Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

…kun Esko vähän ihastui

16.6.2019

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen Blogimedia ja Hyvinkään kaupunki

Saavuin juuri kotiini Helsinkiin Hyvinkäältä. Kaupungista, jossa asustelin menneen kuukauden. Kaupungista, josta en tiennyt kuukausi sitten juuri yhtään mitään. Nyt tiedän vähän enemmän. Pää  on vielä pyörällä ja olo on hieman haikea. Joissain yhteyksissä puhuttiin, että kuinka selviät tämmöisestä ihmiskokeesta? Henkilökohtaisesti en kokenut missään vaiheessa olevani ihmiskokeessa, ennemminkin tämä kuukausi teki minulle todella hyvää. Oli erittäin piristävä kokemus viettää aikaansa täysin muissa maisemissa.

Yle uutisoi projektista kertoneessa jutussa, kuinka minä rakastuin kaupunkiin. Puhuisin enemmänkin kesäromanssin mukanaan tuomasta, koko vartalon täyttäneestä vahvasta ihastumisesta. Asetelma tähän romanssiin oli hieman normaalista poikkeava. En oikein tiennyt tulevasta  ”mätsistäni” mitään. Annoin sille aikaa. Annoin mahdollisuuden ja tutustuin kokonaisvaltaisesti. Minut otettiin vastaan todella lämpimästi. Minua kohdeltiin niin hyvin. Minuun jäi jälki, hetkiä ja muistoja, jotka kantavat varmasti pitkälle loppuelämään. 

Hetkiäni ja kokemuksiani Hyvinkääläisenä:

  • Ihmisten ystävällisyys lämmitti mieltäni ihan jokaisella kerralla. Sosiaalisena kaverina nautin tästä todella paljon. Esimerkiksi Rääkänpäässä tarjottiin raparperimehua, Martissa makkaraa, Kulmakonditorian vakiopöydässä mukavia kahvikeskusteluja täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kaikkien näiden kohtaamisten päällä leijui semmoinen lämmin ja vastaanottavainen ilmapiiri.
  • Täytin huhtikuussa neljäkymmentä vuotta. Hyvinkään S-market hälvensi viimeistään minusta kaikki ikäkriisin jäänteet. Olin ostamassa muutaman virvokkeen Rockfesteille ja minulta kysyttiin kassalla paperit. Hyvinkää näkyy siis näemmä myös naamassa, oikein positiivisella tavalla.
  • Tyttäreni vietteli kanssani päiviä Hyvinkäällä. Saimme mahdollisuuden touhuta todella hienossa ja palkitussa Hotelli Sveitsissä. Lapsiperheelle optimaalinen lomakohde. Kaikki löytyy saman katon alta tai ainakin ihan vierestä. Käytiin Superparkissa, maauimalassa, ravintolassa kolmen ruokalajin illallisella ja jokaiseen paikkaan olisi voinut kulkea niissä hotellin tossuissa. Itseasiassa kuljinkin, noh ravintolaan en kehdannut. 
  • Hotelli Sveitsissä koin myös itselleni tärkeän hetken. Pikkumimmi veteli hirsiä touhukkaan päivän jälkeen. Itse istuskelin sohvalla ja tuijottelin ulos vehreään metsikköön. Siinä mietin, että paljon on kiemuroita ja vastoinkäymisiä viimeisiin vuosiin mahtunut. Tuossa hetkessä minut valtasi kokonaisvaltainen hyvänolontunne. Kaikki on hyvin, oikein hyvin!
  • Asuntoni (kuvia) Hyvinkäällä sijaitsi Metsäkaltevassa. Menimme tyttäreni kanssa viereiseen leikkipuistoon. Hän sosiaalisena heppuna bongasi itselleen kaverit ja yhtäkkiä olimmekin upean omakotitalon takapihalla hyppimässä trampoliinilla. Mielessäni kävi, että kuinka esittelen itseni jos talonomistaja saapuu paikalle. Partasuinen ukko istuu siellä heidän aurinkotuolissaan. Hyvin olivat ymmärtäväisiä. 
  • Viimeisen viikonlopun saimme viettää ystävieni kanssa Kytäjän maisemissa. Minulla oli käytössäni noin 250 neliön huvila kaikilla herkuilla. Siinä istuessani vartaloani mukailevassa nahkaisessa nojatuolissa. Katsellessani järvelle jouduin nipistelemään itseäni, että onko tämä nyt edes totta? Totta se oli. Siellä me grillasimme, saunoimme, nautimme ja nauroimme. Se oli upea huipennus tälle hieman erilaiselle, maailman parhaalle kesätyölle.

Tässä elämäntilanteessa en marssi vielä asuntokaupoille, vaikka tunnustan käyneeni useampana iltana ihan vain katselemassa Hyvinkään asuntojen hintoja. Tässä elämäntilanteessa palaan varmasti ihastukseni luo takaisin. Palaan sinne ilman Google Mapsin apua ja todella monta muistoa rikkaampana. 

Kiitos Hyvinkää. Sinä olit tärkeä.

Kiitos myös Hyvinkään Superpark ja SeikkailuSveitsi, kun mahdollistitte tähän yhteyteen vielä kesäisen arvonnan. Kommentoi kommenttikenttään mitä odotat kesältä 2019? Olet mukana lippupaketin arvonnassa. (1kpl. Superpark ja 1kpl. SeikkailuSveitsi) Näitä settejä kaksi jaossa. (Arvonta päättyy keskiviikkona 19.6 kello 20.00.) Olen yhteydessä voittajiin.

Kivaa iltaa!!

-Esko-

Comments (68)

You Might Also Like

68 Comments

  • Reply HmL 16.6.2019 at 19:52

    Kesältä odotan perheen yhteistä lomaviikkoa jota on tänä kesänä vain yksi viikko. Toinen suuri odotuksen aihe on heinäkuussa alkava uusi työ. Aika jännätpaikat siis..

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:16

      ☀☀

    • Reply Muffin 16.6.2019 at 23:32

      4 kesää meni sinkkuna, 2019 kesä menee onnellisena suhteessa ihanan ukkelin kanssa. Mukavaa rentoa yhdessä oloa odotan.

      • Reply Esko 16.6.2019 at 23:48

        ☀☀

  • Reply Vuokko 16.6.2019 at 20:00

    Odotan kesältä ihanaa lämmintä ja aurinkoista säätä ja yhdessäoloa perheen kanssa.

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:16

      ☀☀

  • Reply Sini 16.6.2019 at 20:12

    Yhteistä aikaa perheen kanssa <3

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:16

      ☀☀

  • Reply Saija 16.6.2019 at 20:24

    Kiireisen kevään jälkeen nauttia Suomen, New Yorkin ja Albanian maisemista perheen kanssa.💕

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:16

      ☀☀

  • Reply Susanna 16.6.2019 at 20:35

    Aurinkoa, hyvää mieltä ja mukavaa tekemistä😊

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:16

      ☀☀

  • Reply Tea 16.6.2019 at 21:28

    Kesältä odotan rauhallisia aamupalahetkiä oman siirtolapuutarhamökin kuistilla. Kupissa haudutettua Kusmi-teetä ja kulhossa maustamatonta jogurttia ja itse poimittuja mansikoita ja vadelmia. Oih, kesäloma-aamuja

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:15

      ☀☀

  • Reply Sari 16.6.2019 at 22:23

    Lämpimiä kesäaamuja, jolloin voi syödä aamupalan terassilla kaikessa rauhassa Hesaria lukien, vaikka koko kahvipannullisen juoden. Päiviä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia mutta joihin ilmestyykin kivaa ex tempore -tekemistä. Helteisen päivän jälkeisen illan viilenneitä hetkiä ulkona linnunlaulua kuunnellen.

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:41

      ☀☀

  • Reply Maija 16.6.2019 at 22:36

    Pitkiä yöunia ja irtiottoja kotoa 😊

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:41

      ☀☀

  • Reply Laura Wee 16.6.2019 at 22:36

    Odotan kesältä irtautumista töistä, ystäviä, aurinkoisia päiviä, pitkiä yöunia, paljaita varpaita, polskuttelua lasten kanssa mökkilaiturilta, kesäherkkuja, sopivasti tekemistä ja sitten taas rauhoittumista…niin ja Argentiinalaista tangoa, oih!

    • Reply Esko 16.6.2019 at 22:41

      ☀☀

  • Reply SatuSussu 16.6.2019 at 22:44

    Kesältä odotan siskoni palaamista pitkältä reissulta jossa syntyi myös hänelle uusi vauva! Samoin meille on tulossa elokuussa toinen poika joten aikalailla vauvan tuoksuista on tämä kesä! 😎

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:09

      ☀☀

  • Reply Liisu 16.6.2019 at 22:52

    Kesältä odotan pitkiä yöunia (tai päiväunia), kiireetöntä olemista perheen ja ystävien kanssa, grilliherkkuja, jätskiä ja mahdollisuutta lukea monta kirjaa.

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:09

      ☀☀

    • Reply Riina 17.6.2019 at 16:47

      Lomaa odotan kyllä suuresti pitkän ajan jälkeen, ja perheen kanssa yhteistä Tukholman reissua. 🙂

      • Reply Esko 17.6.2019 at 19:19

        ☀☀

  • Reply Kesäriennot 16.6.2019 at 23:08

    Lasten kanssa touhuamista, kalastamista, uimista, mini reissuja Suomessa, sukulaisissa kyläilyä jne ☀️

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:09

      ☀☀

  • Reply Roosa 16.6.2019 at 23:21

    Kesä 2019. Veden liplatusta laiturilla. Mökkisaunan lämpö. Saunavihdan tuoksu. Käsikädessä kävelyä. Päiväunia riippumatossa. Aurinkoa poskipäillä. Suudelmia auringonlaskussa.

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:49

      ☀☀

  • Reply Mirka 16.6.2019 at 23:21

    Kesältä odotan kiireetöntä aikaa perheen kesken. Esimakua saatiin nyt viikonloppuna Kouvolan ja Tykkimäen reissusta. Ennen kaikkea haluan yrittää tankata kesällä erityisaikaa lapsiini ❤️

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:49

      ☀☀

  • Reply sINI 16.6.2019 at 23:22

    Aikaa perheen kanssa, chillailua, grillailua, pyöräilyä, aurinkoa ym. kivaa 😎

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:49

      ☀☀

  • Reply Marjo 16.6.2019 at 23:29

    Rauhallisia aamuja ja iltoja, joina ei tarvitse kelloon tuijottaen kiiruhtaa nukkumaan. Illanvirkkujen perhe kiittää.
    Mukavaa yhdessäoloa oman pikkuperheen ja laajennetun perheen kanssa. Lomareissuja lähelle ja vähän kauemmaskin.

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:49

      ☀☀

  • Reply Nuppu79 16.6.2019 at 23:44

    Rakkaiden ystävien, omien sekä kummilasten kanssa vietettyjä hetkiä. ❤️

    Naurua, iloa, heittäytymistä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Butterflyz.. 🦋

    Tulevia synttäreitäni.🥂Niiden kunniaksi jo olisi kiva voittaa arvonnassa. 😉

    • Reply Esko 16.6.2019 at 23:48

      ☀☀

  • Reply Veera 17.6.2019 at 06:32

    Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Hyvinkäältä viime kesänä ja aion mennä tänä vuonna uudestaan https://redcarpetfilmfestival.fi/.

    • Reply Esko 17.6.2019 at 08:26

      ☀☀

  • Reply lotte 17.6.2019 at 07:56

    AIkatauluttomuutta, aurinkoa, lämpöä, arkea pidempiä unia ja yhteisiä ihania päiviä lasten ja sukulaisten kanssa.

    • Reply Esko 17.6.2019 at 08:25

      ☀☀

  • Reply Tiina 17.6.2019 at 09:19

    Odotan kesältä aikatauluttomuutta, rantapäiviä, kesäreissuja kotosuomessa, torikahveja lapsen kanssa Tammelantorilla tai Laukontorilla. Spontaajena fiilikseen sopivia mukavia tekemisiä.

    • Reply Esko 17.6.2019 at 10:15

      ☀☀

  • Reply Kati 17.6.2019 at 10:39

    Ikisuosikkini Rainbow on jo nähty ja koettu kotikaupungissa (uskomatonta kyllä!). Nyt piiitkällinen pohdinta, pääsisikö katsomaan/kuuntelemaan vielä Nick Cavea. Odotan erityisesti elokuun pimeneviä helleöitä, jolloin tähdet ja kuu näkyvät hyvin ja niitä tarkenee katsella sekä sinisiä hetkiä, johon koko pallo tuntuu kääriytyvän.

    • Reply Esko 17.6.2019 at 11:23

      ☀☀

  • Reply Heli 17.6.2019 at 12:26

    Yhdessäoloa 9-vuotiaan tyttöni seurassa, joka ihastuttaa minua vuoroviikoin.. Hän rakastaa erilaista toimintaa, uiminen, scoottailu, metsäretket ovat parasta..

    • Reply Esko 17.6.2019 at 13:50

      ☀☀

  • Reply Reetta 17.6.2019 at 14:03

    Mukavia hetkiä ja mansikoita

    • Reply Esko 17.6.2019 at 14:08

      ☀☀

  • Reply Kirmi 17.6.2019 at 18:35

    Toivon hitusen onnellisuuden tunnetta ja leppoisia päiviä lapseni kanssa. Niitä hetkiä, kun ei tarvitse hoputtaa ja ei haittaa, vaikka illalla luetaan iltasatuja useampi ja vielä vähän höpistäänkin.

    • Reply Esko 17.6.2019 at 19:19

      ☀☀

  • Reply pöllö 17.6.2019 at 20:11

    Rauhaa ja rakkautta, tietysti!

  • Reply Jenni Lyytinen 17.6.2019 at 23:41

    Odotan kesältä ikimuistoisia hetkiä esikoisen kasvua seuraten ja nauttien täysin ensimmäisestä perhekesästä. Tästä on tulossa hieno seikkailu!

    • Reply Esko 17.6.2019 at 23:45

      ☀☀

  • Reply Vilma 18.6.2019 at 00:13

    Rentoa yhdessäoloa perheen ja kavereiden kanssa.

    • Reply Esko 18.6.2019 at 00:16

      ☀☀

  • Reply Heli 18.6.2019 at 10:59

    Olisi mukavaa päästä isompien lasten kanssa SeikkailuSveitsiin. Olen suunnitellut lähteväni yksin lasten kanssa Powerparkkiin heinäkuun puolella, jos säät sallivat. Mukaan teltta. Toisaalta olen nauttinut vaan kotona olemisestakin. Pitkiä heräilyjä ja yökuteissa olemista

    • Reply Esko 18.6.2019 at 18:46

      ☀☀

  • Reply Eeva-Stiina 18.6.2019 at 13:33

    Odotukset kesälle 2019: sterssin hävittäminen, ainakin hetkellisen mielenrauhan saavuttaminen, paljon unta, riittävästi jätskiä ja mansikoita, muutamat skumpat ja humpat, telttaretki Hankoon ja paljon yhteisiä hetkiä oman perheen ja ystävien kanssa. Elättelen myös toiveita juoksukärpäsen uudelleenpuraisusta, ehkä lomalla!

    • Reply Esko 18.6.2019 at 18:46

      ☀☀

  • Reply Riikka 18.6.2019 at 21:05

    Enemmän unta. Uusia kokemuksia lasten kanssa 🙂

    • Reply Esko 19.6.2019 at 09:31

      ☀☀

  • Reply Tiina 18.6.2019 at 21:17

    Lämpöä, rentoutumista ja elämyksellisiä hetkiä!

    • Reply Esko 19.6.2019 at 09:31

      ☀☀

  • Reply Noora 19.6.2019 at 15:38

    Lomailua lasten kanssa ja uuden kodin remontointia🌞

    • Reply Esko 19.6.2019 at 20:13

      ☀☀

  • Reply Esko 19.6.2019 at 20:15

    Arvonta päättynyt! Suuri kiitos osallistuneille. ☀

  • Leave a Reply to Esko Cancel Reply