Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Erilainen lukuvuosi

28.5.2020

Missä se Helpdeskin numero on? Täytyy soitella ne kesän aikana unohtuneet salasanat. ”Heh, enpäs taida ollakaan ihan ensimmäinen lahopäinen opettaja, joka täällä soittelee, heh…” Jotenkin näillä väsyneillä sanoilla alkaa kohdallani aina uusi lukuvuosi. Viime syksynä tieni kävikin Eläinten valtakuntaan ja siellä sijainneeseen Kettulaksi nimettyyn ryhmään. Fyysisesti luokkamme sijaitsi väliaikaisessa parakkirakennuksessa. Noin kahden metrin päässä ulko-ovesta kohosi korkea vaneriaita, jonka takana rakennusmiehet tekivät ihmeitä ja uutta, uljasta koulurakennusta. Aidassa oli oman lantioni kohdalla pieniä muovisia ”ikkunoita”, josta pikkuoppilaat ajoittain työkoneita ihmettelivät.

Itse ihmettelin lukuvuoden aluksi näitä pikkuoppilaita. En ollut vielä koskaan opeurallani aloittanut kakkosluokkaisten kanssa. Viimeiset kaksi kevättä olen Suvivirren ja jäähyväislaulun kajauttanut lähteville kutosluokkalaisille. Hommat lähtivät rullaamaan heti mukavasti. Se lasten into ja riemu tarttui myös tähän hieman vanhempaan kettuun. Opetuksessa kirjojen lisäksi erittäin tärkeinä välineinä toimivat pehmolelut ja puutyöluokassa askarreltu Eskon taikasauva. Välillä nämä pikkusankarit istuivat selässä, kun opettaja teki omia epävireisestä laulamisesta saamiaan rankkaripunnerruksia. Ajoittain toimivat puntteina, kun heitä nosteli ylös ja alas välituntien päätteeksi. Myös opettajan tekemät kärrynpyörät onnistuneiden suoritusten kunniaksi saivat hymyä huulille.

Alkoi kevätlukukausi ja oli aika kirjaimellisti purkaa yhteys Eläinten valtakuntaan. Edessä oli muutto uuteen upeaan koulurakennukseen. Avoimet oppimisympäristöt vaativat aluksi hieman totuttelua, mutta hommat lähtivät kiiltävillä pinnoillakin rullaamaan kivasti. Tekniikkaa ja vempaimia oli vaikka ja kuinka. Edelleenkään en osaa ääniä laittaa tiettyihin härveleihin päälle. Opinportaat ovat uuden koulun sydän ja niiden viereiseltä seinältä löytyvästä muraalista nämä pikkusankarit päivittäin kaikkea uutta ja jännittävää bongailivat. Samaa tekivät hieman isommat sankarit uudessa ja upeassa opehuoneessa. 

Kevät eteni ja olikin aika katsella tiiviisti hallituksen tiedotustilaisuuksia. Ei sitä olisi ihan heti Kajaanin OKL:ssä uskonut, että joskus etäopetus on itsellänikin edessä. Nyt maailmanlaajuinen paha pöpö siihen johdatti. En ollut koskaan kuullutkaan Zoomista. Kiitos sinulle, joka siitä Instagramissani vinkkasit. Pikainen haltuunotto ja kohti täysin erilaista opetusta. Ajoittain olin lähiopetuksessa ja suurimman osan tunneista pidin kotoani oman pöytäni äärestä. Siellä olivat ketut innokkaina pienissä kuvakkeissa milloin missäkin. Pääosin aina hymy huulilla ja tämäkin lähti rullaamaan jopa yllättävänkin hienosti. Eräällä tunnilla annoin tehtäväksi rakentaa majan, mistä on hyvä kuunnella lukemaani satua. ”Esko, mä muuten nukuin siellä majassa.” Tehtävä siis suoritettu yli odotusten.

Viimeiset pari viikkoa onkin touhuttu jälleen lähiopetuksessa. Hieman erilaista on koulunkäynti ollut ja suurimman osan tunneista olemme viettäneet uusilla ja uljailla opinportailla. Paljon olemme ulkoilleet ja kyllähän vanhat klassikot kaiken digiloikan keskellä pitävät pintansa vuosikymmen toisensa jälkeen. Pituushyppyä on loikittu ja myös hyppynaruloikat ovat päiviä ilostuttaneet. ”Simpukankuori se avautuu, Esko ja Pizza ne rakastuu, ei, juu, ei juu, jne…” Erilainen lukuvuosi saa myös erilaisen lopetuksen. Ei ole lauantaina kevätjuhlaa. On kuitenkin jäätelöt ja auringonpaiste.

Jos on ollut paljon muutoksia isolla ketulla, niin on niitä ollut myös pienilläkin. Aivan huippuja lapsia ja upeasti ovat hommansa hoitaneet.

Alla vielä koulumme nelosluokkalaisten tekemä Suvivirsi-video, joka on kyllä todella hieno ja kiteyttää tämän erilaisen lukuvuoden aikasen napakasti, huumoria unohtamatta. Kannattaa katsoa. Aina tuosta värssystä tähän vuodenaikaan nousee karvat pystyyn ja hieman liikuttuu.

-Esko-

// Kuva: Markus Suntila //

Comments (4)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Heli 28.5.2020 at 20:50

    No huh huh mikä video 😍

    • Reply Esko 28.5.2020 at 22:18

      Eikö ollut melkoisen hieno? Taitavat oppilaat ja erittäin pätevä ja taitava opettaja nelosillamme. ☀️

  • Reply Iida 29.5.2020 at 05:50

    Hieman liikuttuu..”hieman” 😭 Todella taidokkaasti tehty video! Kiteyttää upeasti tämän erikoisen ajan tunnelmat. 10 antaisin arvosanaksi opettajalle ja oppilaille. Kevätjihlien puuttuminen on jotenkin kuin kesäloma ei alkaisikaan, sanoi tokaluokkalainen. Itse samaa mieltä, mutta luovasti mennään ja lauletaan omalla pihalla suvi”virttä” sitten 👍🏼 Kesästä tulee ihana, tiedän sen! Mahtavia viimeisiä koulupäiviä sinulle myös 😊 Nessut mukaan lauantaina!

    • Reply Esko 7.6.2020 at 19:03

      Heippa Iida!
      Kesästä tulee ihana, todellakin!! Ja anteeksi hienoisen myöhäinen vastaus. 🙂 Huippua uutta viikkoa!!

    Leave a Reply to Esko Cancel Reply