Eilen illalla lähdin tutulle lenkilleni kohti Malminkartanon portaita. Vettä satoi aivan kaatamalla ja saapuessani sinne Jätemäen alle alkoi jopa hieman pelottamaan. Täysin pimeä yksinäinen kukkula. Sinne lähdin kapuamaan kohti huippua ja mietin, että olisipa tässä aineksia jopa ihan laadukkaaseen kauhuelokuvaan. Yhtäkkiä pimeydestä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Mietin myös, että voisiko näitä sateisia syysiltoja ajoittain viettää myös hieman eri tavalla? Vaikka jonkun ihanan ihmisen kanssa “hyggeilessä” (inhoan tuota sanaa). Keittiössä ruoanlaiton yhteydessä yhtäkkiä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Siinäpä saattaisi olisi aineksia ihan laadukkaaseen romanttiseen komediaan.
Sitä on jo niin tottunut tähän vallitsevaan elämään. Töitä, miniperhettä, urheilua ja kavereita sekoitettuna. Ei edes systemaattisesti ole osannut kaivata ketään tuohon rinnalleen. Eilen tuolla kaatosateessa sieltä aivojen peräkammarista tuli lähes peräkammarin pojalle kuitenkin ajatus. Olisihan se ihan kiva, että pimeänä syysiltana vieressä olisikin joku. Joku, jonka kanssa voisi yhdessä työnnellä niitä Raffeleita sinne Ranch-dippiin. En nyt puhu mistään saparo-tai etupyllymeiningeistä, vaan aidosta kosketuksesta ja läheisyydestä. Sitä kaikki tarvitsevat, myös minä. Sen puutteeseen ei saisi koskaan tottua. Ja näin sateisina, pimeinä syyspäivinä kädestäpitoterapia nousee vielä suurempaan arvoonsa. Olen kehittänyt pääni sisälle omaan tasooni nähden aivan tähtitieteelliset kriteerit tälle mahdolliselle Raffel-kumppanille. Se on niin idioottimaista, kuten myös sovellusrakkauskäyttäytymiseni. Olen varmasti k#######n Tinder-match. Puhumattomuus on ajoittain hyve, tuolla maailmassa sillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Suomessa kerättiin vuosina 1935-1975 Vanhan pojan ja vanhan piian veroa. Verorasitus oli kovempi 24-vuotta täyttäneillä lapsettomilla ja naimattomilla kansalaisilla. Verokarhu ei meitä sinkkuja enää verota suoraan taloudellisesti vaikka ne jauhelihat ja ruispalat ovatkin ihan liian isoissa paketeissa. Ei tämä elämäntilanne kuitenkaan niinkään rasita kukkaroa. Ainakin itselläni tuo verottaja puraisee eniten tuonne henkiselle ja fyysiselle puolelle, etenkin sateisina pimeinä syysiltoina. Noh, toivottavasti se verokarhu on jonain päivänä armollinen. Iskee palautuksia tilille, niin että lähtee jalat alta.
Olkoon se arkinen peitonallapussailu kaikkien pariskuntien saavutettu ja enemmän kuin suotu etuus. Niin ja oikein hyvää tyttöjen oikeuksien päivää!
-Esko-
//Kuva: Jere Lehtonen, Olli Laine. Lähde: Wikipedia //
16 Comments
Löydät kyllä sen rakkauden. ???? Kun aika on. Siihen asti on vaan uskottava ja luotettava.
Heippa Katja!
Eipä tässä nyt mihinkään epätoivoon olla ajautumassa…:) Tämmöistä sateenpieksemän sinkkumiehen pohdintaa. Mukavaa iltaa!!
Tiedän kyllä tuon tunteen ja olen miettinyt monesti asiaa. Onko ok tottua siihen, että ainoa läheisyys on halit lasten kanssa. Tai hierojalla käynti pari kertaa vuodessa. Toisella puolella kuitenkin väijyy juuri nuo kriteerit, että kenet uskaltaa ja haluaa päästää lähelleen.
Syötkö oikeasti Raffeleita? Kyllä ne hetket milloin kaipaa sitä toista ihmistä vaan kummasti vähenee mitä kauemmin oon ollu itsekseen. Ajoittain kyllä kaipaa. Kriteerit on varmaan ajan myötä jo normalisoituneet, kun tosiaan tietyssä vaiheessa oli kyllä aivan mahdottomat???? Vieläkö siellä ????
Heippa Heli!
Minähän olen vielä ihan noviisi näissä hommissa. Raffelithan on ihan ykkösiä…nam! Huojentavaa kuulla, että nämä päänsisäiset järjettömät kriteerit murskautuvat, huh! Sataa ja sataa ja sataa!!!…☔
Luulin että kukaan muu aikuinen ei syö Raffeleita 😀 Toivottavasti “liialliset” kriteerit murskaantuvat, itsellä paljon rennompi ja helpompi olla. Mukavaa tulevaa lomaa!
????☔
Hassua, että joku muukin ihminen tällä maapallolla miettii elämää sipsien näkökulmasta! 😀
Sipsit…etenkin Raffelit. Näkökulma, sekin.????
Mulla oli ainakin pari vuotta erosta korkeat kriteerit, koska ex ei ollu vielä unohtunut sillä tavalla mielestä, etteikö olisi aina verrannut muita miehiä hänen ominaisuuksiinsa. Ihan kaikin puolin; ulkonäkö-, mielenkiinto-, harrastus-, koulutus-, ikä- ym. ominaisuuksien suhteen. Tuntui, että pitää saada mies, jolla on vähintään yhtä hyvät ominaisuudet, ellei peräti paremmat. Siitä huolimatta, että exällä oli myös se yksi ominaisuus, joka meidät eroon ajoi.
Mutta mitä kaukaisemmaksi ex ja hänen ominaisuutensa jäävät ja itseltä unohtuvat, sitä enemmän kriteerit rapisevat. Tuntuu nyt ihan hölmöltä, että vielä vuosi sitten miesmakuni on ollut hyvin kapea, nyt 3v erosta voisin kiinnostua melkein minkälaisesta vaan kivasta miehestä, ilman sen kummempia kriteereitä, että pitää olla juuri tietynlainen ☺️
Yksin hyggeilyssä itselleni ärsyttävintä on ollut viime aikoina muuten se, että kun tekee jtn hyvää ruokaa niin sitä pitää sitten syödä monta päivää…. ???? Siksi tulee harrastettua tietty ulkonasyömistä ja eineksiä mut, kun joskus tekee mieli sitä ite tehtyä pottumuusia kumminkin ja yhtä annosta on hankala/turha tehdä…
Iltaa Muffin!
Nuo ominaisuushommat ja kriteeristön (jos näin nyt voi sanoa) syyt ovat varmasti melkoisen persoonakohtaisia. Kai semmoinen jokaiselle ainakin aluksi jollain asteikoilla muodostuu, oli syy mikä hyvänsä. Kyllä, juuri tuon takia en hirveästi ruokaa teekään…:) Mukavaa loppuviikkoa!!
Mmmoi. Ois kiva kuulla, mimmoinen sinun ominaisuushomma -lista olisi, millaisia asioita pitää sisällään laajemmalla skaalalla ja spesifimmin skaalan sisältöjä.
Moikka Tipu!
On varmaan niin fiktiivistä kirjoitettavaa, että…Ei vaan täytynee näistä kirjoittaa ihan oikea juttukin…Ei aina vaan sitä Lumikkia, niin Lumikkia…????
[…] digideittailu on mullistanut puolison etsinnän. Vain yli-ihminen kelpaa. Tästähän minäkin olen täällä kirjoitellut, että ihan höpöksi on mennyt, itsellänikin. Vai, että yli-ihminen. Ei, ei todellakaan tarvitse […]
[…] vuosiin mahtunut. Empiirisen tutkimuksen mukaan luetuimpia juttuja ovat vuosi toisensa jälkeen ne tummanpuhuvat kirjoitukset, sinkkuelämän kiemurat saapuvat hyvänä kakkosena. Kaksi ensimmäistä vuotta blogin kanssa oli […]
[…] on mullistanut puolison etsinnän. Vain yli-ihminen kelpaa. Tästähän minäkin olen täällä kirjoitellut, että ihan höpöksi on mennyt, itsellänikin. Vai, että yli-ihminen. Ei, ei todellakaan tarvitse […]