    Jesss, vihdoinkin kesän paras viikonloppu! ❤️ Ja tervetuloa Joensuuhun 🙂

    • Reply Esko Kyrö 13.7.2017 at 11:27

      Kiiiitos!! Huomenna kohti Joensuuta, jes!…🌞🌞

  • Reply Laura 13.7.2017 at 15:35

    Eikö sun elämään kuuluu muuta, kun samojen ruokien syönti, malminkartanon portaat ja noloiden instastorien videoiden teko, jonka lavastatte yhdessä ystäväsi kanssa ja kesäviikonloppuisin festareissa käynti????

    • Reply Esko Kyrö 13.7.2017 at 16:40

      Oikein aurinkoista ja mukavaa kesää sinulle Laura! 🌞🌞🌞🌞

    Leave a Reply