Minulla on erikoinen fiksaatio naistenlehtiin, ollut jo kauan. Me Naiset ja Anna ehdottomasti suurimpia suosikkejani. Juuri sopivan kevyttä lukemista. Sopivan mielenkiintoiset ihmiset kertovat elämästään. Sivuilla on varmasti nähty lähes kaikki suomalaiset julkisuuden valokeilassa olleet ja olevat ihmiset. Jos saisin olla päivän toimittaja, niin haluaisin kysyä Jenni Vartiaiselta: Missä muruseni on? Pate Mustajärveltä: Mitä hän haluaa syödä perunoiden kanssa? Jesse Kaikurannalta tiedustelisin, että minne hänet pitikään viedä? Niin ja parisuhdebloggaaja Sami Minkkiseltä: Mikä meininki?
Itse olen eronnut, kirjoitan blogia ja olen avannut elämäni julkisesti muiden arvosteltavaksi. Paljon meissä on siis samaa tämän Minkkisen Samin kanssa. Olen seurannut hänen elämäänsä ja hänen todella paljon puhuttanutta ratkaisuaan aikaisemmin ainoastaan iltapäivälehtien otsikoiden perusteella. Olen ajatellut, että ne ovat vain keltaisen lehdistön raflaavia, klikkejä kerääviä otsikointeja. Hieman jälkijunassa luin hänen haastattelunsa marraskuun lopun Me Naisista. Ja ensimmäistä kertaa minun teki mieli heittää se sopivan kevyttä lukemista tarjoama naistenlehti seinään ja huutaa. Kaikilla on toki oikeus rakkauteen ja omiin ratkaisuihinsa. On niissä vaaleanpunaisissa laseissa näemmä saatavilla myös melkoisen kovia vahvuuksia, huh.
En tunne miestä yhtään. En tunne hänen eronsa taustoja yhtään. Eikä ne minulle kuulukaan. Yritin pyöritellä mielessäni syitä miksi jutun luettuani ranteessani oleva sykemittari nousi varmasti melkoisen suuriin lukemiin. Miksi koin näin täysin tuntemattomien ihmisten elämien käänteistä? Tunteet tulivat hyvin vahvasti mukaan tähän tilanteeseen. Jo toista kertaa naimisissa oleva mies eroaa vaimostaan. Eroaa vaimostaan kannatellessaan sylissään kaksikuista vauvaa. Aloittaa suhteen uuden naisen kanssa, jonka on tavannut vaimon odottaessa heidän yhteistä, vielä syntymätöntä lastansa. Ainoastaan lehtiä lukeneena tuo kombinaatio kuulostaa juuri siltä Sami Minkkisen juontamalta ohjelmalta: Kielletty rakkaus.
Todella rohkeasti on Sami tarinansa jakanut. Aihe on niin herkkä, että varmasti on tullut melkoiset palautevyöryt. Tuon jutun luettuani sain myös perspektiiviä siihen kuinka vahvat vaaleanpunaiset lasit saattavat olla. Itse ottaisin ne mielummin hieman pienemmillä vahvuuksilla. Tässä elämässä, kun ei ole enää mukana vain minä itse.
Niin ja Kaija Koolta kysyisin klassikon: Kuka keksi rakkauden?
Mukavaa alkavaa viikkoa!!’
-Esko-
// Lähde: Iltapäivälehdet ja Me naiset 23.11.2017 //
// Kuva: Markus Suntila //
20 Comments
Minkkisen Samin ratkaisu on ihan p…stä ja v..u isoon ääneen siitä huutelee, mutta toisaalta ex-vaimoa täytyy onnitella, että pääsi eroon siitä. Nyt pesen suuni saippualla..oon lukenut ET-lehteä mummun luona parikymppisestä asti, jota ei juuri ole ymmärretty, mutta minusta Elämän kokemus näkyy sen lehden jutuissa.
Iltaa Heli!
Suu pestään saippualla, klassikko! Et-lehteen en ole vielä tutustunut. Lienee jo korkea aika? Mukavaa viikkoa!!
Niin. Tuntuu olevan nykypäivänä itsekkyys melkoinen trendi. “Kun on vaan tää yks elämä, MUN elämä.” Sitten tehdään just tuon tyyppisiä ratkaisuja. Ja ollaan vielä ylpeitä siitä. “Koska enhän MÄ vois elää MUN elämää, jos en tekis niinku MÄ milloinkin päätän haluta.” Lapsia TEHDÄÄN, mut niistä myöskin halutaan pitää vuoroviikoin vapaata, koska “onhan MULLA oltava MUN OMAA aikaa”. Ja niin, siitä eksästä on erottu, kun “ei se perhe-elämä ollutkaan MUN juttu”.
Joskus tuntuu, että sitä on itse jotenkin naiivi ja liian kiltti, kun vielä ajattelee ja arvostaa muita ihmisiä, ja haluaa antaa ja jakaa elämästään muille ja muiden kanssa.
Moikka Ellis!
Toki itsestä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, omien unelmien tavoittelu on tärkeää. Ympärillä olevat ihmiset huomioiden siinähän ei ole mitään väärää…Ja nimenomaan jatkat samaan malliin, kuten viimeisessä lauseessa mainitsit…???????? Kivaa viikkoa!!!
Seurasin aikoinaan Minkkisen blogia, joten kuulin tästä käänteestä aika tuoreeltaan. Ei saisi arvostella toisten ratkaisuja, vielä vähemmän silloin, kun ei tunne osapuolia eikä tiedä tarinasta kaikkea. Mutta en minäkään mahtanut mitään. Tunsin jopa vihaa. Miten meidän maailmamme on näin itsekeskeinen, nautintoa herkeämättä hakeva ja kyvytön sitoutumaan. Koska onhan näitä tarinoita muitakin. Olen todella vahvasti sitä mieltä, että pienten lasten vanhempien ei tule erota ja senkin jälkeen pitäisi olla joka ikinen kivi käännetty. Kun päätetään ottaa vastaan yhteinen lapsi, päätetään myös sitoutua toiseen aikuiseen. Loppuelämäksi.
Kun peilaan tapausta omiin kokemuksiin ja niihin myrskyihin, joissa olemme puolisoina joutuneet, ymmärrystä riittää vielä vähemmän. Ei vanhemmilla ole varaa etsiskellä sielunkumppaneita. Kyllä on ero käynyt monesti mielessä ja on siitä keskusteltukin. Aina on kuitenkin ollut sama lopputulos. Tähän jäädään ja tehdään kaikkemme, ettei se ole vain tyytymistä, vaan löytyy molemmilta tahdon lisäksi se halukin. Välillä joutui odottamaan pitkäänkin ja puremaan kovaa hammasta. Sitten taas jokin naksahti, solmuja aukesi ja löytyi rakkaus. Ja kumppanuus.
Ihanaa joulunaikaa Esko!
Kiitos samoin sinulle ja teille!…???????? Hienosti olette tsempanneet ja taistelleet, arvostan…????
Usein näitä avautumisia miettiessä (siis lehtien, julkkisten, en puhu nyt sun blogista) tulee mieleen miltä niistä lapsista tuntuu lukea näitä juttuja, nyt tai isompana.
Mun on pakko myöntää, että olen rakkausasioissa sen verran konservatiivi että en vain pysty lukemaan näitä samantyyppisiä uuden rakkauden hehkutuksia, koska koen ne loukkaavina exää ja sitä jo tehtyä perhettä kohtaan. En ole mikään tyyppi, jonka mielestä onni pitää kätkeä mutta välillä nämä Minkkisen kaltaiset ulostulot tuntuu lähinnä vaan oman onnen hieromiselta vasten exän naamaa vasten.
Sanoit juurikin sen mitä olin itsekin sanomassa.
????
Heippa Elsa! Minä en näistä rakkausasioista ole niin perillä. Kiehtova aihe, kiehtova aihe kirjoittaa. Kaikki vetelee tyylillään…Ja pitäisi nähä joskus?…????????????????????
Kiva kuulla etten ole ainoa kellä meni yli sen tyypin suhteen. Siihen uutiseen loppui seuraaminen – samalla minuutilla.
Ehkä kaveri on vähän rikki ja sekaisin, etsii ja löytää, mutta vain hetkeksi. Surullisinta tietenkin hänen lastensa takia.
Uskallan sanoa että aikuiselta ja vielä vanhemmalta odottaisi järkevämpiä päätöksiä/tekoja. Tunteitaan on hyvä kuunnella, mutta tehdä niistä laivansa (ja muiden matkustajien) kapteeni?! Joo ei.
Karille meni ja menee luultavasti jatkossakin.
Tunteitaan on tärkeä kuunnella ja seurailla, mutta senkin voi tehdä monella, niin monella eri tavalla…✌ Mukavaa viikkoa Amelielle!
Aikamoista jeesustelua, en olisi sinusta uskonut! Et kai nyt hyvä ihminen mene sinäkin tuohon kaikkitietävien naisihmisten kööriin, jotka tietävät mikä kenellekin on parasta ja millaisia ratkaisuja kenenkin pitäisi tehdä. Olen kyllä melkoisen yllättynyt moralisoinnistasi. No, ehkä SINÄ olet tehnyt kaiken oikein.
Minun mielestä taas Esko ei yhtään jeesustellut tai moralisoinut. Kertoi vain miltä jutun lukeminen hänestä tuntui ja kun lähtökohdat huomioi, en ihmettele että tuntui miltä tuntui. Esko: todella hyvä kirjoitus, paljon asiaa ilman paljoja sanoja. Itse kysyisin Gösta Sundqvistilta, että mitä sille Marja-Leenalle sitten oikeasti kuuluikaan?
No, niinpä! Mitä kuuluu Marja-Leena, mitä ja mitä?…✌
Heippa Liia!
En, en varmasti ole tehnyt kaikkea oikein. Todellakaan. Kaikki tyylillään ja oikein mukavaa joulunaikaa sinulle!…????????✌
Mä en ole seurannut Minkkistä aktiivisesti, mutta lukaisin aiemmin juttuja aina silloin tällöin kun ne sopivasti FB-seinälle nousivat. Diggailin kirjoitustyyliä ja koukkuja, mutta nyt tämän sinänsä ihaltavan rehellisen ulostulon jälkeen ne kaikki hauskat tekstitkin ovat ikäänkuin tahriintuneet. Kirjoittamisen tehtävä on luoda maailmoja, illuusioita, mutta niihin on helpompi mennä mukaan jos niissä maistaa edes etäisesti totuuden, johon samaistua. Näin jälkeenpäin olen peilannut niitä kujeilevia muka-tuskastumisia omaan puolisoon ihan eri valossa. Siinä valossa on enin hauskuus karissut.
Moikka Petra! Arvostan kyllä hänen rohkeaa ja avointa tyyliään. En tunne asian taustoja, en ole hänen blogiaan lukenut. Lehtijuttujen perusteella naputtelin, kun herätti paljon ajatuksia…???? Kivaa viikkoa!
Mä taitaisin kysyä Tina Turnerilta “what’s love got to with it”? ja sen jälkeen soittaisin ukolleni laulaen “I just call to say I love you”. Montakohan näitä biisi kysymyksiä oikeasti keksis? Minkkisen tekoa olen yrittänyt ymmärtää, mutta en oikein voi sitä hyväksyä.
No varmasti aika monta. Täytynee tehdä oma kirjoitus nuista…???? Soitahan ukolles, huomenna…Kivaa viikkoa Outi!!