Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , , , ,

Onko opettajalla pukeutumiskoodia?

24.9.2018


KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Sokos

Rento työpukeutuminen oli punaisena lankana lähtiessäni toteuttamaan Sokoksen syyspukeutumiskampanjaa. Siinäpä se sitten kiteytyi noihin kappaleen ensimmäisiin sanoihin. Sitähän se kohdallani juuri on, rentoa työpukeutumista. En ole koskaan miettinyt mitä töihin päälleni laitan. Käytän työssä niitä aivan samoja vaatteita, joita pidän myös vapaa-ajallani. Ei tarvitse kauluspaitoja silitellä tai puvuntakkia prässäillä. Tai siis tarvitsee. Kaksi kertaa vuodessa, joulu- ja kevätjuhliin.

Farkut, rento collegepaita tai huppari ja kuluneet sisäkengät. Näistä minun pukukoodini hyvin usein muodostuu. Opetan viikon aikana myös paljon liikuntaa, joten silloin koulun käytävillä kuljeskelee pitkänhuiskea ope verryttelyhousut jalassaan. Muutenkin töissä tulee liikuttua todella paljon, joten vaatetuksen tulee olla sen mukaista. Niin ja ne välituntivalvonnat. Keväällä ovat oikein leppoisia hetkiä, mutta ilmojen viiletessä päälle laittaa paksua takkia, lapasia, pipoa ja se neonkeltainen turvaliivi. Täällä Suomessa, kun ei aina tiedä mitä sieltä taivaalta tulee. Muistan yhden pesistunnin viime vuodelta. Aloitimme pelit täydessä auringinpaisteessa, mutta toisen vuoroparin loppupuolella ajolähtötilannetta purettiin raekuuron säestämänä.

Tein aiemmin keväällä myös yhteistyön Sokoksen kanssa. Jo silloin olin yllättynyt kuinka toimiva miestenosasto sieltä Helsingin keskustan tavaratalon yläkerrasta löytyykään. Juttelin vierailuni jälkeen ystäväni kanssa puhelimessa ja hän ei ollut ollenkaan tietoinen, että Sokokselta löytyy hyvin kattava valikoima erinäisiltä vaatemerkeiltä. Kaikki vielä omilta osastoiltaan, joka helpottaa navigoimista todella paljon. Myös osastolla työskentelevät myyjät olivat niin mukavia ja avuliaita. Tämän tuoreen vierailuni jälkeen voin todellakin suositella Sokosta vaikkapa syysvaatteiden ostelua silmälläpitäen.

Sain valita kuvauslainaan vaatteita oman mieleni mukaan. Vaatekaapistani ei juurikaan löydy värikkäitä vaatteita, joten Tiger of Swedenin pinkki huppari oli pakko napata mukaan. Makian oranssi college ja oranssit tumput. Oli piristävää kokeilla hieman värikkäämpää vaatetta. Täytyisikö sitä sitten hankkia sinne Anssi Kelamaiseen vaatevalikoimaani muutama väriläiskä? Oranssi ja pinkki. Niistä olisi tarpeeksi räväkkä lähteä liikenteeseen. Ja jo aiemmin olen kirjoitellut Adidaksen legendaarisista nappiverkkareista ja niiden uudesta tulemisesta. Pakkohan niitäkin oli kokeilla, hienot.

Voisin väittää, että Sokos tarjoaa rentoa työpukeutumista lähes jokaisen ammatin edustajalle. Länsi-Vantaalaisen luokanopettajan pukeutumiskoodisto löytyi ainakin hyvin vaivattomasti. Kannattaa käydä tarkastamassa.  

Rennolla otteella!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

KUVIEN VAATTEET: 1. ja 2. kuva: Adidaksen verryttelyhousut, Adidaksen musta huppari.

3. ja 4. kuva: Tiger Of Swedenin huppari, Tiger Of Swedenin farkut.

5. ja 6. kuva: Makian takki, Makian collegepaita, Makian tumput, J. Lindebergin pipo

7. kuva: Herschelin reppu

Comments (6)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Iida 25.9.2018 at 06:02

    Voi väriä läiskänä, kyllä! Syksyllä varsinkin on ihanaa laittaa se ”läiskä” päälle, hehkua kilpaa puiden lehtien kanssa. Ja addun nappikset, ne ovat back?! Myllyverkkarit siis ???? Miten muuten teidän koulussa, reagoivatko lapset open merkkivaatteisiin? Täällä ainakin ko. vaate huomioidaan heti ja maikka on cool.
    Kivaa syksyä läiskien kanssa ????

    • Reply Esko 25.9.2018 at 22:45

      Kiiitos samoin sinulle Iida!! Eli väriä kaappiin siis…???????? Myllyverkkarit, todellakin. En heille juuri vaatteistani numeroa tee. Toivottavasti coolius syntyy jotain muuta kautta. Hauskaa viikkoa!!

  • Reply Jenna 25.9.2018 at 12:47

    Ihanan rennot ja leppoisat. Muutenkin kuvissasi tyylisi on todella kiva. Joskus kerran aiemminkin täällä käynyt ja nyt salaa kurkkimassa. Kiva koti myös ja mukava mies. Tsemppiä sinkkumarkkinoille. Kun on ollut pidempään yksikseen sitä on ihan eri tavalla valmis ja kasvanut uuteen suhteeseen kun on sen aika.. :). Oman puolison kanssa meistä kumpikin vietti 5 vuotta sinkkuna, joten lähtökohtaisesti se parisuhteen rakentaminen oli aivan erilaista kuin hyppäämällä suhteesta toiseen. Hyvällä tavalla. Kaikelle on aikansa..

    • Reply Esko 25.9.2018 at 22:43

      Kaikelle todellakin on aikansa…???????? Mukava kuulla, että tykkäät ja käyhän sitten useamminkin kurkkimassa. Tämmöinen perusukkelihan minä olen. Koti on kyllä todella kiva…????

  • Reply Nippe 25.9.2018 at 15:17

    Opettajilla on suunta nuorekkaampaan tyyliin kuin aikoinaan…????
    Mielessä vieläkin historian open vakosamettihaalarit, matematiikan open kalevalaistyyliä kopioiva leninki, kotitalousopen teryleenihousut…apuva ????
    Tuo oranssi college ja kuvioreppu ovat piristäviä! ✌️
    Virkeitä syyspäiviä! ????????

    • Reply Esko 25.9.2018 at 22:41

      Kiitos, samoin sinulle Nippe!! Olipa kiva, kun kommentoit ja olet aina aktiivisesti kommentoinut…????????????

    Leave a Reply to Esko Cancel Reply